Olin valtaosan viime viikosta Helsingissä, kirkon oppilaitostyöntekijöiden koulutuksessa. Kuuntelimme mielenkiintoisia esityksiä koulutuspolitiikan tulevaisuudesta, jaoimme keskenämme työssämme eteen tullutta ja vain iloitsimme siitä, että tätä yksinäistä työtä on Suomessa tekemässä kuitenkin näin hieno (ja hivenen persoonallinen) joukko.
Väsyneenä hotellille raahautuessani päätin sitten piipahtaa syömässä falafelit läheisessä pikaruokalassa. Kyseinen paikka, Eerikin Pippuri, ansaitsee saada nimensä mainituksi jo pelkästään siitä syystä, että se oli täysin vastakkainen edellisen blogi-postaukseni palvelukulttuurille.
Sisään astuessa minut toivotettiin heti tervetulleeksi, tilaukseni otettiin ystävällisesti vastaan ja kaikkea palvelua - ja ilmapiiriä yleensäkin - sävyytti nykyään varsin harvinainen hyväntuulisuus. Tilaustani odotellessa kiinnitin huomiota siihen, että hyväntuulisuus tarttui välittömästi ihmisiin heidän astuessaan sisään ja tultuaan tervehdityiksi. Ja lähtiessään JOKAINEN huikkasi keittiöön vilpittömältä kuulostavan kiitoksen.
En tarkoita vetää tästä jenkkiläisiä "hymyile, niin maailma hymyilee takaisin sinulle" -latteuksia. Enkä edes aio kirjoittaa mitään opetusta tai suurta ajatusta aiheesta. Lähinnä kai vaan haluan sanoittaa taas sen tutun havainnon, että niin helposti me ihmiset - puolin ja toisin - heijastelemme toisiimme tunnetiloja hyvässä ja pahassa.
Ja siksi joskus se hymy tai ystävällinen sana voi piristää toisen päivää aika tavalla.
Väsyneenä hotellille raahautuessani päätin sitten piipahtaa syömässä falafelit läheisessä pikaruokalassa. Kyseinen paikka, Eerikin Pippuri, ansaitsee saada nimensä mainituksi jo pelkästään siitä syystä, että se oli täysin vastakkainen edellisen blogi-postaukseni palvelukulttuurille.
Sisään astuessa minut toivotettiin heti tervetulleeksi, tilaukseni otettiin ystävällisesti vastaan ja kaikkea palvelua - ja ilmapiiriä yleensäkin - sävyytti nykyään varsin harvinainen hyväntuulisuus. Tilaustani odotellessa kiinnitin huomiota siihen, että hyväntuulisuus tarttui välittömästi ihmisiin heidän astuessaan sisään ja tultuaan tervehdityiksi. Ja lähtiessään JOKAINEN huikkasi keittiöön vilpittömältä kuulostavan kiitoksen.
En tarkoita vetää tästä jenkkiläisiä "hymyile, niin maailma hymyilee takaisin sinulle" -latteuksia. Enkä edes aio kirjoittaa mitään opetusta tai suurta ajatusta aiheesta. Lähinnä kai vaan haluan sanoittaa taas sen tutun havainnon, että niin helposti me ihmiset - puolin ja toisin - heijastelemme toisiimme tunnetiloja hyvässä ja pahassa.
Ja siksi joskus se hymy tai ystävällinen sana voi piristää toisen päivää aika tavalla.
Kommentit