Siirry pääsisältöön

Ei ohi, vaan rinnalla

Joskus nuorempana, kun katselin maisemaa tai puuta tai eläintä tai tähtitaivasta
näin Jumalan.

Nykyään kun katselen,
näen erilaiset pilvet sinitaivasta vasten,
lintuja taivaalla,
aallot joita tuuli ajaa eteenpäin.
Näen puut ja varjot joita pilvet heittävät niiden ylle.
Näen tuulen taivuttamat kaislat.
Näen yöllä tähtitaivaan tähtineen, planeettoineen, galakseineen.

Jumala ei ole kadonnut minnekään.
Mutta nyt en näe häntä kaiken ohi.
Näen kaiken sen mitä on.

Se on kai sitä, mistä monta synodaalikokousta sitten silloinen Turun piispa Ilkka Kantola sanoi saarnassaan:"Meillä ei ole lupa katsella Jumalaa ihmisen ohi."
Jäi mieleen. Jumala on luonut paljon. Jumalaan kaiken ohi keskittyvältä jää keskeinen osa kristittynä kulkemista väliin: tästä maailmasta ja toisista ihmisistä huolehtiminen.

Se on kai vähän sama asia kuin zen-buddhalaisen perinteen viisaus:
"Kun lähdet opiskelemaan zeniä, puut ovat puita ja purot puroja.
Kun etenet opinnoissasi, puut eivät enää ole puita eikä purot puroja.
Kun saat lopulta oivallukset, puut ovat puita ja purot puroja."

Minä en mitään oivallusta väitä löytäneeni.
Mutta olen kasvanut ihmisenä,
ja jumalallisen ideaalin sijaan olen alkanut
arvostaa Jumalaa, joka on. Joka elää.
Joka kulkee vierellä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita. Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin.

Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on.

Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Eksynyt

Päivitin oppilaitospapin julisteita oppilaitosteni ilmoitustauluille, sillä vanhan julisteen kuva oli vuodelta 2011 peräisin. Piti saada julisteita näkyville joissa partakin olisi mukana.


Kiersin käytäviä ja tapasin siinä samalla ihmisiä. Se oli kierrokseni todellinen anti. Sitten eräässä toimipisteessä eksyin - saman katon alla oli kahden eri oppilaitokseni toimipisteet, ja jostain portaikosta pääsin paikkoihin mihin toisista ei päässyt.


Mitä eksymisestä seurasi? Löysin sopen, jonka olin ilmeisesti löytänyt viimeksi noin kymmenen vuotta sitten - ainakin ilmoitustaululla oli oma julisteeni vuodelta 2008.


Oli aikakin päivittää se. Ja eksyä. Muutoin olisi taas jäänyt jotain löytämättä.

Muistilista

Moni uusi asia jonka olen löytänyt, on tullut mahdolliseksi vasta kun olen rohjennut mennä omalle epämukavuusalueelleni.


Kaikista parhaiten muistaa ne asiat, joiden kohdalla on tehnyt virheen. Virhe paljastaa sen, missä voi parantaa.


Se, mitä osaan tänään rakentuu kaikelle sille, mitä olen oppinut matkan varrella.

Muoto seuraa käyttötarkoitusta.