Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Joulu 16

Jumala syntyi köyhille vanhemmille, eläinten keskelle karjasuojaan kun muuta kattoa ei pään päälle löytynyt. Kulki ihmisten hyljeksimien joukossa: sairaiden ja toista kansallisuutta olevien, rikollisten ja köyhien, omassa elämässään epäonnistuneiden joukossa. Kohtasi jokaisen heistä ainutlaatuisena ja arvokkaana. Ja menemällä heidän keskelleen toi näkyviksi heidät myös niille toisille, jotka siihen asti olivat kääntäneet kasvonsa ja kulkeneet ohi. Siitä joulu vuosittain meitä muistuttaa. Siitä, että Jeesuksen syntyminen itse kunkin sydämeen voi avata silmämme näkemään toiset, johtaa meidät auttamiseen ja toisen ihmisen arvostavaan kohtaamiseen, oli kyse perheen jäsenestä tai ventovieraasta. Avata meidät näkemään maailmassa muuta kuin se mitä meille syötetään, oli kyse kauneusihanteista tai kulutustavarasta, tai ihmisten välille rajoja rakentavasta ja itsekkyyden hyveeksi väittämästä populismista, tai julkisuuden ja oman kunnian tavoittelusta. Jumala joka on kaikki, luopui kaikesta

Adventtiaika

Oppilaitospapin arjessa joulu alkaa joulukuun alussa - oppilaitosten erilaiset joulunvalmisteluperinteet ja jouluhartaudet alkavat, huipentuen joulun kynnyksellä väen yhteisiin joulukirkkoihin ja -juhliin. Kirkkovuoden alku (jota siis nyt elämme) toistaa tämän saman: Elämme adventtiaikaa, joulun odotusta ja siihen valmistautumista. Ensimmäisenä adventtina teemana on nöyränä saapuva Kuningas, eli se, kuinka maallisen vaelluksen aikana Jumala ei etsi ihmisten kunniaa vaan syntyy arjen keskelle ja kulkee kohdaten kaikkia toisten ohittamia. Toinen adventti julistaa taas kunniassa ja loistossa saapuvaa Kuningasta, lopunaikojen Kristusta, joka näyttää jumalallisen voimansa ihmisille. Kolmas adventti pysäyttää valmistamaan tietä Kuninkaalle, eli pohtimaan kahden edellisen adventin teemaa, etsimään sitä, miten Kristuksen malli ihmisenä ja hänen johdatuksensa Jumalana kutsuu parannukseen oman elämän kohdalla. Mitä esteitä olen rakentanut Herran tielle? Neljäs siirtää katseen kohti jou