Elävä Pyhimys?

Virheilmoitus

2012-01-27T12:11:00.000+02:00

"Tapahtui virhe. Yritä hetken päästä uudestaan", työpaikan Windows-tietokone sanoi.

Lohdullista. Ei: "Tapahtui virhe. Tässäpä se sitten oli, hanskat tiskiin", vaan kannustavasti: "Yritä hetken päästä uudelleen."

Niitä virheitä tapahtuu päivittäin, tulee tehtyä päivittäin. Ei se mitään. Hetken päästä voi yrittää uudelleen.

Keskus

2012-01-23T10:21:00.001+02:00

Nyt löydetty Marokkoon pudonnut pala Mars-planeettaa palautti vahingossa mieleen syksyllä lukemani Richard Morganin Takeshi Kovacs -trilogian. Noissa tieteiskirjoissa Marsista (ja muualtakin maailmankaikkeudesta) on löydetty muinaisen sivilisaation raunioita. Niitä tutkineet arkeologit ovat tehneet johtopäätöksen, että kukin näistä sivilisaation pesäkkeistä piti itseään koko sivilisaation keskuksena, napana, jonka ympärillä kaikki pyörii. Siksi minkään todellisen sivilisaatiokeskuksen tai alkukodin löytymistä ei pidetty todennäköisenä.

Fiktiivinen kuva ei ole mitenkään yllättävä, samaa kun on nähtävissä ihan meissä ihmisissä. Kautta aikojen kartoissa oma kulttuuripiiri on kuvattu maailman keskuksena minkä ulkopuolella on "muukalaisten" vyöhyke. (Historiaa lukeneet tietävät hyvin, että maapallon pituuspiirien numeroinneista päästiin sopuun vasta 1884. Sitä ennen kukin mahtimaa laittoi nollapiirin oman kaupunkinsa kautta kulkevaksi.)

Entä me ihmisyksilöt? Taitaa olla luontaista, että taas havaintojen keskuksena olen minä ja minun elämänpiirini. Luontaista ehkä, mutta hyvettä asiasta ei pidä tehdä. Pikemminkin päinvastoin.

Tosiasiallisesti minä en ole maailman napa. Minä elän aina verkossa, yhdessä toisten ihmisten kanssa. Ihmisten, joiden elämään vaikutan ja jotka vaikuttavat minuun. Jotka tukevat minua ja joille minä voin olla tukena. Keskiössä en ole minä, vaan me. Kaikki me.

me ja te

2012-01-11T11:16:00.000+02:00

Eräs Facebookissa seuraamistani julkisuuden hahmoista on Dalai Lama.

Eräässä päivityksessään hän sanoi jotain, joka jäi mieleen: Sen sijaan, että jatkuvasti tarkastelemme maailmaa meidän (oma sisäpiirimme) ja teidän (kaikki jotka eivät kuulu siihen sisäpiiriin) kautta, olisi hyvä opetella siirtymään kohti laajempaa käsitteen 'me' merkitystä. Sellaista, joka kattaisi sen sisäpiirin lisäksi myös kaikki 'ne muut'.

Jos se olisi pyrkimyksemme, ehkä voisimme ymmärtää toisiamme paremmin. Ehkä.

Maria oli ihminen, joka kantoi Jumalaa sylissään

2011-12-20T15:00:00.000+02:00

Jumala ei vain tulla tupsahda maailmaan ihmisten keskelle kirkkaudessa ja loistossa - tyhjästä - vaan syntyy, ihmisestä, ihmiseksi. Syntymää edeltää koko raskausaika ja kasvu äidin kohdussa. Vanhempien huoli, epätietoisuus, jännitys. Sitten Jumala syntyy lapsena maailmaan ja on avuton, huolta ja hoivaa tarvitseva, täysin ihmisvanhempien varassa.

Ja siten joulun evankeliumi puhuu minusta perheestä, niistä ihmisistä joiden kanssa olemme saaneet kasvaa, niistä ihmisistä, joita kukin meistä pidämme itsellemme rakkaina ja tärkeinä. Se puhuu kaikesta yhdessä jaetusta näiden itsellemme tärkeiden kanssa. Se puhuu siitä, että itse kukin me olemme tulleet tähän maailmaan avuttomina, huolta ja hoivaa tarvitsevina ja joku on meille sen suonut. On ruokkinut, on vaihtanut vaipat, on huolehtinut meistä kun olemme sairastaneet, on katsonut perään. Se puhuu siitä. Se puhuu siitä, että me ihmiset kuulumme yhteen oman lähipiirimme kanssa. Ja se puhuu siitä, että nytkin keräännymme yhteen näiden omien rakkaittemme ja ystäviemme kanssa viettämään tätä juhlaa. Heidän kanssaan iloiten. Heistä iloiten. Jo siksi tämä juhla, tämä yhteinen rauhallinen aika ainakin kerran vuodessa on ensiarvoisen tärkeää!

Ja joulun evankeliumi puhuu ihmisenä kasvamisesta. Se puhuu siitä, että Jumala on käynyt läpi kaiken ihmisen elämään kuuluvan syntymästä ja kasvun vuosista aina aikuisuuteen saakka ja sitä kautta saanut hyvin läheistä kuvaa siitä, mitä ihmisenä oleminen kokonaisuudessan on. Herkkää ja haavoittuvaa ja kaunista ja sitkeää. Mikään mitä elämässä läpikäymme ei siten ole Jumalalle vierasta. Me olemme itse saaneet kasvaa ja kulkea sen tien mitä olemme käyneet tähän asti. Meillä on iloja ja suruja, ne kuuluvat kasvuun ja ihmisyyteen. Me itse saamme kasvaa edelleen, koko ajan eteenpäin kohti sitä kutsumusta joka kullekin meistä on tarkoitettu. Omina itsenämme. Jumalan tuntemina, Jumalan lapsina. Yhdessä toisten Jumalan lasten kanssa.

Jouluevankeliumi puhuu Jumalan ihmiseksi syntymisen syystä, syntien sovittajaksi tulemisesta ihmisten puolesta. Me emme aina onnistu elämään hyvin tai toimimaan niin kuin toivoisimme toimivamme. Mutta silti meillä on lupa saada anteeksi, meillä on lupa aloittaa uudestaan ja pyrkiä parempaan. Oppia virheistä. Kasvaa ihmisinä.

Jouluevankeliumi puhuu ihmisestä ja puhuu Jumalasta. Kosmisesta Jumalasta jota enkeliparvi palvoen kutsuu ihmettelemään. Tuota Jumalaa, joulun lasta, Maria kantoi sylissään, ruokki, tuuditti uneen. Tuon Jumalan kasvusta iloitsi, tuon Jumalan julistusta ihmetellen kuunteli, tuon Jumalan kärsimystä ja kuolemaa suri ja ylösnousemusta ylisti. Se on joulun ihme. Jumalan ainutlaatuinen läsnäolo joulun pienokaisessa, jota koko luomakunta tallin elämistä taivaan enkeleihin, köyhistä paimenista rikkaisiin tietäjiin yhdessä ihmisvanhempien kanssa käy ihmettelemään.

Veli

2011-12-14T16:09:00.001+02:00

Eräs tarina kertoo kahdesta veljeksestä, joista nuorempi nyrjäytti nilkkansa leikkiessään. Seuraavana päivänä piti lähteä taas kouluun, ja koska pikkuveli ei voinut kunnolla kävellä, otti isoveli tämän reppuselkään. Matkalla vastaantullut professori näki tämän parivaljakon. ”Siinä on pienellä miehellä iso taakka selässä”, professori tokaisi leikkisästi. ”Ei se ole taakka, se on mun veli”, isompi pojista vastasi ja jatkoi matkaansa reppuselkäläisen kanssa.

Se on myös odottamamme joulun lapsen viesti. Kukin meistä on Jumalan silmissä tärkeä ja hänen rakkaudella kantamansa. Ei taakka, vaan ainutlaatuinen ja nimeltä kutsuttu. Joulun alla, jouluna ja ympäri koko vuotta.

Kaikkien joulukiireiden keskellä, koetetaan kantaa toisiamme!

CredoMMXI

2011-12-07T09:21:00.003+02:00

Uskon, että kaikkeen siihen mitä kadun on anteeksianto. Voin aloittaa alusta, pyrkiä parempaan.

Uskon, että toinen ihminen on tärkeä, että koko luomakunta on tärkeä. Uskon, että minun tulee ottaa tämä huomioon toiminnassani.

Uskon, että minä en ole yksin. Jumala eli ihmisenä maan päällä. Hän ymmärtää elämään kuuluvat ilot ja surut.

Uskon, että pimeimmissäkin hetkissä loistaa toivo.

Mittakaava

2011-12-02T11:33:00.000+02:00

Aina kun on kiire ja stressi (kuten meillä monilla tähän aikaan vuodesta on) on hyvä hetkeksi miettiä. Vaikka taivaan tähtiä. Siinä mittakaavassa oma juokseminen ja näprääminen kutistuu aika turhanpäiväiseksi.

Lainasanoja 5

2011-11-24T12:03:00.000+02:00

Kuulin eilen syvän viisauden, jonka ajattelin jakaa. Kuulin siteerattavan piispa Kaarlo Kallialaa. Hänen kerroittiin sanoneen, että todellinen kohtaaminen ei ole syvälle silmiin katsomista. Se on oikeastaan vasta alku kaikelle.

Todellista kohtaamista ja ihmisen elämän jakamista on se, kun sen katsekontaktin jälkeen käännetään katse samaan suuntaan.

