Elävä Pyhimys?

Jesuiittajärjestön tunnuslause kuuluu Ad Majorem Dei Gloriam , Kaikki Jumalan suurimmaksi kunniaksi. Olen itsekin tullut joskus liittäneeksi sen lyhenteenä sivuni kulmaan, muistutukseksi. Sloganin idea on siinä, että tekipä mitä hyvänsä, suurta tai pientä, olisi hyvä keskittyä siihen mitä tekeminen palvelee. En ole mikään loistava uskon esikuva, en pysty väittämään kaikkea tekemääni hyväksi tai Jumalaa lähimmäisteni kautta palvelevaksi - itse asiassa minun on myönnettävä tehneeni paljon väärää ja paljon pahaa. Mutta haluan yrittää parempaan ja luottaa armoon silloin kun epäonnistun pyrkimyksessäni. Pyrkiä siihen, että tekemiseni ei ole pelkkää puuhastelua vailla tarkoitusta. Pyrkiä siihen, että tekemisellä on kohde ja tarkoitus. A.M.D.G.

Neil Gaimanin kirjoittamassa Sandman -sarjakuvasarjassa on episodi, jossa unen valtias kisaa helvetissä demonin kanssa saadakseen omaisuuttaan takaisin. Kisassa tehtävänä on keksiä aina vastapuolen nimeämää asiaa voimakkaampi asia: "Olen metsästäjä hevosen selässä", "Olen paarma joka puree hevosta, joka heittää ratsastajan selästään", "Olen hämähäkki"... Pian kisa lähestyy jo loppuaan demonin sanoissa:"Olen kaiken loppu, universumien, jumalten, maailmojen. Kaiken." "Olen toivo", sarjakuvan nimihahmo sanoo. Toivo on hiljainen läpitunkeva sävel kaiken kaaoksen ärjynnän ja tulevaisuuden epävarmuuden keskellä. Toivo kantaa, sillä siihen sisältyy viesti: näin ei tarvitse olla, joskus asiat voivat olla vielä paremmin! Kun vain jaksaa hetken, tapahtuu käänne parempaan. Varmasti.

Uusimmassa Ursan Tähdet ja Avaruus -lehdessä on mielenkiintoisten tiedeartikkeleiden ohessa tieteenhistoroitsija Osmo Pelkosen artikkeli mustista aukoista fiktiossa ennen mustia aukkoja, toisin sanoen artikkeli tieteiskirjallisuudesta nykytieteen löydöksiä edeltävältä ajalta. Itsekin yllätyin siitä, kuinka varhan avaruuden muukalaisia onkaan fiktiossa esiintynyt. Pelkonen mainitsee mm. Voltairen vuonna 1752 ilmestyneen teoksen Micromegas , jossa kaksi avaruusmatkustajaa saapuu Perämerelle vuoden 1737 tietämillä ja tapaa Lappia tutkineen Maupertuis'n. Tutkimusretkeilijät maasta ja maan ulkopuolelta käyvät filosofisen keskustelun, jonka lopuksi avaruuden muukalaiset antavat Maupertuis'lle maailmankaikkeuden arvoituksen selittävän kirjan. Kirjan sivut osoittautuvat tyhjiksi. Ehkäpä tehtävämämme on itse täyttää kirjan sivut tekstillä, pohtia isoja kysymyksiä ja antaa merkityksiä asioille? Ja myöntää, ettemme koskaan voi tietää kaikkea.

Se, mitä kysytään, se, miten kysytään vaikuttaa siihen, minkälainen vastaus tulee olemaan.

Yritin saada unenpäästä kiinni. Aamulla odotti aikainen herätys, siksi naapurista kello kolmen aikaan yöllä kantautuva musiikki ei ilahduttanut. Ei ilahduttanut vaan ärsytti. Ja vaikka kuinka yritin nukkua, ääni vaivasi ja jatkui. Tauon jälkeen tuli aina uusi biisi ja jokainen hiljainen hetki oli vain sen odottamista, ärtymyksen kasvua. Sitten oivalsin, että oma huomioni oli musiikissa. Niin kauan kuin niin olisi, en pystyisi nukkumaan. Ja oivalsin, että oma huomioni oli ärtymyksessäni, siinä, että minua kiukutti. Mitä enenmmän siihen keskityin, sitä ärtyneempi olin. Päästin irti. Keskityin muualle, pelkästään omaan hengitysrytmiin. Sisäänhengitys. Uloshengitys. Sisäänhengitys. Uloshengitys. Nukahdin.