Siirry pääsisältöön

Lunta

Vastasatanut, puhdas lumi heijastaa valoa ja tekee tästä pimeästä vuodenajasta heti siedettävämpää. Vastasatanut lumi toimii - niin tänään opin - myös ääntä vaimentavana elementtinä, sillä lumikiteiden välissä oleva ilma rikkoo ääniaaltoja. Ääntä eristävä vaikutus heikkenee kun lumi pääsee painumaan, mutta silti jo 2cm paksu lumikerros muuttaa aina maiseman akustisia ominaisuuksia. Turussa lunta on parikymmentä senttiä enemmän.

Lumi siis tekee kaupungista kauniin, ja valoisamman, ja hiljaisemman, mikä taas rauhoittaa ja piristää minua.

Lumi muistuttaa minua lapsuusvuosista Itä-Suomessa, jossa isot lumimäärät kuuluivat talveen. Se muistuttaa kaikesta siitä mitä lumessa ja lumesta pystyi tekemään, kun vain lapsuuden intoa ja mielikuvitusta riitti. (Jos tarpeeksi lunta kaivoi, pystyi löytämään kadonneita kaupunkeja tai suuria arteita, tai tekemään linnoituksia seuraavalla suojasäällä koittavaa lumisotaa varten.)

Pidän siis talvesta. Pidän jopa siinä määrin, etten ymmärrä sitä, miksi C.S. Lewisin Velhon ja Leijonan Valkea kuningatar on nyt niin paha tyyppi, sehän vain toi talven Narniaan. Tai no, ikuisen talven, mihin minäkin saattaisin kyllästyä - varsinkin kun Narnian talvesta taisi se joulukin puuttua.

Turku ei ole Narnia, talvi ei ole ikuinen, joulu on tulossa. Iloitaan siitä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.
3 kommenttia
Lue lisää

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?
Lähetä kommentti
Lue lisää

Eikö nukuta? Vinkkejä nukahtamiseen

Kesä on takana, työt ja koulut alkavat. Loman aikana tuli ehkä opeteltua toisenlainen päivärytmi. Ehkä myös kaikki syksyn aloittamiseen liittyvät stressaa, ja vaikuttaa nukkumiseenkin? Tässä videossa muutama vinkkini siihen, miten ainakin itse saan paremmin itseni nukahtamaan.
Lähetä kommentti
Lue lisää