Katsotaan jotain asiaa, yhdessä.

Tyhjäkäyntiä

2011-11-17T13:16:00.011+02:00

Pitkäaikainen tyhjäkäynti ei ole hyväksi koneelle. Tyhjäkäynti kuluttaa ja karstottaa.

Lepohetket ja tauot keskellä päivää ja tekemistä antavat voimaa askareisiin. Siis oikeat lepohetket!

Epämääräinen nettisurffailu sivulta toiselle, tuskastelu sen kanssa, että "pitäisi aloittaa, aloitan kyllä kohta" ei ole tehokasta työskentelyä eikä rentouttavaa taukoa. Se on tyhjäkäyntiä, jossa ei sen enempää lepää kuin saa asioita eteenpäinkään.

Kuten Yoda(muistinvaraisesti lainaten) sanoi Imperiumin Vastaiskussa: "Älä aio. Tee tai älä tee."

Tulokulma

2011-11-11T08:21:00.014+02:00

Joskus aikoja vuotta sitten muistan lukeneeni lehdestä vitsin. Tai ei se nyt vitsi oikeastaan ole, vaan kevyesti suupieltä nykivä tarina. Se kuuluu (muistinvaraisesti siteeraten) näin:

Munkkiveli kuljeskeli rukoushetken päätyttyä luostarissa ja tapasi toisen munkin tupakoimasta.[varoitus: tupakointi pilaa terveyden]

"Kuinka sinä täällä seisot savuttelemassa? Minähän kysyin luostarin esimieheltä voiko samaan aikaan polttaa kun rukoilee ja vastaus oli yksiselitteisen kieltävä!" "Kysyit väärää asiaa. Minä kysyin, voinko rukoilla samalla kun poltan."

Samaa asiaa voi lähestyä usealta eri kantilta ja se usein vaikuttaa siihen, mitä asiaa painotetaan, mitä asiasta nähdään. Aivot hyppäävät johonkin tulkintaan automaattisesti, mutta se ei tarkoita, että se on ainoa tapa nähdä asia.

Kasa hiuksia lattiakaivon ritilässä. "Ällöttävää, noihin en halua koskea!" Vai ehkä:"Nuo hiukset olivat matkalla viemäriä tukkimaan, hyvä että ne jäivät tuohon, siitä ne on helpompi puhdistaa."

Elämä

2011-11-04T10:04:00.002+02:00

Elämä koostuu ajoittain - ehkä aika useinkin - hyvistä päivistä!

Minä muistan

2011-10-26T11:18:00.013+03:00

Muistan, kun sateliittikanavat tekivät tulonsa ja minulle avautui aivan uusi maailma täynnä piirrossarjoja, musiikkia, vanhoja tv-ohjelmia vuosien takaa. Onneksi olin juuri aloittanut kolmannen luokan ja englannin opettelun.

Muistan kun ensimmäiset kotitietokoneet saapuivat. Kävin kavereiden kanssa ihmettelemessä niitä kirjastolla. Kohta kodeissa oli jo kuusneloset kasettiasemineen. Sen jälkeen kehityksen tahti tuntuu hurjalle. Kasettien jälkeen tulivat lerput, korput ja cd-romit, lopulta tikut. Prosessoritehot kiisivät eteenpäin. Itsekirjoitetuista komentoriveistä siirryttiin peruskäyttäjää helpottaviin klikkaus-järjestelmiin. (Löysin Applen vasta kypsällä aikuisiällä.)

Muistan kun lähdin opiskelemaan. Kurssikaverilla oli kännykkä, se tuntui epätodelliselle. Vuoden päästä oli minullakin tiiliskiven kokoinen kapula. Siihen vastaaminen nolotti hieman. Ei sen jäykän ulkoasun vuoksi, vaan siksi, että kaikki tuijottivat kateellisina.

Moni lapsuuden ajan tieteiskirjallisuudesta ja -elokuvista tuttu asia on arkipäiväistynyt tyystin, vain ne rakettireput ja lentävät autot puuttuvat. Mutta tekniikan myötä on tullut myös aivan uudenlainen kiire ja tavoitettavuus ja kaikkialla-mutta-ei-missään-läsnäolo. Sitä ei tieteiselokuvissa osattu kertoa.

Avaruudessakin oli aikaa ihmetellä ja olla ja tutkia.

Ad Majorem Dei Gloriam

2011-09-29T16:27:00.005+03:00

Jesuiittajärjestön tunnuslause kuuluu Ad Majorem Dei Gloriam, Kaikki Jumalan suurimmaksi kunniaksi. Olen itsekin tullut joskus liittäneeksi sen lyhenteenä sivuni kulmaan, muistutukseksi.

Sloganin idea on siinä, että tekipä mitä hyvänsä, suurta tai pientä, olisi hyvä keskittyä siihen mitä tekeminen palvelee.

En ole mikään loistava uskon esikuva, en pysty väittämään kaikkea tekemääni hyväksi tai Jumalaa lähimmäisteni kautta palvelevaksi - itse asiassa minun on myönnettävä tehneeni paljon väärää ja paljon pahaa. Mutta haluan yrittää parempaan ja luottaa armoon silloin kun epäonnistun pyrkimyksessäni. Pyrkiä siihen, että tekemiseni ei ole pelkkää puuhastelua vailla tarkoitusta. Pyrkiä siihen, että tekemisellä on kohde ja tarkoitus. A.M.D.G.

Toivo

2011-09-23T11:35:00.005+03:00

Neil Gaimanin kirjoittamassa Sandman-sarjakuvasarjassa on episodi, jossa unen valtias kisaa helvetissä demonin kanssa saadakseen omaisuuttaan takaisin. Kisassa tehtävänä on keksiä aina vastapuolen nimeämää asiaa voimakkaampi asia: "Olen metsästäjä hevosen selässä", "Olen paarma joka puree hevosta, joka heittää ratsastajan selästään", "Olen hämähäkki"...

Pian kisa lähestyy jo loppuaan demonin sanoissa:"Olen kaiken loppu, universumien, jumalten, maailmojen. Kaiken."

"Olen toivo", sarjakuvan nimihahmo sanoo.

Toivo on hiljainen läpitunkeva sävel kaiken kaaoksen ärjynnän ja tulevaisuuden epävarmuuden keskellä. Toivo kantaa, sillä siihen sisältyy viesti: näin ei tarvitse olla, joskus asiat voivat olla vielä paremmin! Kun vain jaksaa hetken, tapahtuu käänne parempaan. Varmasti.

"Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viho viimeinen"

2011-09-14T16:51:00.007+03:00

Uusimmassa Ursan Tähdet ja Avaruus -lehdessä on mielenkiintoisten tiedeartikkeleiden ohessa tieteenhistoroitsija Osmo Pelkosen artikkeli mustista aukoista fiktiossa ennen mustia aukkoja, toisin sanoen artikkeli tieteiskirjallisuudesta nykytieteen löydöksiä edeltävältä ajalta.

Itsekin yllätyin siitä, kuinka varhan avaruuden muukalaisia onkaan fiktiossa esiintynyt. Pelkonen mainitsee mm. Voltairen vuonna 1752 ilmestyneen teoksen Micromegas, jossa kaksi avaruusmatkustajaa saapuu Perämerelle vuoden 1737 tietämillä ja tapaa Lappia tutkineen Maupertuis'n.

Tutkimusretkeilijät maasta ja maan ulkopuolelta käyvät filosofisen keskustelun, jonka lopuksi avaruuden muukalaiset antavat Maupertuis'lle maailmankaikkeuden arvoituksen selittävän kirjan.

Kirjan sivut osoittautuvat tyhjiksi.

Ehkäpä tehtävämämme on itse täyttää kirjan sivut tekstillä, pohtia isoja kysymyksiä ja antaa merkityksiä asioille? Ja myöntää, ettemme koskaan voi tietää kaikkea.

Kysymys - Vastaus

2011-09-12T20:09:00.000+03:00

Se, mitä kysytään, se, miten kysytään vaikuttaa siihen, minkälainen vastaus tulee olemaan.

Uni

2011-09-01T13:01:00.001+03:00

Yritin saada unenpäästä kiinni. Aamulla odotti aikainen herätys, siksi naapurista kello kolmen aikaan yöllä kantautuva musiikki ei ilahduttanut. Ei ilahduttanut vaan ärsytti.

Ja vaikka kuinka yritin nukkua, ääni vaivasi ja jatkui. Tauon jälkeen tuli aina uusi biisi ja jokainen hiljainen hetki oli vain sen odottamista, ärtymyksen kasvua.

Sitten oivalsin, että oma huomioni oli musiikissa. Niin kauan kuin niin olisi, en pystyisi nukkumaan.

Ja oivalsin, että oma huomioni oli ärtymyksessäni, siinä, että minua kiukutti. Mitä enenmmän siihen keskityin, sitä ärtyneempi olin.

Päästin irti. Keskityin muualle, pelkästään omaan hengitysrytmiin. Sisäänhengitys. Uloshengitys. Sisäänhengitys. Uloshengitys.

Nukahdin.

Pitkässä juoksussa

2011-08-23T13:27:00.001+03:00

Juoksin puolimaratonin. En kilpaa vaan yksin, koska pystyin, ihan juoksemisen ilosta.

Liikkeellelähtö on vaikeaa, sillä tietää, että edessä on pitkä taival. Ei huvittaisi nähdä vaivaa.

