Siirry pääsisältöön

Hiljainen viikko

Monen mielestä Jeesuksen yksinäisin hetki on ristillä kun hän huutaa: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Siinähän Vapahtaja käy läpi uskon kriisiä, samaa mikä epätoivon aikana meissä ihmisissä nostaa päätään.

Itse kuitenkin pidän kovin yksinäisenä myös hetkeä Getsemanen puutarhassa, minne Jeesus vetäytyy opetuslastensa kanssa pääsiäisaterian jälkeen. Tiedossa on, että kohta häntä tullaan pidättämään - Juudas on jo johdattamassa sotilaita paikalle. Jeesus tarvitsee tukea, mutta opetuslapset torkkuvat kaikki.

Sanotaan, että meille jokaiselle annetaan ristejä kannettavaksi. Omien ristiensä alle musertuvan on kuitenkin hyvä huomata, ettei Vapahtajakaan jaksa kantaa taakkaansa yksin Golgatalle saakka. Kantoavuksi värvätään ohikulkija. Toinen ihminen.

Risti voisi olla tappio, ruma loppu lähimmäisenrakkauden julistajalle, osoitus siitä miten julma maailma on. Tätä viimeistä se kai onkin. Mutta se on kuitenkin kummallisesti myös voitto, ilmoitus Jumalan rakkaudesta joka on valmis kuolemaankin ihmisen puolesta. Kulkemaan vierellä, asettumaan toisen sijalle. Osoitus siitä, että on olemassa Hyvä, joka on maailman pahuutta suurempi.

Eikä risti edes ole loppu, ei pääsiäisen eikä muutenkaan. Lopussa on hauta jossa ei ole ketään. Jeesus on ylösnoussut, kuolema ja pahuus on voitettu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita. Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin.

Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on.

Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

"Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viho viimeinen"

Uusimmassa UrsanTähdet ja Avaruus -lehdessä on mielenkiintoisten tiedeartikkeleiden ohessa tieteenhistoroitsija Osmo Pelkosen artikkeli mustista aukoista fiktiossa ennen mustia aukkoja, toisin sanoen artikkeli tieteiskirjallisuudesta nykytieteen löydöksiä edeltävältä ajalta.

Itsekin yllätyin siitä, kuinka varhan avaruuden muukalaisia onkaan fiktiossa esiintynyt. Pelkonen mainitsee mm. Voltairen vuonna 1752 ilmestyneen teoksen Micromegas, jossa kaksi avaruusmatkustajaa saapuu Perämerelle vuoden 1737 tietämillä ja tapaa Lappia tutkineen Maupertuis'n.

Tutkimusretkeilijät maasta ja maan ulkopuolelta käyvät filosofisen keskustelun, jonka lopuksi avaruuden muukalaiset antavat Maupertuis'lle maailmankaikkeuden arvoituksen selittävän kirjan.

Kirjan sivut osoittautuvat tyhjiksi.

Ehkäpä tehtävämämme on itse täyttää kirjan sivut tekstillä, pohtia isoja kysymyksiä ja antaa merkityksiä asioille? Ja myöntää, ettemme koskaan voi tietää kaikkea.

Hiljaa

Lomilla ja vapaapäivinä haluan pysähtyä, olla rauhassa, olla hiljaa.
(Ja hiljaisuus ei tarkoita äänettymyyttä, vaan ääniä joita haluan keskittyä kuulemaan.)
Se on helpompaa ilman sosiaalista mediaa ja nettiä.
Sillä pohjimmiltaan sosiaalinen media on samaan aikaa olemista paikalla ja poissa samaan aikaan. Se on minulle tyhjäkäyntiä.
Haluan mielummin oikeasti keskittyä juuri siihen, mitä ympärilläni on.