Kaivoin eilen laatikosta esiin vanhan Armored Core 4 -pelin.
Pelissä on käsittämätön japanista englantiin väkinäisesti käännetty tarina (Patrick Stewartin lukemana). Siinä on valtava määrä valikoita hienosäätää omaa mechiä niin, että tehtävien väliseen tuunaukseen saa helposti kulumaan 20-30 minuuttia. Itse tehtävät kestävät sitten puolitoista minuuttia ja niiden vaikeustaso kasvaa eksponentiaalista vauhtia yhdessä turhautumisen kanssa. Lisäksi kaikkia näppäinyhdistelmiä ei vaivauduta kertomaan.
Ja useinhan se on niin meidän ihmisten elämässäkin - kuten papin kuuluu tästä jatkaa.
Juju onkin siinä, satsaako pelkästään niihin puolitoistaminuuttisiin vai oppiiko iloitsemaan tästä kaikesta.
Pelissä on käsittämätön japanista englantiin väkinäisesti käännetty tarina (Patrick Stewartin lukemana). Siinä on valtava määrä valikoita hienosäätää omaa mechiä niin, että tehtävien väliseen tuunaukseen saa helposti kulumaan 20-30 minuuttia. Itse tehtävät kestävät sitten puolitoista minuuttia ja niiden vaikeustaso kasvaa eksponentiaalista vauhtia yhdessä turhautumisen kanssa. Lisäksi kaikkia näppäinyhdistelmiä ei vaivauduta kertomaan.
Ja useinhan se on niin meidän ihmisten elämässäkin - kuten papin kuuluu tästä jatkaa.
Juju onkin siinä, satsaako pelkästään niihin puolitoistaminuuttisiin vai oppiiko iloitsemaan tästä kaikesta.
Kommentit