Siirry pääsisältöön

Kesän ydin

Loman ei pitäisi olla lista tekemättömiä asioita (vaikka se onkin mahdollisuus paneutua sellaiseen, mihin arkena ei ennätä).

Loman ei pitäisi olla kiire näkeä ja kokea - vähemmällä kiiruhtamisella kun ennättää itse asiassa kokea enemmän.

Loman tehtävä on ladata akkuja opintojen ja/tai töiden jälkeen, antaa aikaa itselle ja läheisille olla yhdessä. Iloita tästä kauniista vuodenajasta.

Iloita ja levätä. Yhdessä.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Entä kun ei ole ketään, jonka kanssa viettää lomaa? Entä kun kesä on se vuodenaika, jonka saisi pyyhkiä kokonaan pois kalenterista? Kesälomani alkaa kahden viikon kuluttua, ja pelkään sitä jo ennalta. Olen koettanut ohjelmoida sen mahdollisimman täyteen, jotta ei olisi aikaa ajatella. Aurinkoisia päiviä varten täytyy olla varattuna ruokaa ja tekemistä sisälle, jotta ei tarvitse mennä ulos katselemaan iloisia ihmisiä.

Tässä blogissa on hienoja ajatuksia, mutta toisinaan ärsyttävät tekopyhät kehotukset viettää aikaa läheisten kanssa.
Ymmärrän, että mikäli niitä läheisiä ei ympärillä ole, voi niin yhdessä kulkevien ihmisten näkeminen kuin yhdessäoloon läheisten kanssa kehoittaminenkin tuntua kurjalta. Pahoitteluni omalta osaltani, tarkoitus ei ollut loukata ketään.

Itse näkisin, että tuon tekstin ydin säilyy joka tapauksessa, oli sitten yksin tai yhdessä:

Kesän tarkoitus on antaa itselleen aikaa muuhun kuin työhön/opintoihin, antaa aikaa levätä ja ladata akkuja, ilman suorittamista - mitä se sitten itse kullekin tarkoittaa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Eikö nukuta? Vinkkejä nukahtamiseen

Kesä on takana, työt ja koulut alkavat. Loman aikana tuli ehkä opeteltua toisenlainen päivärytmi. Ehkä myös kaikki syksyn aloittamiseen liittyvät stressaa, ja vaikuttaa nukkumiseenkin? Tässä videossa muutama vinkkini siihen, miten ainakin itse saan paremmin itseni nukahtamaan.