Alku etenee kuitenkin vauhdilla. On minä ja on juoksu, minä juoksen. Sitten tulee vastaan seinä, se hetki, kun kroppa ilmaisee mielipiteensä:"Olet juossut jo tovin, nyt voisi varmaan lopettaa."

Jos päämäärään haluaa päästä, pitää tämän vaiheen yli vain juosta. Tukkoisuuden ylipääsy ei vie kauan, sillä pian kroppa huomaa, että juokseminen ei lopukaan, pää laittaa kropalle vastaan. Syntyy rullaus ja matka etenee taas, jopa paremmin kuin aiemmin. Enää ei ole minä joka juoksen, vaan juoksu joka tapahtuu. Jalat vievät eteenpäin.

Aina maalilinjalle saakka.

Ja sen yli.

Yhteinen leipä

2011-08-12T13:19:00.002+03:00

Minut kutsuttiin siunaamaan käyttöön Livian Maaseutuoppilaitoksen uusi viljakuivuri.

Ajoin sitten loppukesän aamun aurinogonpaisteessa oppilaitokselle. Saavuin paikalle, pysäköin, juttelin ihmisten kanssa, katselin kaikessa rauhassa käyskenteleviä lehmiä laitumella. Yli lensi sorsa-aura julistaen syksyn saapuvan.

Juhlapuhujien jälkeen oli oma vuoroni. Luin kaavaan kuuluvat tekstit ja pysähdyin itsekin sanojen äärellä: Me saamme sateen ja auringon ja kasvun ja sadon. Ihmiskäsin se kylvetään ja kerätään. Jalostetaan eteenpäin tuotteiksi, joita me kaupunkilaiset kaupoista ostamme. Kaikki tämä on kaunista ja arvokasta ja hyvää, jotain, jota unohdamme aivan liian herkästi arvostaa. Arvostaa kasvun lahjaa, arvostaa ihmisten työtä.

Minulle tämä sanoma alleviivattiin oikein kunnolla kun sain lähtiessä mukaani oppilaitoksen kauden antimia: omenoita, tomaatteja, kirsikkatomaatteja, pensasmustikoita. Jotain lähellä kasvanutta, kasvatettua ja lahjaksi kerättyä.

Kaikkivaltias Jumala, sinä olet antanut ihmisille tehtävän viljellä ja varjella luomakuntaasi. Me kiitämme sinua luomistyösi lahjasta, jonka olemme saaneet koota satona talteen. Sinä olet antanut meille viisautta, taitoa ja voimaa työhön luomakunnassasi. Sinun varassasi me elämme. Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi annat meille jokapäiväisen leipämme. Auta meitä myös jakamaan hyvinvointimme toisten kanssa.

Aamen

Alussa oli...mahdollisuus

2011-08-04T10:55:00.001+03:00

Kesä on ohi, on aika aloittaa lomanjälkeinen elämä. Aloittaa työt, aloittaa koulu, aloittaa opinnot, aloittaa arki.

Alku on aina vaikeaa ja tukkoista. Pitää siirtyä tutusta tuntemattomaan. Ensimmäinen piste paperilla ratkaisee osan siitä, mitä sen jälkeen tulee. Siksi sen ensimmäisen pisteen tai viivan aikaansaaminen pelottaa.

Alku on muutosta tottuneista tavoista toiseen rytmiin. Mukavuudenhalu ei mielellään asettuisi uusien kehysten sisään.

Alku on mahdollisuus. Alussa kaikki on mahdollista, mitään ei ole vielä laitettu lukkoon. Siksi alussa voi valita sen, mitä tietä lähtee kulkemaan, mitä viivoja vetää paperille, millaisen haluaisin tästä tulevan.

Ehkä se onkin osa sen alun kauhua, mutta se on myös siihen kätkeytyvä lupaus. Alussa voin haaveilla ja visioida, asettaa sen päämäärän mihin tänä vuonna / tällä kertaa tähtään. Sitten lähden liikkeelle ja yritän pitää päämäärän silmissä. Teen alun lupaamasta määrätietoisesti totta.

Sen saavutettuani pääsen taas aloittamaan jotakin muuta.

vähemmän on enemmän

2011-06-29T13:04:00.007+03:00

Jossain kulkee se raja, jonka jälkeen vähemmän on enemmän, jonka jälkeen laatu alkaa huonontua määrän kustannuksella, jonka jälkeen palautumista ei tapahdu vaan liikutaan varatankilla.

Sen rajan tunnistaminen itsessään on äärimmäisen tärkeää.

Autuas ja Pyhä

2011-06-16T10:10:00.002+03:00

Vapun tienoolla edesmennyt paavi Johannes Paavali II julistettiin autuaaksi, mikä katolilaisessa teologiassa merkitsee pykälän verran lähemmäksi pyhimys-statusta pääsyä. Tietyn ajan autuaina levänneet (sillä autuaaksijulistetut ovat aina edesmenneitä ihmisiä, ihmisen elämää kun voidaan katsoa tässä mielessä kokonaisuutena vasta sen maallisen taipaleen päättymisen jälkeen) julistetaan yleensä lopulta pyhimyksiksi.

Pyhimykset ovat jännää porukkaa. He ovat uskovaisen esikuvia, jotka kukin omalla elämällään ovat osoittaneet jotain tavoittelemisen arvoista koko kristikunnalle. He ovat olemassa, jotta – katolilaisen teologian mukaan - tavallisilla uskovilla olisi paitsi taivaallisia esirukoilijoita niin myös taivaallisia kannustajia kohti oikeaa elämää. Varsinaista valiojoukkoa siis!

Pyhimysten joukkoon kuuluu kuitenkin onneksi myös Jeesuksen alkuperäiset opetuslapset, jotka olivat kaikkea muuta kuin valiojoukkoa. Evankeliumeiden mukaan heille ei aina oikein ajatus leikkaa, he riehuvat miekan kanssa kun ei tietenkään pitäisi, kieltävät ja epäilevät, sättivät lapsia ja sydämessään nöyriä. Ovat uskossaan heikkoja.

On jotenkin hienoa ja lohdullista, että tälle epätäydelliselle pohjalle aikanaan laskettiin koko Kristuksen kirkon perusta.

Ehkä siis minäkin kelpaan, vaikken pyhimys olekaan.

Tiellä ken vaeltaa (ja millä vauhdilla)?

2011-06-06T15:08:00.001+03:00

Se, mille maailma näyttää riippuu siitä, minne menen ja mitä reittiä kuljen. Mutta yhtälailla asiaan vaikuttaa se, miten liikun: autolla, pyörällä, juosten, kävellen. Huomio kiinnittyy erilaisiin asioihin. Yhdellä tapaa maasto vilistää, toisella tapaa näkee yksityiskohdat, kokee tuoksut, tuntee tuulen ja auringon paisteen.

Hengitän sisään ja hengitän ulos. Olen tässä ja tämä kaikki on ympärilläni.

Puutarhassa

2011-05-24T15:52:00.016+03:00

Olin sunnuntaina (kauniin auringonpaisteen kunniaksi) kasvitieteellisessä puutarhassa.

Arki on ryntäilyä paikasta toiseen ja kaiken tuikitärkeän tekemistä ilman että olisi aikaa välillä edes pysähtyä ajattelemaan. Sille vastapainoksi oli autuasta vain olla hiljaa ja kuunnella lintuja ja tuulen suhinaa, keskittyä ihailemaan vihreää nurmikkoa ja kasvien yksityiskohtia: lehtien muotoa, rungon rosoisuutta, kukkasten väriloistoa.

Ei tarvinnut edes etsiä kaikkein eksoottisimpia kasveja katsottavaksi, tutuissa kotimaissakin riitti ihmettelemistä kun niitä malttoi pysähtyä katsomaan.

Siitä kesässä ja lomassa suurelta osin onkin kyse. Siitä, että on vain aikaa olla. (Se on hyvä muistaa silloin, kun lomalla saa itsensä kiinni kiireestä ja suorittamisesta.)

Tie, totuus ja elämä...

2011-05-19T15:49:00.008+03:00

Alussa oli suomenkielen sana 'tie', jolla viitattiin maastoon muokattuun tai itsestään muokkautuneeseen kulkuväylään.

Sanasta johdettiin 'tietää', joka tarkoitti: tuntea tie, seurata jälkien muodostamaa uraa.

Mitä tietä seuraan, kun tiedän asioita? Mitä muita teitä vie samaan pisteeseen, mitä muita näköaloja niiden kautta matkalle avautuu?

Entä minne voisin päätyä toista tietä pitkin? Rohkenenko kuljeskella vai pitäydynkö tutussa?

Hölmöläiset

2011-05-11T13:34:00.001+03:00

Välillä tulee itsetietoinen olo jostakin mitä on sanonut tai tehnyt tai jättänyt tekemättä. Kaduttaa tai nolottaa. Tulee moitittua itseään.

Välillä asettaa itselleen (liian) isoja tavoitteita siinä, millaisena toisten pitäisi minut nähdä.

Välillä joku toinen sanoo tai tekee tai on jotain, mistä en pidä. Jotain, mitä pidän hölmönä.

Lääkkeeksi tähän kaikkeen yritän aina muistaa Anthonyt de Mellon oivaltavan toteamuksen. "Minä olen hölmö, sinä olet hölmö." Koska kaikki me olemme hölmöläisiä eikä kukaan täydellinen, voin suhtautua hivenen armeliaammin sekä itseeni että toisiin.

