Siirry pääsisältöön

Keskus

Nyt löydetty Marokkoon pudonnut pala Mars-planeettaa palautti vahingossa mieleen syksyllä lukemani Richard Morganin Takeshi Kovacs -trilogian. Noissa tieteiskirjoissa Marsista (ja muualtakin maailmankaikkeudesta) on löydetty muinaisen sivilisaation raunioita. Niitä tutkineet arkeologit ovat tehneet johtopäätöksen, että kukin näistä sivilisaation pesäkkeistä piti itseään koko sivilisaation keskuksena, napana, jonka ympärillä kaikki pyörii. Siksi minkään todellisen sivilisaatiokeskuksen tai alkukodin löytymistä ei pidetty todennäköisenä.

Fiktiivinen kuva ei ole mitenkään yllättävä, samaa kun on nähtävissä ihan meissä ihmisissä. Kautta aikojen kartoissa oma kulttuuripiiri on kuvattu maailman keskuksena minkä ulkopuolella on "muukalaisten" vyöhyke. (Historiaa lukeneet tietävät hyvin, että maapallon pituuspiirien numeroinneista päästiin sopuun vasta 1884. Sitä ennen kukin mahtimaa laittoi nollapiirin oman kaupunkinsa kautta kulkevaksi.)

Entä me ihmisyksilöt? Taitaa olla luontaista, että taas havaintojen keskuksena olen minä ja minun elämänpiirini. Luontaista ehkä, mutta hyvettä asiasta ei pidä tehdä. Pikemminkin päinvastoin.

Tosiasiallisesti minä en ole maailman napa. Minä elän aina verkossa, yhdessä toisten ihmisten kanssa. Ihmisten, joiden elämään vaikutan ja jotka vaikuttavat minuun. Jotka tukevat minua ja joille minä voin olla tukena. Keskiössä en ole minä, vaan me. Kaikki me.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.
3 kommenttia
Lue lisää

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?
Lähetä kommentti
Lue lisää

Eikö nukuta? Vinkkejä nukahtamiseen

Kesä on takana, työt ja koulut alkavat. Loman aikana tuli ehkä opeteltua toisenlainen päivärytmi. Ehkä myös kaikki syksyn aloittamiseen liittyvät stressaa, ja vaikuttaa nukkumiseenkin? Tässä videossa muutama vinkkini siihen, miten ainakin itse saan paremmin itseni nukahtamaan.
Lähetä kommentti
Lue lisää