Siirry pääsisältöön

hyvän tartuttamisesta

Liikenne seisoi ja minulla oli kiire. Minun olisi pitänyt olla jo oppilaitoksen uusien opiskelijoiden alkuinfossa, mutta puristin rystyset valkeana rattia ja ihmettelin valojen vaihtumista ilman mitään silminnähtävää muutosta jonossa. Suusta taisi purkautua muutama ei-papillinen manauskin.

Yritin rauhoittaa mieleni, mutta tyyntä zen-munkkia minusta ei saa tekemälläkään. Eteenpäin kiiruhtava kello vei ajatukset koko ajan sinne, missä minun olisi pitänyt olla sen paikan sijaan, missä olin. Ja jokainen tuohon yllättävän tukkoiseen kello kahdeksan ruuhkaan eksynyt työmatkalainen oli samassa tilassa, kasvattamassa stressitasoaan ja adrenaliiniryöppyään pisteeseen, joka viimein työpaikalle päästyä purkautuu monivivahteisen ärtymyksen muodossa pitkin päivää. Ärtymyksen, joka vuorostaan tekee toiset ärtyisiksi ja siirtyy kantajasta toiseen pahan influenssan tavoin. Siinä ei käsien peseminen auta.

Päinvastaisesta kerrannaisvaikutuksesta on kyse RAY:n viimeisimmässä tv-mainoksessa. Siinä ihmiset laittavat hyvän kiertämään. Yksi on ystävällinen ja auttaa toista, joka ilahtuu ja ehkä vuorollaan piristää jonkun toisen päivää. Hyvä kasvaa, ja ehkä ystävällinen hymy tai avattu ovi palauttaa sen ruuhkaan ärtyneen ihmisraunionkin takaisin elävien kirjoihin ja auttaa keskittymään arkisen päivän iloihin siihen kuuluvien vastoinkäymisten sijaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita. Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin.

Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on.

Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

"Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viho viimeinen"

Uusimmassa UrsanTähdet ja Avaruus -lehdessä on mielenkiintoisten tiedeartikkeleiden ohessa tieteenhistoroitsija Osmo Pelkosen artikkeli mustista aukoista fiktiossa ennen mustia aukkoja, toisin sanoen artikkeli tieteiskirjallisuudesta nykytieteen löydöksiä edeltävältä ajalta.

Itsekin yllätyin siitä, kuinka varhan avaruuden muukalaisia onkaan fiktiossa esiintynyt. Pelkonen mainitsee mm. Voltairen vuonna 1752 ilmestyneen teoksen Micromegas, jossa kaksi avaruusmatkustajaa saapuu Perämerelle vuoden 1737 tietämillä ja tapaa Lappia tutkineen Maupertuis'n.

Tutkimusretkeilijät maasta ja maan ulkopuolelta käyvät filosofisen keskustelun, jonka lopuksi avaruuden muukalaiset antavat Maupertuis'lle maailmankaikkeuden arvoituksen selittävän kirjan.

Kirjan sivut osoittautuvat tyhjiksi.

Ehkäpä tehtävämämme on itse täyttää kirjan sivut tekstillä, pohtia isoja kysymyksiä ja antaa merkityksiä asioille? Ja myöntää, ettemme koskaan voi tietää kaikkea.

Yhdessä

Kuljin kaupungilla ihmisen perässä, joka spontaanisti kumartui poimimaan jonkun toisen heittämän roskan maasta ja laittamaan sen roskikseen.
Joidenkin ajatus yhteisestä on, että muut hoitaa. Joidenkin toisten se, että yhdessä hoidetaan.