Yhdessä

2011-05-06T19:06:00.009+03:00

Sitä mukaa kun olen vähitellen kasvanut aikuiseksi - ja siihen on kulunut minullakin oma aikansa - olen oppinut ymmärtämään sen, miten paljon minulla on kiitollisuudenvelkaa monelle elämääni ja ajatteluuni vaikuttaneelle ihmiselle. Siksi pidän kovin äitienpäivästä ja isänpäivästä, muistaapahan ainakin pari kertaa vuodessa sanoa sen, mikä pitäisi sanoa paljon useammin:

Kiitos. Kaikesta. Olette rakkaita!

Liskojen päivä

2011-04-27T17:10:00.003+03:00

Näin tunnin sisällä parta-agaman ja pari gekkoa terraariossa sekä sisiliskon luonnossa. Viimeksimainittu oli viileän aamun kangistama, jouduin siirtämään sen pois asfalttitieltä turvaan ihmisten jaloilta ja pyörien renkailta.

Kaikki olivat sympaattisia matelijoita, mutta omalla kädellä lämmittelevä kevään herättämä luontokappale oli moninverroin kiinnostavampi kuin lasin läpi koetut sukulaisensa. Syynä lienee se, että muut minä vain näin, mutta tämän otuksen minä kohtasin.

Pääsiäinen

2011-04-21T10:02:00.003+03:00

Pari viikkoa sitten viittasin Frank Herbertin Dyyni -kirjaan. Viittaan siihen jo nyt uudestaan. (Kirja on yhä kesken.) Eräs tarinassa esiintynyt ajatus uskonnosta on (muistinvaraisesti lainaten): "Uskonto antaa meille mahdollisuuden olla sellaisia ihmisiä, joita haluaisimme olla sen sijaan, mitä olemme juuri nyt."

Moni kirjan ajatus uskonnosta on kriittinen, mutta tuossa lauseessa minusta kiteytyy paljon siitä, mistä kristinuskossa - ja kristinuskon suurimmassa juhlassa, pääsiäisessä - on kyse.

Pääsiäinen julistaa lupausta anteeksiannosta. Vaikka me niin helposti jäämme vajaaksi siitä mitä haluaisimme olla ihmisinä itsellemme ja toisille, me kelpaamme. Meillä on lupa uuteen alkuun. Ajoittainen kompurointi ei poista ihanteiden arvoa, tai meidän arvoamme. Kun huomaan sen, missä olen mennyt vikaan, minulla on mahdollisuus ja lupa parannukseen, suunnan korjaamiseen.

Pääsiäinen puhuu myös toisesta ihmeestä. Siitä, että vaikka ristin sovittava sijaiskärsimys oli tarinan pointti, se ei ollut tarinan loppu. Ylösnousseen todistajat kertovat, että kuolema on voitettu siinä missä syntikin. Elämä voittaa! Mikä suuri ilo!

Arki on ottanut lasit silmiltäni

2011-04-15T16:00:00.009+03:00

Kalastaja katsoo merta päivästä päivään ja luultavasti turtuu kaikkeen siihen mitä merestä elantoaan hankkimaton pääsee kokemaan meren äärellä tai merellä ollessaan.

Mitä kaikkea minun päivässäni ja elämässäni ja ympäristössäni onkaan, sellaista, mitä siinä on päivästä päivään, jotain, jota olen alkanut pitää liiankin itsestään selvänä? Tavallisena? Tylsänä?

Miten löytäisinkin uudestaan sen katseen, joka pysähtyy, ja huomaa, ja iloitsee? Aina uudestaan.

Sielu tulee perässä

2011-04-07T10:44:00.003+03:00

William Gibsonin kirjassa Pattern Recognition (suom. Hahmontunnistus) eräällä tarinan henkilöistä on teoria matkustamisen aiheuttamasta aikaeroväsymyksestä. Hahmon mukaan jet lag johtuu siitä, että ihmisen sielu kulkee perässä. Pitkillä lentomatkoilla sielu ei pysy vauhdissa mukana. Siksi perille päästyä joutuu vähän aikaa vain odottelemaan, että sielu myös ennättää saapua paikalle, vasta sitten jaksaa toimia.

Arkikiireissä paikasta toiseen juostessa tuntuu välillä käyvän aivan sama ilmiö. Sielu/mieli ei ennätä mukaan siihen mitä ollaan tekemässä, vaan viivyttelee vielä aikaisemissa hommissa. Silloinkin olisi tärkeää pysähtyä ja odotella, kunnes sielu saapuu paikalle.

Taukoja tarvitaan.

Maasta

2011-03-31T09:25:00.006+03:00

Yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen aloin uudelleen lukea Frank Herbertin teosta Dune (suom. Dyyni). Tuossa tietesromaanissa on jännittävää juonta tukemassa monia hienoja rakennelmia, mutta näin kirkon paastoaikaan niistä voimakkaimpana minulle nousi ajatus siitä, kuinka aavikkoplaneetta-Arrakisilla elävät ihmiset ovat sopeutuneet oman pallonsa olosuhteisiin. Ja siitä heräsin muistamaan sitä, kuinka itse olemme - niin kuin kaikki elämä omalla pallollamme - kytköksissä toisiimme, kukin omissa ekologisissa lokeroissamme. Kytköksissä tähän palloon.

"Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman" sanoittaa sitä, että pohjimmiltaan se, minkä perässä juoksemme - valta, omaisuus, tittelit, julkisuus - on jotain jolle annamme enemmän arvoa kuin sille kuuluisi. Se mikä on konkreettista ja totta, on se, että ruoka jota syömme, tulee tästä maasta, kulkee lävitsemme raviten meitä ja palaa maahan ravitsemaan taas uutta elämää. Se on jatkuvasti uuttaluovan Jumalan työtä ja läsnäoloa. Siksi ihmisen tehtävä ei ole pelkästään viljellä, vaan myös varjella, ei pelkästään meitä varten vaan myös jälkeemme tulevia varten.

Kiukku/Onni

2011-03-21T09:51:00.006+02:00

Välillä kun on kiire ja nälkä ja väsyttää, on pinna kireällä. Sitä kiukustuu pienestäkin, pui nyrkkiä ja jupisee ärräpäitä. Ihan syyttä suotta.

Kovin inhimillistähän se on, kerrotaanhan jopa Jeesuksenkin joskus kiukustuneen hedelmien puuttumisesta tyhjälle puulle ja sättineen tämän.

Fiksua tuollainen käytös ei kuitenkaan ole, ja jatkuvasti puita sättimällä voi saada itselleen mielenkiintoisen maineen. Fiksua olisi havaita se, että syy kiukkuun ei usein ole asioissa. Kiukku on minussa.

Sen sijaan, että yritän pakottaa todellisuutta vastaamaan omia toiveitani voisin yrittää ottaa sen vastaan sellaisena kuin se on.

Kuten Konfutse aikanaan sanoi: "Sen, joka haluaa pysyvää onnea on muututtava koko ajan."

Jälkiä

2011-03-11T09:58:00.003+02:00

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan.

Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista.

Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme.

Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää?

Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Juoksu

2011-03-01T09:32:00.002+02:00

Jos arkena juokset töiden perässä
ja lomalla töitä pakoon,
milloin ennätät pitää hengähdystaon?

Tekemättömyysharjoituksia

2011-02-19T10:57:00.005+02:00

Kuluneen kiinalaisen sananlaskun mukaan mikään ei ole tärkeää, paitsi puutarhanhoito. Eikä sekään ole kovin tärkeää.

Lisäsin ekaa kertaa multaa kukkaruukkuihin. (Syksyllä lahjaksi saamani apostolinmiekat kaipasivat vähän huolenpitoa.) Ja siinä, ruukkuja putsatessa, löysin ensimmäistä kertaa itsestäni viherpeukalon. Minä, joka olin onnistunut kuivattamaan hoitooni uskotut bonsai-puut, minä, joka saan kaktuksetkin kärsimään!

Pehmeää ruukkumultaa nyrkki täynnä tuntui, että lopultakin ymmärsin jotain tuosta sananlaskusta.

Välillä on tärkeää tehdä jotakin, mikä ei ole niin tärkeää.

Lyhyesti

2011-02-09T10:59:00.005+02:00

Kerrotaan, että aikanaan Manic Street Preachers -yhtyeen kitaristi Richey Edwards etsi "täydellistä sointua", yhtä ainoaa sointua jonka varaan voisi rakentaa koko kappaleen. Muuta ei tarvittaisi.

Kerrotaan, että eräs kiinassa opiskellut zen-munkki kutsuttiin Japanin keisarin eteen saarnaamaan. Munkki istui alas, otti huilunsa, puhalsi yhden sävelen, kumarsi ja poistui paikalta.

Kerrotaan, että Jeesus kommentoi valan vannomista vastaan, ja käski opetuslasten sanoa kysymyksiin vastaukseksi vain "kyllä" tai "ei", sen mukaan mikä piti paikkansa. Enempi selittely oli turhasta.

Selittely ja monisanaisuus ovat sitä, että yritämme peittää toisten edessä omaa epävarmuuttamme. Tärkeät asiat voi sanoa lyhyestikin.

"Minä uskon."
"Minä rakastan sinua."
"Anteeksi."
"Kiitos."

kata

2011-02-07T16:17:00.006+02:00

Kata tarkoittaa budo-lajien, teeseremonioiden ja kabuki-teatterin parissa toistettavaa harjoitetta, jolla pyritään sisäistämään vähitellen toiston kautta jokin asia.

