Siirry pääsisältöön

Kun itsestäänselvyydet lakkaavat olemasta sellaisia

WorldSkills-kilpailut ovat taas tältä erää ohi. Suomelle kertyi kasa sijoituksia: kaksi kultaa, yksi hopea ja kaksi pronssia. Lisäksi 14 kilpailijaa ylsi diplomin takaavaan yli 500 pisteen huippusuoritukseen omalla alallaan. Oli ilo olla mukana tukemassa tätä joukkoa!

Nyt vietän matkan alle jääneitä vapaapäiviä ja parantelen korviani: minulla kun on ongelmakorvat, jotka tuppaavat kärsimään lentomatkustamisesta. Niin tälläkin kertaa, eli ilmanpaine meni hajoittamaan tärykalvojani ja olen nyt puolikuurona ja viikon lääkekuurilla.

Suhteellisen tervekuuloisena (jos nyt ei pientä tinnitusta ja musiikin soittamisen aiheuttamaan kuuloalueen kaventumista huomioida) ihmisenä tuntuu oudolle, kun nyt ei kuule kaikkea mitä normaalisti kuulisi. Eilen kaupassa eräs rouva puhutteli minua, enkä heti tajunnut antaa hänelle huomiotani.

Niin helposti moni arkielämän itsestäänselvyys jää huomaamatta, eikä asioita osaa arvostaa ennen kuin ne ovat poissa. Se on sääli se!

Toivottavasti taas hetken osaan arvostaa sitä mitä minulla on, sen sijaan, että haikailen sitä, mitä ei ole.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita. Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin.

Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on.

Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

"Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viho viimeinen"

Uusimmassa UrsanTähdet ja Avaruus -lehdessä on mielenkiintoisten tiedeartikkeleiden ohessa tieteenhistoroitsija Osmo Pelkosen artikkeli mustista aukoista fiktiossa ennen mustia aukkoja, toisin sanoen artikkeli tieteiskirjallisuudesta nykytieteen löydöksiä edeltävältä ajalta.

Itsekin yllätyin siitä, kuinka varhan avaruuden muukalaisia onkaan fiktiossa esiintynyt. Pelkonen mainitsee mm. Voltairen vuonna 1752 ilmestyneen teoksen Micromegas, jossa kaksi avaruusmatkustajaa saapuu Perämerelle vuoden 1737 tietämillä ja tapaa Lappia tutkineen Maupertuis'n.

Tutkimusretkeilijät maasta ja maan ulkopuolelta käyvät filosofisen keskustelun, jonka lopuksi avaruuden muukalaiset antavat Maupertuis'lle maailmankaikkeuden arvoituksen selittävän kirjan.

Kirjan sivut osoittautuvat tyhjiksi.

Ehkäpä tehtävämämme on itse täyttää kirjan sivut tekstillä, pohtia isoja kysymyksiä ja antaa merkityksiä asioille? Ja myöntää, ettemme koskaan voi tietää kaikkea.

Yhdessä

Kuljin kaupungilla ihmisen perässä, joka spontaanisti kumartui poimimaan jonkun toisen heittämän roskan maasta ja laittamaan sen roskikseen.
Joidenkin ajatus yhteisestä on, että muut hoitaa. Joidenkin toisten se, että yhdessä hoidetaan.