Siirry pääsisältöön

Kiitos

Laitoin uuden pelin pelikonsoliin ja odotin kun se asentuu. "Kiitos että valitsit pelimme", konsoli yht'äkkiä toteaa. "Huomaamme, että olet pelannut pelisarjan aiempiakin osia, kiitos siitä. Tässä sinulle vähän ylimääräisiä juttuja tälle pelikerrallesi."

Tuntui hyvälle. Olisin joka tapauksessa pelannut kyseistä peliä, sillä olin pitänyt sarjan aiemmista osista. Mutta nyt pelintekijät kiittivät asiakastaan siitä, että pelin ostamalla tämä tukee heidän työtään.

'Kiitos' ei ole pieni sana vaikka sille näyttääkin. Kiitos kertoo siitä, että huomaan, että sillä mitä teet, mitä annat, mitä sinulta saan on merkitystä minulle. Kiitos kertoo arvostuksesta sitä kohtaan, että saan jotain toiselta ilman omaa ansiotani.

Toivon osaavani kiittää ja olla kiitollinen. Vaikka pidänkin liian montaa asiaa itsestään selvänä, eivät ne sitä ole. 'Kiitos' kertoo minun havahtuneen huomaamaan sen.

Kiitos sinulle, että luit tekstini. Kiitos ajastasi. Kiitos.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita. Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin.

Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on.

Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

"Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viho viimeinen"

Uusimmassa UrsanTähdet ja Avaruus -lehdessä on mielenkiintoisten tiedeartikkeleiden ohessa tieteenhistoroitsija Osmo Pelkosen artikkeli mustista aukoista fiktiossa ennen mustia aukkoja, toisin sanoen artikkeli tieteiskirjallisuudesta nykytieteen löydöksiä edeltävältä ajalta.

Itsekin yllätyin siitä, kuinka varhan avaruuden muukalaisia onkaan fiktiossa esiintynyt. Pelkonen mainitsee mm. Voltairen vuonna 1752 ilmestyneen teoksen Micromegas, jossa kaksi avaruusmatkustajaa saapuu Perämerelle vuoden 1737 tietämillä ja tapaa Lappia tutkineen Maupertuis'n.

Tutkimusretkeilijät maasta ja maan ulkopuolelta käyvät filosofisen keskustelun, jonka lopuksi avaruuden muukalaiset antavat Maupertuis'lle maailmankaikkeuden arvoituksen selittävän kirjan.

Kirjan sivut osoittautuvat tyhjiksi.

Ehkäpä tehtävämämme on itse täyttää kirjan sivut tekstillä, pohtia isoja kysymyksiä ja antaa merkityksiä asioille? Ja myöntää, ettemme koskaan voi tietää kaikkea.

Yhdessä

Kuljin kaupungilla ihmisen perässä, joka spontaanisti kumartui poimimaan jonkun toisen heittämän roskan maasta ja laittamaan sen roskikseen.
Joidenkin ajatus yhteisestä on, että muut hoitaa. Joidenkin toisten se, että yhdessä hoidetaan.