Siirry pääsisältöön

Taivaan ja helvetin avioliitto

Runoilija William Blakella on teos nimeltä Songs of Innocence, Viattomuuden lauluja, jossa hän lapsenomaisen kauniissa runoissaan kuvailee kaikkea hyvää mitä maailmasta löytyy. Teoksen sisarteoksessa Songs of Experience-runoelmassa taas kuvataan maailmaa, josta hyvyys on kadonnut, nostetaan esiin epäkohtia.

Monen Blake-tutkijan mukaan teokset kuuluvatkin yhteen: ensimmäisessä kuvataan maailmaa lapsen silmin ja jälkimmäisessä sitä, mille maailma alkaa näyttää aikuistumisprosessin kautta. Taika häviää ja maailman epätäydellisyys ja raadollisuus nousee esiin.

Mutta tarina ei jää vielä tähänkään, sillä muutamien Blake-tutkijoiden mukaan kimppuun kuuluu yhteen vielä kolmas teos, The Marriage of Heaven and Hell, Taivaan ja Helvetin avioliitto. Erilaisesta tyylilajistaan huolimatta siinä ilmeisesti kuvataan niitä ihmisiä, jotka onnistuvat säilyttämään molemmat katsantokannat. Heitä, jotka näkevät maailman pahuuden mutta eivät luovuta sille. Heitä, jotka pystyvät näkemään pimeyden keskellä tuikkivat tähdet.

Media täyttyy aina masentavista uutisista. Tähän maailmaan mahtuu pahuutta ja kurjuutta, onnettomuuksia ja sairauksia. Se on totta.

Mutta yhtälailla on totta se, että tänäkin päivänä moni ihminen rakastaa toista, etsii toisen hyvää. Tekee töitä sen eteen, että asiat olisivat paremmin. Jokaista pommittajaa kohti on monia monia ihmisiä, jotka juoksevat auttamaan haavoittuneita.

Kuljetaan siis tähän päiväänkin Uskossa (pimeyden keskelläkin läsnäolevaan Jumalaan), Toivossa (siihen, että tulevaisuus tarjoaa mahdollisuuden parempaan) ja Rakkaudessa (kaikkea luomakuntaa kohtaan).

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita. Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin.

Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on.

Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

"Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viho viimeinen"

Uusimmassa UrsanTähdet ja Avaruus -lehdessä on mielenkiintoisten tiedeartikkeleiden ohessa tieteenhistoroitsija Osmo Pelkosen artikkeli mustista aukoista fiktiossa ennen mustia aukkoja, toisin sanoen artikkeli tieteiskirjallisuudesta nykytieteen löydöksiä edeltävältä ajalta.

Itsekin yllätyin siitä, kuinka varhan avaruuden muukalaisia onkaan fiktiossa esiintynyt. Pelkonen mainitsee mm. Voltairen vuonna 1752 ilmestyneen teoksen Micromegas, jossa kaksi avaruusmatkustajaa saapuu Perämerelle vuoden 1737 tietämillä ja tapaa Lappia tutkineen Maupertuis'n.

Tutkimusretkeilijät maasta ja maan ulkopuolelta käyvät filosofisen keskustelun, jonka lopuksi avaruuden muukalaiset antavat Maupertuis'lle maailmankaikkeuden arvoituksen selittävän kirjan.

Kirjan sivut osoittautuvat tyhjiksi.

Ehkäpä tehtävämämme on itse täyttää kirjan sivut tekstillä, pohtia isoja kysymyksiä ja antaa merkityksiä asioille? Ja myöntää, ettemme koskaan voi tietää kaikkea.

Hiljaa

Lomilla ja vapaapäivinä haluan pysähtyä, olla rauhassa, olla hiljaa.
(Ja hiljaisuus ei tarkoita äänettymyyttä, vaan ääniä joita haluan keskittyä kuulemaan.)
Se on helpompaa ilman sosiaalista mediaa ja nettiä.
Sillä pohjimmiltaan sosiaalinen media on samaan aikaa olemista paikalla ja poissa samaan aikaan. Se on minulle tyhjäkäyntiä.
Haluan mielummin oikeasti keskittyä juuri siihen, mitä ympärilläni on.