Kirjoitin katan itselleni pyrkimyksessäni eroon stressistä:

1. Jos sinulla on kiire, pidä tauko. Maailma ei kaadu silti.

2. Jos sinua stressaa/kiukuttaa, rauhoitu. Jatka vasta, kun olet rauhallinen. Stressissä tulee vain huonoa jälkeä.

3. Kun olet saanut kaiken tärkeän tältä päivältä tehdyksi, mene kotiin. Huomennakin on päivä.

Nuttura kireällä

2011-01-25T13:08:00.002+02:00

Minulla on ollut pitkät hiukset jo kauan, mutta nykyisellään en enää siedä niitä auki. Siksi tapanani on kiepsauttaa ne joka aamu nutturalle. Nutturalle, jonka toivon pysyvän kasassa iltaan asti.

Letitän tukan kiinni palmikolle heti suihkun jälkeen, ja puoli tuntia lettiä kuivateltuani kiepsautan sen kasaan niskan päälle. Oikein tehtynä hiuslenkki riittää pitämän nutturan koossa.

Välillä kuitenkin huomaan nutturaa kasatessa letin olevan liian löysässä. Se tarkoittaa sitä, että letin kiertäminen itsensä ympärille ei tuota kunnollista nutturaa vaan normaalia löysemmän version. Silloin minulla on kaksi vaihtoehtoa: a) kiepsutan löysää lettiä itsensä ympäri niin kauan, että siitä saa jonkinlaisen nutturan aikaiseksi tai b) puran letin, teen uuden tiukan letin ja kierrän sen nutturalle. Ajallisesti kumpikin vaihtoehto vie luultavasti saman verran. (Letittäminen on hidasta, mutta löysää lettiä saa kasata nutturaksi kiukkuisen tovin.)

Vaihtoehtoa a) on parin tunnin kuluttua löystynyt niin, että joudun korjaamaan sitä, muutoin tukka lähtee avautumaan. Vaihtoehto b) tuntuu vaivalloisemmalle, mutta tuottaa kuitenkin nutturan, joka pysyy kasassa iltaan asti.

Eli: jos jokin asia on tekemisen arvoinen, se lienee myös sen arvoinen, että se tehdään kunnolla.

Sankareita, onko heitä?

2011-01-20T18:25:00.005+02:00

Jim Kruegerin kirjoittama ja Alex Rossin taiteilema sarjakuva Justice pyrkii purkamaan auki pohdintaa sankaruudesta.

Monen supersankarin sankaruus ei ole pelkästään roistojen voittamista supervoimien turvin. Iso osa sankaruutta pitkin matkaa on itsensä voittaminen aina uudestaan ja uudestaan. Omista arvoista kiinni pitäminen vaikeissa valinnoissa. Elämän haasteiden ja tragedioiden läpikulkeminen, niistä kasvaminen - aivan sankarien syntytarinoista asti.

Superrikolliset taas ovat - paitsi tarvittu vastavoima - myös hyvin toisenlainen joukkio. Heitä taas määrittää usein lähtökohtainen kateus. He haluavat itselleen sen, mitä supersankarissa näkevät, tämän voimat, ymmärtämättä lainkaan sitä tietä ja sitä taakka, mitä nämä ovat tuohon päästäkseen/joutuakseen läpikäymään.

Itse kukin syyllistyy tähän jälkimmäiseen, itsemme vertaamiseen toisiin, kateuteen. Mutta koska elämät eivät ole vertailukelpoisia - kullakin on omat taakkansa näimme niitä tai emme - kateus on turhaa. Sen sijaan meidän olisi syytä keskittyä huomaamaan se, että (latteasta ilmauksesta huolimatta) me todella olemme sankareita. Emme ehkä paini trikoot ja naamarit päällä pahiksien kanssa, mutta olemme saaneet aikaan paljon sellaista, mihin emme edes tienneet pystyvämme. Supersankarin tavoin olemme vain olleet kai liian vaatimattomia edes tiedostamaan sitä itse.

Kitkaa

2011-01-12T10:24:00.008+02:00

Lepokitka on suurempi kuin liikekitka. Liikkeellelähtö on vaikeaa, kun taas liikkeellä pysyminen vaatii vähemmän voimaa taakseen.

Tyhjän paperin ensimmäiset viivat ovat hankalia vetää, mutta niiden jälkeen ympärille piirtyy nopeasti muutakin.

Ensimmäiset sanat ovat painavia, mutta niiden löytymisen jälkeen kappaleet ja sivut täyttyvät nopeasti.

Elämä on alkuja ja liikkeellelähtöjä ja uusia haasteita. Viivoja voi korjata, kappaleita muokata ja liikkeelle lähteä aina uudestaan. Peruuttamatonta on hyvin vähän.

Anna itsellesi lupa korjauksiin, niin alkukaan ei ole niin iso askel. Alussa ei luoda valmista, vaan annetaan itselle mahdollisuus johonkin. Yksi asia ja askel kerrallaan. Vasta prosessin kautta syntyy jotain valmista.

Joulun rauha

2010-12-20T10:10:00.003+02:00

Joulu on tila, joka löytyy, kun kiire loppuu ja stressi lakkaa. Kun arki rauhoittuu, työt ja opinnot hetkeksi taukoavat ja siunauksellinen loma antaa luvan ja antaa aikaa olla paikallaan.

Se on jotain ainutlaatuista ja aitoa, aina kerran vuodessa. Jotain joka on samanaikaisesti yhteistä ja omaa, joka kuuluu niin minulle kuin läheisillenikin, naapurille, hyvänpäivän tutulle, ventovieraalle. Se on läsnäoloa juuri tässä.

Se on aitoa läsnäoloa juuri tässä hetkessä ilman menemistä ja tekemistä ja jo seuraavaa askelmaa tavoittavaa ajatusta tai huolta huomisesta - arkihan on usein sitä, että emme ole koskaan läsnä, vaan suunnittelemme ja teemme asioita etukäteen, heräämme aamulla, juoksemme päivän läpi ja ennätämme ehkä vain hetken huomioida rakkaitamme.

Joulu on olemista tässä ja nyt, läheisten kanssa, rauhassa, ilman tarvetta olla mitään muuta tai missään muualla.

Ja sen löytäminen, edes kerran vuodessa, on äärimmäisen arvokasta ja hienoa ja voimia antavaa.

Ja sen löytäminen samanaikaisesti läheisten kanssa on itsessään ilo. Hetki tässä, yhdessä, kiireettä. Suuren juhlan äärellä.

Elämän tärkeillä asioilla ei ole kiire.

Lunta

2010-12-08T15:02:00.004+02:00

Vastasatanut, puhdas lumi heijastaa valoa ja tekee tästä pimeästä vuodenajasta heti siedettävämpää. Vastasatanut lumi toimii - niin tänään opin - myös ääntä vaimentavana elementtinä, sillä lumikiteiden välissä oleva ilma rikkoo ääniaaltoja. Ääntä eristävä vaikutus heikkenee kun lumi pääsee painumaan, mutta silti jo 2cm paksu lumikerros muuttaa aina maiseman akustisia ominaisuuksia. Turussa lunta on parikymmentä senttiä enemmän.

Lumi siis tekee kaupungista kauniin, ja valoisamman, ja hiljaisemman, mikä taas rauhoittaa ja piristää minua.

Lumi muistuttaa minua lapsuusvuosista Itä-Suomessa, jossa isot lumimäärät kuuluivat talveen. Se muistuttaa kaikesta siitä mitä lumessa ja lumesta pystyi tekemään, kun vain lapsuuden intoa ja mielikuvitusta riitti. (Jos tarpeeksi lunta kaivoi, pystyi löytämään kadonneita kaupunkeja tai suuria arteita, tai tekemään linnoituksia seuraavalla suojasäällä koittavaa lumisotaa varten.)

Pidän siis talvesta. Pidän jopa siinä määrin, etten ymmärrä sitä, miksi C.S. Lewisin Velhon ja Leijonan Valkea kuningatar on nyt niin paha tyyppi, sehän vain toi talven Narniaan. Tai no, ikuisen talven, mihin minäkin saattaisin kyllästyä - varsinkin kun Narnian talvesta taisi se joulukin puuttua.

Turku ei ole Narnia, talvi ei ole ikuinen, joulu on tulossa. Iloitaan siitä.

Joulukaktus

2010-12-01T16:10:00.003+02:00

Adventtiaika ja joulun odotus käynnistyi, joulukalenterista sai alkaa availemaan luukkuja. Siinä ohessa meille tilattiin toimistoa somistamaan joulukukkaset. Edellisvuodesta oppineena (joulutähti kuukahti heti tultuaan) tilasin tänä vuonna joulukaktuksen. Mielikuvaa siitä, minkälainen kukka saapuisi työhuonetta somistamaan minulla ei ollut, mutta otaksuin kaktuksen kestävän. Ainakin jouluun.

Tänään tuo kasvi saapui, ja yllätyin iloisesti siitä kuinka vähän se muistutti tonttulakkipäistä anopinjakkaraa (=se mielikuvani kaktuksesta) ja kuinka paljon siinä oli sitä oikeaa joulukukkaa. Piikitkin olivat kovin hienotunteiset.

Pienet asiat ja yllätykset voivat ilahduttaa kovin. Ehkä voisinkin taas muistaa satsata siihen: Toisten ilahduttamiseen niillä pienillä asioilla, varsinkin näin joulunalusajan stressien keskellä!

