Siirry pääsisältöön

Paitoja

Ennen papintöitäni tein hetken töitä Alkossa. Myymälätyössä tärkeää oli työasu, sillä se kertoi asiakkaalle heti sen kuka kuului myymälän henkilöstöön. Opin siihen, että kun lähdetään töihin, puetaan työvaatteet päälle. Jatkoin tätä hyvää rutiinia papiksi tultuani. Osittain siksi, ettei aamulla tarvinnut miettiä vaatetusta kun kiskoi virka-asun ylle. Mutta myös siksi, että varsinkin nyt oppilaitoksissa toimiessani vaatetus paljastaa minut heti papiksi. Ei tarvitse naaman perusteella muistella, että kukahan tuo tyyppi nyt olikaan.


Sen lisäksi paita muistuttaa minua itseänikin siitä, että olen nyt liikkeellä tässä roolissa, tässä tehtävässä. Aidosti koko ajan omana itsenäni toki, mutta myös ammatillisessa tehtävässä, pappina. Se luo odotuksia sille, mitä teen ja miten teen. Samalla tavalla kun vapaa-ajan vaatteet kertovat nekin siitä missä asioissa milloinkin menen, lenkillä tai remonttia tehdessäni.

Lutherin mukaan ihmiset (ja kristityt) ovat olemassa toisia ihmisiä varten. Jokaisella on annettavaa siihen, mitä olemme yhdessä.


Mikä paita minulla on juuri nyt yllä? Missä roolissa kohtaan toisen? Mitä annettavaa minulla on tästä näkökulmasta käsin?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Eikö nukuta? Vinkkejä nukahtamiseen

Kesä on takana, työt ja koulut alkavat. Loman aikana tuli ehkä opeteltua toisenlainen päivärytmi. Ehkä myös kaikki syksyn aloittamiseen liittyvät stressaa, ja vaikuttaa nukkumiseenkin? Tässä videossa muutama vinkkini siihen, miten ainakin itse saan paremmin itseni nukahtamaan.