Siirry pääsisältöön

Kirjoja

Minä pidän lukemisesta. Kirjat avaavat minulle tien muihin aikoihin ja paikkoihin, niin kuviteltuihin kuin oikeasti olleisiin. Kirjat kertovat minulle sen, millaisena tarinan hahmot nuo paikat ja ajat kokevat, ja sen, millaisena kirjoittaja ne haluaa esittää. Tarinan hahmot prosessoivat elämäänsä, ja heidän prosesseihin voin peilata omaani. Kaikkein sykähdyttävintä on lukea historiallisia tekstejä, siis sellaisia, jotka ovat syntyneet tiettynä aikana kuvaamaan ajan ajattelua ja elämää. Niissäkin kuuluu kirjoittajan ääni.


Kirjat ovat ikkunoita. Ja koska prosessoin tekstiä omassa päässäni, kuvitan tarinat, ne ovat paljon monisyisempiä ikkunoita kuin esim. elokuvat tai tv-sarjat. Voin pysähtyä jonkin asian äärelle. Voin palata muutaman sivun taaksepäin ja tarkistaa, mitä asiasta aiemmin sanottiin. Teksti on toki kirjoittajansa rytmittämää, mutta myös minä määrään tahtia.


Koska kukaan (paitsi Jumala) ei voi elää kaikkina aikoina ja kaikkialla, on kirjat paras tietämäni tapa olla läsnä monessa. Sivistää itseäni laajalti, oppia alati uutta.


Siksi luen. Siksi arvostan kirjastoja, joissa kirjat ovat tasa-arvoisesti kaikkien saatavissa, ilmaiseksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Eikö nukuta? Vinkkejä nukahtamiseen

Kesä on takana, työt ja koulut alkavat. Loman aikana tuli ehkä opeteltua toisenlainen päivärytmi. Ehkä myös kaikki syksyn aloittamiseen liittyvät stressaa, ja vaikuttaa nukkumiseenkin? Tässä videossa muutama vinkkini siihen, miten ainakin itse saan paremmin itseni nukahtamaan.