Kohtaamisia

2010-11-24T13:28:00.003+02:00

Fyysikko-ystävääni haastateltiin vuosia sitten lehteen. Häneltä kysyttiin mielipidettä siihen, onko humanistien ja luonnontieteilijöiden välillä eroa. "Minä en jaa ihmisiä yläkäsitteiden mukaan, tutustun yksilöihin" oli (muistinvaraisesti siteerattuna) ystäväni vastaus.

Ihmiset ovat vanhoja ja nuoria, tyttöjä ja poikia, miehiä ja naisia, homoja ja heteroita, terveitä ja sairaita, poliiseja, opettajia, pappeja, siivoojia, bussikuskeja, punkkareita, gootteja, hevareita, hoppareita...

Ovat kyllä. Mutta mikäli jään kiinni näihin käsitteisiin, kohtaan toisissa vain omat mielikuvani (ja ennakkoasenteeni). En sitä, kuka tämä edessäni oleva ihminen on - oli hän sitten gootti-pappi tai punkkari-nuori.

Ja kuitenkin jokainen meistä on ainutlaatuinen ja arvokas, ja ansaitsee tulla kohdatuksi juuri sellaisena, omana itsenään.

Pettymys

2010-11-15T16:02:00.004+02:00

Kuulin, että eräs yhtye josta olen vuosikaudet pitänyt olisi soittamassa Suomessa. Helsingissä. Tänään. Muutaman tunnin päästä.

Asia harmitti kovin. Olisin halunnut mennä kokemaan bändin livenä, olisin halunnut kuulla keikasta aiemmin niin olisin ennättänyt varautua reissuun.

En mennyt, en kokenut enkä kuullut. Siispä päästin irti kenkutuksestani.

Minua kun ei harmittanut se, että bändi konsertoi Helsingissä. Minua harmitti se, etten itse ollut paikalla sitä kuulemassa. Eli tarkkaan ajatellen minua ei harmittanut itse asiantila, vaan se, ettei oma toiveeni asian suhteen toteutunut.

Se oli turhaa kiukkua! En ollut kuullut keikasta aiemin ja tällä varoitusajalla minulla ei ollut mitään realistista mahdollisuutta päästä paikalle. Jossittelu ja sen lietsoma mielipaha oli turhaa.

Eräs tämän maailman perusluonteista on se, että maailma ei aina vastaa siihen kohdistamiamme odotuksia tai toiveita.

Oli fiksumpaa nauttia ja iloita siitä mitä oli - vapaa ilta, juoksulenkki, sauna, hyvä ruoka - kuin surra sitä, mitä ei saanut.

Keikkoja tulee ja ovesta on helpompi kulkea silloin kun se on auki.

Pakkasaamuna

2010-11-08T12:29:00.000+02:00

Tämä maailma on kaunis. Minun pitäisi useammin pysähtyä katsomaan sitä.

Pää ja mahdollisuus käyttää sitä

2010-11-01T09:51:00.005+02:00

Meille jokaiselle on annettu pää. Sitä on kiva välillä käyttää. Älykäs selviää tilanteista joihin viisas ei edes joudukaan.

Tehtaillessani taas kerran erilaisia harjoitteita opiskelijaryhmälle vastaani tuli arvoitus, josta pidin kovin. Ja koska pidin tästä pienestä mahdollisuudesta rassata aivoja ajattelin jakaa sen myös toisille.

Arvoitus kulkee Einsteinin arvoituksen nimellä. Kerrotaan, että Albert Einstein olisi nuorena keksinyt sen ja väittänyt, että vain 2% maailman ihmisistä kykenee ratkaisemaan sen.

Kumpikaan väitteistä ei luultavasti pidä paikkaansa. Arvoituksen tekijäksi on esitetty välillä myös Lewis Carrollia ja ensimmäinen julkaistu versio siitä (tosin vähän erilaisilla tiedoilla) on vuodelta 1962 Life International - lehdessä, ilman mainintaankaan Einsteinista. Arvoituksen saa ratkaistua pienellä pähkäilyllä, eli tehtävänannon pelotteluun ei kannata uskoa.

Ei, paitsi sitten kun on sen ratkaissut ja voi iloita siitä, että on päässyt tuohon harvojen ja valittujen fiksuun joukkoon.

Arvoitus kuuluu seuraavasti:

1. Samalla kadulla on viisi taloa, joista jokainen on eri värinen. Jokaisen talon omistaja on eri kansallisuutta.
2. Talojen omistajista jokainen juo eri juomaa, polttaa eri merkkistä savuketta ja omistaa eri lemmikkieläimen.
3. Kenelläkään ei siis ole samaa lemmikkiä, kukaan ei juo samaa juomaa, polta samaa savukemerkkiä eikä ole samaa kansallisuutta kuin toinen.

Kysymys kuuluu: "Kuka omistaa kalan?"

Faktat:
* Britti asuu punaisessa talossa.
* Ruotsalaisella on koiria lemmikkeinä.
* Tanskalainen juo teetä.
* Vihreä talo on valkoisen talon vieressä sen vasemmalla puolella.
* Vihreän talon omistaja juo kahvia.
* Henkilö, joka polttaa Pall Mallia, kasvattaa lintuja.
* Keltaisen talon omistaja polttaa Dunhillia.
* Henkilö, joka asuu keskimmäisessä talossa, juo maitoa.
* Norjalainen asuu ensimmäisessä talossa.
* Henkilö, joka polttaa Blendiä, asuu kissan omistajan naapurissa.
* Henkilö, jolla on hevonen asuu sen naapurissa joka polttaa Dunhillia.
* Henkilö, joka polttaa Bluemastersia, juo olutta.
* Saksalainen polttaa Princeä.
* Norjalainen asuu sinisen talon naapurissa.
* Henkilöllä, joka polttaa Blendiä, on naapuri joka juo vettä.

Silmälasit

2010-10-22T13:13:00.006+03:00

"Nyt olen taipuvainen ajattelemaan, että koko elämä on harmiton arvoitus, jonka oma hulluutemme muuttaa pelottavaksi, koska yritämme selittää sitä sillä, minkä kuvittelemme totuudeksi." (Umberto Eco, Foucaultin heiluri)

tai

Anthony de Mello kertoi tarinan Mullah Nasruddinista: "Nasruddin oli kohonnut kuninkaan pääministeriksi. Kulkiessaan kerran palatsin läpi hän näki kuninkaan haukan.

Sellaista kyyhkystä ei Nasruddin ollut eläessään nähnyt. Niinpä hän haki sakset ja leikkasi niillä haukan siivet, kynnet ja nokan lyhyiksi.

"No nyt sinä olet kunniallisen linnun näköinen", Nasruddin sanoi. "Hoitajasi on näemmä lyönyt sinut pahasti laimin." (Anthony de Mello, Kuuletko linnun laulavan?)

Jos näkemisen sijasta katsomme vain itse tekemäämme kuvaa, kunka koskaan voisimme nähdä toisten tekemät kuvat, saati lopulta aavistaa sen, mitä kaikki yrittävät kuvata?

Tiski/vuori

2010-10-12T15:32:00.006+03:00

Tiskipöydälle oli kerääntynyt kasa astioita. Mistähän aloittaisi, kattiloista vai lautasista, laseista vai aterimista? Mitä väliä sillä olisi, sillä astia kerrallaan vuori muuttuisi tiskatuiksi astioiksi!

Miten vuorelle kiivetään? Askel kerrallaan.

Miten urakasta selviää? Askel kerrallaan.

Isot kokonaisuudet saattavat ahdistaa ja niihin on hankala saada otetta. Mutta isotkin kokonaisuudet koostuvat pienemmistä ja ne taas pienemmistä kokonaisuuksista. Ja ne pienet kokonaisuudet tekemällä vähitellen isokin tulee tehdyksi ja tavoite saavutetuksi. Huomaamatta.

Askel kerrallaan.

Kolme riviä

2010-10-07T11:15:00.003+03:00

Älä pelkää tulevaa.

Älä kanna mukana mennyttä.

Katso ympärillesi. Tämä hetki on sinun.

Kaksi herraa

2010-10-01T14:57:00.007+03:00

Seisoin jonossa, joka eteni verkkaisesti. Edelläni oli kaksi vanhaa herraa, jotka keskustelivat intensiivisesti keskenään. Edestä kiiri viesti:"Aakkosten alkupää järjestäytyy oikealle ja loppupää (l-kirjaimesta eteenpäin) vasemmalle." Jonon kärki jakaantuu, mutta jakaantuminen päättyy näihin arvokkaisiin herroihin.

"Anteeksi herrat, mutta oletteko aakkosten alkupäätä vai loppupäätä? Teidän pitäisi järjestäytyä oikealle tai vasemmalle", sanoin viimein (mielestäni kohteliaasti). "Me olemme niitä vanhoja jääriä ja meidän ohi et pääse", toinen herroista tokaisee ja jatkaa jutteluaan vieruskaverinsa kanssa. Jono jatkuu yhtenä minusta eteenpäin.

Viimein tiskille päästyään herrat ilmoittautuvat väärälle henkilölle ohjeista huolimatta.

Aina oman pään pitäminen ei ole viisautta.

Paljonko Jeesus on?

2010-09-23T15:37:00.004+03:00

Järjestelimme kodin sisustusta uusiksi. Kirjoituspöytä lähti ja sohva tuli tilalle. Kirjahylly hyppäsi seinältä toiselle. Olohuoneeseen vapautui paljon lattiapinta-alaa ja se sai peitokseen uuden maton. Myös kello vaihtoi paikkaa, ja seinälle jossa kello ammoin oli tulivat nyt kaikki ikonimme yhteen ryppääseen.

