Siirry pääsisältöön

Joulu 16

Jumala syntyi köyhille vanhemmille, eläinten keskelle karjasuojaan kun muuta kattoa ei pään päälle löytynyt. Kulki ihmisten hyljeksimien joukossa: sairaiden ja toista kansallisuutta olevien, rikollisten ja köyhien, omassa elämässään epäonnistuneiden joukossa. Kohtasi jokaisen heistä ainutlaatuisena ja arvokkaana. Ja menemällä heidän keskelleen toi näkyviksi heidät myös niille toisille, jotka siihen asti olivat kääntäneet kasvonsa ja kulkeneet ohi.

Siitä joulu vuosittain meitä muistuttaa. Siitä, että Jeesuksen syntyminen itse kunkin sydämeen voi avata silmämme näkemään toiset, johtaa meidät auttamiseen ja toisen ihmisen arvostavaan kohtaamiseen, oli kyse perheen jäsenestä tai ventovieraasta.

Avata meidät näkemään maailmassa muuta kuin se mitä meille syötetään, oli kyse kauneusihanteista tai kulutustavarasta, tai ihmisten välille rajoja rakentavasta ja itsekkyyden hyveeksi väittämästä populismista, tai julkisuuden ja oman kunnian tavoittelusta. Jumala joka on kaikki, luopui kaikesta ja syntyi karjasuojaan, avuttomaksi lapseksi, ihmisten huolehdittavaksi. Ihmeen ensimmäisinä todistajina eläimet, luomakunta.

Raamatussa karjasuojaan saapuvat pienen viiveen jälkeen aikansa viisaat miehet lahjoineen, tuoden kultaa, mirhamia ja suitsukkeita syntyneelle vapahtajalle. Mutta ensimmäiset tulijat seimen äärelle eivät silti tuo mitään. Jouluevankeliumin paimenet tulevat enkelien kehotuksesta vain ihmettelemään, tyhjin käsin, tuoden paikalle vain itsensä pyhän perheen iloa katsomaan ja sitä jakamaan. Se riittää, se aito läsnäolo.

Sillä vaikka lahjoilla on helppo kertoa välittämisestä toiselle, niin todella arvokkain lahja on se, että annamme läsnäolomme ja aikamme ja apumme toiselle. Se tarkoittaa jokaisen ihmisen arvostavaa kohtaamista. Pysähtymistä juuri hänen kanssaan.

Ja se tarkoittaa rauhoittumista tähän vuosittaiseen juhlaan yhdessä oman elämän tärkeiden ihmisten kanssa. Joulun tekemistä yhdessä heidän kanssaan, joulun juhlimista yhdessä heidän kanssaan. Se jaettu yhteinen hetki on lahja itse kullekin sitä hetkeä jakavalle.

Näissä hiljaisissa yhteisissä hetkissä tämän maailman läpi salattuna kulkeva Jumala on todella läsnä muistuttamassa meitä siitä, että kaikkein tärkein elämässä löytyy kun maltamme pysähtyä.


” Minä ilmoitan teille ilosanoman … Teille on Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita. Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin.

Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on.

Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

"Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viho viimeinen"

Uusimmassa UrsanTähdet ja Avaruus -lehdessä on mielenkiintoisten tiedeartikkeleiden ohessa tieteenhistoroitsija Osmo Pelkosen artikkeli mustista aukoista fiktiossa ennen mustia aukkoja, toisin sanoen artikkeli tieteiskirjallisuudesta nykytieteen löydöksiä edeltävältä ajalta.

Itsekin yllätyin siitä, kuinka varhan avaruuden muukalaisia onkaan fiktiossa esiintynyt. Pelkonen mainitsee mm. Voltairen vuonna 1752 ilmestyneen teoksen Micromegas, jossa kaksi avaruusmatkustajaa saapuu Perämerelle vuoden 1737 tietämillä ja tapaa Lappia tutkineen Maupertuis'n.

Tutkimusretkeilijät maasta ja maan ulkopuolelta käyvät filosofisen keskustelun, jonka lopuksi avaruuden muukalaiset antavat Maupertuis'lle maailmankaikkeuden arvoituksen selittävän kirjan.

Kirjan sivut osoittautuvat tyhjiksi.

Ehkäpä tehtävämämme on itse täyttää kirjan sivut tekstillä, pohtia isoja kysymyksiä ja antaa merkityksiä asioille? Ja myöntää, ettemme koskaan voi tietää kaikkea.

Hiljaa

Lomilla ja vapaapäivinä haluan pysähtyä, olla rauhassa, olla hiljaa.
(Ja hiljaisuus ei tarkoita äänettymyyttä, vaan ääniä joita haluan keskittyä kuulemaan.)
Se on helpompaa ilman sosiaalista mediaa ja nettiä.
Sillä pohjimmiltaan sosiaalinen media on samaan aikaa olemista paikalla ja poissa samaan aikaan. Se on minulle tyhjäkäyntiä.
Haluan mielummin oikeasti keskittyä juuri siihen, mitä ympärilläni on.