Siirry pääsisältöön

Raamattu

Olen kiinnostunut vanhoista teksteistä ja uskontojen pyhistä kirjoista. Olen lukenut niitä paljon. Olen myös lukenut oman uskoni pyhän tekstin, Raamatun, läpi useaan kertaan. Uuden Testamentin jopa alkuperäisellä kirjoituskielellä koinee-kreikaksi. Siksi uskon tuntevani tekstin hyvin, siinä määrin, että voin siteerata kohtia ja kertomuksia ulkomuistista.
Mutta en sanatarkkaan, vaan sellaisena kuin ne muistan. Tulkittuina teksteinä, korostaen sitä, mikä minun omalle tielleni uskossa on merkityksellistä ja tärkeää.
Nyt, erään kirkollisen koulutuksen myötä olen päässyt taas lukemaan uudestaan Raamattua. Lukemaan sitä, ei vain yksittäisinä kontekstistaan irrotettuina jakeina tai kokonaisina lukuina, vaan pitkinä kokonaisuuksina kirja kerrallaan.
Kokemus on avartava. Huomaa sellaista mitä ei muistanutkaan. Huomaa sen, miten tekstit linkittyvät toisiinsa; ennen tapahtumaa y oli tapahtuma x, siksi nyt y:n kohdalla sanotaan tätä ja tätä. Huomaan kirjoittajien äänenpainot. Huomaan sen, miten eri evankelistat käsittelevät suullista perinnettä omin tavoin.
Tutusta voi tulla liian tuttua. Siksi on hienoa aina kun jokin laittaa katsomaan asioita toisesta näkökulmasta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita. Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin.

Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on.

Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

"Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viho viimeinen"

Uusimmassa UrsanTähdet ja Avaruus -lehdessä on mielenkiintoisten tiedeartikkeleiden ohessa tieteenhistoroitsija Osmo Pelkosen artikkeli mustista aukoista fiktiossa ennen mustia aukkoja, toisin sanoen artikkeli tieteiskirjallisuudesta nykytieteen löydöksiä edeltävältä ajalta.

Itsekin yllätyin siitä, kuinka varhan avaruuden muukalaisia onkaan fiktiossa esiintynyt. Pelkonen mainitsee mm. Voltairen vuonna 1752 ilmestyneen teoksen Micromegas, jossa kaksi avaruusmatkustajaa saapuu Perämerelle vuoden 1737 tietämillä ja tapaa Lappia tutkineen Maupertuis'n.

Tutkimusretkeilijät maasta ja maan ulkopuolelta käyvät filosofisen keskustelun, jonka lopuksi avaruuden muukalaiset antavat Maupertuis'lle maailmankaikkeuden arvoituksen selittävän kirjan.

Kirjan sivut osoittautuvat tyhjiksi.

Ehkäpä tehtävämämme on itse täyttää kirjan sivut tekstillä, pohtia isoja kysymyksiä ja antaa merkityksiä asioille? Ja myöntää, ettemme koskaan voi tietää kaikkea.

Hiljaa

Lomilla ja vapaapäivinä haluan pysähtyä, olla rauhassa, olla hiljaa.
(Ja hiljaisuus ei tarkoita äänettymyyttä, vaan ääniä joita haluan keskittyä kuulemaan.)
Se on helpompaa ilman sosiaalista mediaa ja nettiä.
Sillä pohjimmiltaan sosiaalinen media on samaan aikaa olemista paikalla ja poissa samaan aikaan. Se on minulle tyhjäkäyntiä.
Haluan mielummin oikeasti keskittyä juuri siihen, mitä ympärilläni on.