Siinä havahtui huomaamaan omat piintyneet rutiinit: monta kertaa päivässä tulee tapailtua kelloa seinältä jossa se ei enää ole. Siellä tuijottavat vain Jeesuksen, Marian ja muutaman pyhän silmät takaisin.

Vain järjestys vaihtui, mutta kodin alkoi nähdä ihan uudella tavalla. Omista rutiineista on hyvä välillä poiketa.

Lainasanoja 4

2010-09-16T20:16:00.007+03:00

Siivosin kaappeja ja löysin lehtileikkeleen, jonka olin opiskeluaikoinani ottanut talteen.

Siinä Lahja Pyykkönen kertoi Pyhästä Bernhardista (eli Bernardino siennalaisesta), joka antoi seitsemän sääntöä opiskelijoille. Ne olivat (referoiden):

1. Sääntö: arvostaminen
Tulee arvostaa sitä, että on päässyt opiskelemaan. Tulee arvostaa sitä, mitä opiskelee.

2. Sääntö: valinta
Pitää osata valita se, mikä on tärkeää ja keskittyä siihen.

3. Sääntö: rauha
"Mielesi on kuin vesi. Rauhallisena se on selvä, mutta kun sitä liikutetaan, se sumenee."

4. Sääntö: järjestys
Löydä kultainen keskitie siinä mitä teet ja miten elät. Nuku tarpeeksi, syö kunnolla.

5. Sääntö: kestävyys
Sen mitä aloitat, vie loppuun saakka. Älä lannistu epäonnistumisista vaan jatka eteenpäin.

6. Sääntö: vaatimattomuus
Pitää tehdä parhaansa, mutta pitää myös osata hyväksyä se, että silti joku toinen on sinua parempi.

7. Sääntö: ilo
Ilman iloa ei voi opiskella. Se ei tule automaattisesti, mutta sitkeydellä sen ilon löytää eteen tulevissa oivalluksissa.

---

Nämä säännöt taitavat päteä muutenkin kuin pelkästään opiskeluun.

Tundra

2010-09-10T16:10:00.004+03:00

Toyotan isot avolavapakettiautot eivät aluksi tuntuneet alkuukaan kelpaavan Amerikan markkinoilla. Ihmiset olivat siellä tottuneet tietyntyyppisiin työjuhtiin ja Toyotan japanilainen lähestymistapa ei istunut ihmisille. Oikeanlaisella mielikuvamarkkinoinnilla ostajia olisi löytynyt jonkin verran, mutta se ei riittänyt. Mitä Toyota teki? Suunnitteli täysin uuden mallin amerikkalaisten tarpeiden ja mieltymysten pohjalta. Syntyi menestystuote Tundra.

On viisautta lähteä liikkeelle toisesta ihmisestä ja tämän tarpeista, ei omista olettamuksistamme.

Jos saisit lahjan...

2010-09-02T11:02:00.004+03:00

Olin pitämässä ensimmäisen vuoden opiskelijoille tuntia ja esittäytymisen lomassa vastailin tapani mukaan opiskelijoiden kysymyksiin. Yksi kysymys jäi mieleen:"Jos Jumala antaisi sinulle lahjan, mitä pyytäisit?"

Yllätyin.

"Aikaa", vastasin lyhyen harkinnan jälkeen. "Aikaa, jotta ennättäisi tehdä kaiken sen, mihin tällä hetkellä ei rahkeet riitä. Aikaa, jotta ennättäisin senkin, mitä haluaisin tehdä, mutta vapaa-aikaa ei ole tarpeeksi. Jos aikaa olisi enemmän, ennättäisin vieläkin enemmän töissä ja vieläkin enemmän vapaa-ajalla."

Tauko.

Tajusin, että vaikka ennättäisin kyllä enemmän, en saisi kaikkea oman oppilaitos-seurakuntani tarpeita yksin hoidettua. Tajusin, että väsyksiin itsensä ajaminen ei lisäajasta loppuisi vaan tehostuisi entisestään. Tajusin, että kaikki aika maailmassakaan ei olisi tarpeeksi, vaan aina jäisi jotain, minkä vielä haluaisin tehdä ja nähdä ja kokea.

"Tai sitten pyytäisin viisautta", sanoin kuningas Salomonin muistaen, "sitähän perinteisesti kuuluu pyytää." Viisaus antaisi silmät nähdä sen, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää ja kyvyn keskittyä siihen tärkeään.

"Viisautta."

Octidi Fructidor CCXVIII

2010-08-26T12:18:00.004+03:00

Toimistolla kiersi lista, jossa ihmiset pystyivät tilaamaan kalentereita työkäyttöön ensivuodelle. Ja jostain flunssaisten aivojen takakulmasta mieleen nousi ajatus kysellä, josko olisi mahdollista tämän tyypillisen länsimaisen kalenterin sijaan ottaa käyttöön Ranskan vallankumouksen lanseeraamaa ajanlaskua seuraava almanakka. Syyspäivän tasauksen aikaan starttaavassa vuodessa oli kaksitoista kuukautta, päiviä viikossa kymmenen. Aurinkovuoden jäljellejäävät viisi kuusi päivää sijoitettiin ylimääräisinä vuoden loppuun. Neljän vuoden välein pidettiin myös yksi karkauspäivä. Vuosien numerointi nollattiin alkamaan vallankumouksesta.

Tänään olisi siis menossa Fructidorin 8. päivä vuonna 218.

Ongelmia tosin tulisi kun muu maailma eläisi yhä gregoriaanista kiertoaan ja minä omaa ajanlaskuani. Niin, ja kuten työkaverini heti oivalsi, minullahan olisi sitten varmaan kaksi päivää vapaata kymmenpäiväisestä viikosta. Huono kauppa!

Kalenteri - kelloajat, päivät, viikot, kuukaudet, vuodet - jäsentää elämää, mutta samalla pakottaa sen yhteen tapaan nähdä asioita.

Turun tuomiokirkon kellossa on vain tuntiviisari. Joskus se oli riittävän tarkka. Ennen sitä ei ollut kelloja ollenkaan.

Mulle kaikki heti nyt

2010-08-19T15:59:00.003+03:00

Sitä haluaa kaikenlaista ja kuvittelee tulevansa onnelliseksi jos sen saa. Ja sitten saatuaan huomaa, että lyhyen innostuksen jälkeen sitä haluaa taas jotain muuta ja enemmän ja uudempaa ja on taas tyytymätön. Tätä sisäänrakennettua halua täyttää elämän tyhjiöitä haluamalla enemmän kuvaa varsin hyvin William Blaken For the Sexes: the Gates of Paradise -runoelman kuvituksien eräs ruutu, jonka mukaelman olen tähän omakätisesti sutannut. (Pidän Blakesta liikaa jotta leikkaisin/liimaisin alkuperäisen tähän ilman lupaa.)

Entä jos ymmärtäisin sen, ettei onnellisuuteni olekaan kiinni siinä, että saan sen mitä luulen minulta puuttuvan.

Ehkä minulla on jo nyt paljon, mistä iloita, en vain kaikelta kaipuultani näe sitä. Ehkä.

En kuitenkaan iloitsisi uudesta autosta kuin hetken ennen uuden autokuumeen puhkeamista.

Alku/Kaikki virtaa

2010-08-11T09:56:00.002+03:00

Yksi tapa ottaa ympärillämme vellova ja alati muuttuva kaaoksinen maailma haltuun on luoda mieleemme malleja siitä. Malleja, jotka kertovat meille sen, millaisen ajattelemme maailman olevan. Valitettavasti kuitenkin usein otamme mallimme liian todesta, ja kun maailma ei vastaakaan ajatustamme siitä, millainen sen pitäisi olla (näin käy aika ajoin), pahoitamme mielemme.

Elämä on muutosta. Kesän jälkeen tulee syksy, loman jälkeen tulee työt tai opinnot, opiskelupaikan perässä tulee muutettua toiselle paikkakunnalle ja tutustuttua uusiin ihmisiin.

Pysyvä on turvallista ja helppoa, uusi ja tuntematon vähän jännittää ja haastaa. Niin kuuluukin olla, siten olemme skarppina ottaessamme vastaan uutta.

Uutta kohdatessa on hyvä tiedostaa omat ennakoivat odotuksemme ja ajatuksemme, sekä pyrkiä avoimuuteen kaikkea sitä kohtaan, mitä emme edes odottaneet kohtaavamme. Kun uusi askel askeleelta muuttuu tutuksi, muuttuvat myös ajatuksemme vastaamaan paremmin totuutta. Uudesta tulee tuttua ja turvallista, kunnes vastassa on taas seuraava muutos ja seuraavat haasteet. Haasteet, joita pääsemme kohtaamaan tämän etapin antaman osaamisen turvin.

Pako

2010-08-02T14:43:00.003+03:00

Olin kesäni/lomani poissa netistä ja modernien viestimien äärestä. En ollut tavoitettavissa. Minun ei tarvinnut tsekata facebookista viimeisimpiä päivityksiä ystävien sen hetken olotiloista. Jos halusin tietää, mitä heille kuului tapasin heitä kasvokkain. Minun ei tarvinnut keskeyttää kirjaa tai päiväunta kännykän ääneen. Minun ei tarvinnut surffata tyhjänpäiväiseltä nettisivulta toiselle ilman parempaa suunnitelmaa. Jos halusin vain ajelehtia, menin hetkeksi järveen kellumaan. Mikä ihana vapaus!

Ja toisin kuin netissä päivittäin kulutettu joutokäynti oli tämä informaatiopako jotain aidosti omaa aikaa, jotain aidosti akkuja lataavaa. Jotain sellaista kun löytäisi pienen siivun jokaiseen päivään!

Toiseuteen

2010-06-29T12:11:00.003+03:00

Pako arkiympyröistä ulos on ikivanha teema, yhtä vanha kuin ihmiskunta. Muinaiset profeetat ja erakot pakenivat yhteiskuntaa erämaahan, paikkaan, jossa arjen lait eivät päteneet ja joissa oli aikaa olla yksin ja yhdessä Jumalan kanssa. Nykyiset suomalaiset taas suorittavat joukkopaon kaupungeista maaseudulle ja luonnon helmaan viimeistään juhannuksena ja koko maa hiljenee loman viettoon.

Tänä vuonna minäkin sain jättää hetkeksi työt ja kiireen ja mennä mökille. Koska mökki on kaukana, jo itse ajomatka toi niin ajallista kuin fyysistä etäisyyttä kaikkeen siihen, mikä täyttää päiviä ja kalentereita kotona.

Astuin johonkin tilaan, jota en ensiksi osannut edes nimetä. Se oli kiirettömyys. Konkreettisimmin se tuli vastaan saunomisen ja uimisen myötä. Peseydyin ilman suihkua ja juoksevaa vettä, sekoittaen muuripadan lämmintä vettä järven kylmään veteen. (Vadissa siis, en järvessä.) Nostin keskittyen vettä kauha kerrallaan päälleni. Se oli jotain ihan muuta kuin tehokas suihku, wash & go. Se oli läsnäoloa juuri siinä ja silloin.

Ryhmätyöskentelystä

2010-06-22T13:17:00.002+03:00

Lintu ei voi lentää yhdellä sulalla.

Lokki

2010-06-16T16:40:00.007+03:00

Kun itse istuu veden äärellä ja katsoo lokin liitelyä, se tuntuu rauhoittavalle, levolliselle ja kauniille. Lokki kirkuu, aallot pauhaavat, tuuli suhisee, aurinko paistaa, kallio jolla istuu on lämmin. Nyt se (siis lokki, ei kallio) syöksyy veteen, nappaa kalan, nousee takaisin ilmaan.

Kun itse on kerrostalonsa lähistöllä ja katolla pesii lokki, se ei tunnu kovin rauhoittavalle. Pikemminkin juoksijat, kävelijät, koirien ulkoiluttajat, pienet lapset rattaissa, kaikki saavat stressata vimmaisesti pesäpiiriään (eli koko taloyhtiön pihaa omanaan) puolustavaa lokkia. Nyt se syöksyy ja kirkuu ja paskoo. Lentää korkealle ja syöksyy uudelleen.

Ehkä lokki ei ole väärässä paikassa, ehkä minä olen.

Parta

2010-06-10T11:09:00.005+03:00

Star Trek-tieteissarjan alkuperäismiehistö kohtasi eräässä jaksossa ("Mirror, Mirror") pahan rinnakkaistodellisuuden vastinkappaleensa. Katsojia helpottaakseen sarjan tekijät päättivät, että saman näyttelijän esittämällä pahalla kaksoisolennolla oli parta, kun taas tutulla hyvällä versiolla ei sellaista oltu totuttu näkemään. Ratkaisusta tuli osa tunnistettavimpia populaarikulttuurin kikkoja.

Pahan kaksoisolennon teema on vanha ja hyvin perusinhimillinen. On olemassa joku, joka on ihan niinkuin minä, mutta tekee asioita joita minä en millään voi nähdä itseäni tekemässä. Ja kuitenkin, se paha kaksoisolento todella löytyy sieltä peilistä, meistä joka ikisestä.

Se tekee asioita joista emme ole ylpeitä. (Eikä sitä usein edes tunnista parrasta.)

Mutta vaikka se onkin osa meitä, se ei ole koko meidän persoonamme. Siksi meillä on myös lupaus anteeksisaamisesta, jotta voimme jatkaa elämää aina eteenpäin kaksoisolennon mellastuksen jälkeenkin.

Luotu kestämään

2010-06-02T09:49:00.001+03:00

Juttelin puhelimessa isäni kanssa. Hän kertoi heittäneensä erään aikanaan häälahjaksi saadun esineen menemään. Kyseessä oli sähkövatkain, joka oli kestänyt aktiivista käyttöä (mm. kaikki meidän perheen suuret juhlat) 40 vuotta.

Ennen tehtiin asiat kestämään.

(Ennen nostalgiakin oli parempaa)

Kesäinen animaatio (taas kerran)

2010-05-24T09:53:00.005+03:00

Pari vuotta sitten sain ajatuksen kesän kynnyksellä tehdä kokeeksi animaation. Kesästä. Ja sen valmistuttua laitoin sen blogiini näkyviin, sillä se summasi varsin hyvin kyseisen sateisen kesäpäivän fiilikset.

Sen jälkeen olen perinnettä jatkanut, ja kesän kynnyksellä uuden animaation tehtaillut. Niin nytkin.

Tässä siis tämänvuotinen Pöppiäinen, sarjassaan kolmas. Taso ei ole parantunut edellisistä:

Hyvää kesää oppilaitosväelle, viimeistä kouluviikkoa viedään!

Valintoja

2010-05-17T09:57:00.002+03:00

Minulla on moraalinen ongelma.

Minun pitäisi mennä käymään Kirkkohallituksessa Helsingissä. Valittavanani on kaksi tapaa matkstaa Turku-Helsinki -väliä, juna tai oma auto.

Minä tiedän, että juna on ekologisempi vaihtoehto, siitäkin huolimatta että olen valinnut vähän kuluttavan auton. Minä tiedän, että yksityisautoilu on suurimpia syitä ilmaston lämpiämiseen. Mutta myös tiedän, että junalla minun pitää lähteä kotoa noin tuntia aikaisemmin ja hengata paluujunaa odotellen Helsingissä kokouksen jälkeen tovi. Autolla pääsen liikkeelle suoraan. Junassa minulla on ympärillä muut ihmiset, omassa autossa minulla on oma rauha. Valittava on siis sen välillä, mikä on oikein ja mikä on mukavaa.

Ja vaikka kuinka asiaa itselleni perustelen, tosiasia on, että yksittäisten ihmisten oikeista valinnoista kasvaa vähittellen se muutos parempaan. Mutta se, että minun pitää tinkiä mukavuudestani on kiusaus, jonka voittaminen on vaikeaa. Joka ikinen kerta.

Lainasanoja 3

2010-05-05T14:27:00.010+03:00

"Jos haluat, että toiset ovat onnellisia, harjoita myötätuntoa.
Jos haluat itse olla onnellinen, harjoita myötätuntoa."
(Dalai Lama)

Kun harjoitan myötätuntoa ja asetun toisen sijaan, lähden liikkeelle siitä, mitä toinen tarvitsee, en omista oletuksistani. Näin voin tuottaa hyvää ympärilleni. Samalla pystyn näkemään toisen uudessa valossa, aitona omana itsenään.

Kun harjoitan myötätuntoa ja asetun toisen sijaan, laitan hyvää kiertämään ja voin iloita toisten ilosta.

Sen, mitä tahdot ihmisten tekevän sinulle, tee se heille.

Sirottelimme tuhkaa päällemme

2010-04-26T13:13:00.001+03:00

Tulivuori purkautui ja tuhka sotki satojen tuhansien ihmisten elämän. Moni läheisenikin jumitti ulkomailla, tai vaihtoehtoisesti joutui jäämään Suomen kamaralle lomamatkan sijaan. Luonto yllätti.

Me olemme niin kiinni omissa suunnitelmissamme ja aikatauluissamme, ettemme muista, ettei kaikki olekaan hallinnassamme. Vasta tällainen odottamaton este pakottaa havahtumaan siihen. Siksi niitä esteitäkin tarvitaan.

Domini canes

2010-04-18T22:41:00.002+03:00

Olen nähnyt kaksi hyvin erilaista tapaa olla vahtikoira.

Ensimmäinen tapa oli vanhempieni villakoiralla, joka nosti aina suuren haukun heti kun oli kuulevinaan jonkun tulevan. Ja iso villakoira kun se oli, oli ääni myös muhkea ja voimakas. Uskottavuusongelma ilmaantui kuitenkin heti kun ikkunaan ilmestyi valkea villakoiran pää. (Koira onneksi itse oli autuaan tietämätön tästä taakasta.)

Toinen tapa oli serkkujeni koiralla. Menimme taas kerran käymään heillä kylässä. Olimme vähän etuajassa, eikä ovelle ilmaantunut ketään avaamaan koputteluistamme huolimatta. Ja koska serkku vanhempineen saattoi hyvin olla takapihalla kuuloetäisyyden ulkopuolella, astuimme rohkeasti sisään - ovi kun oli lukitsematta.

Pääsimme askeleen verran eteiseen, kun kulman takaa ilmestyi serkkuni bullterrieri. Se lönkytteli rauhallisesti esille, ja kallisti hieman päätään samalla kuin yritti tunnistaa tulijoita. Ei äänen pihahdustakaan, pelkkä itsevarma katse.

Jos on sinut itsensä kanssa, ei tarvitse pitää niin isoa meteliä.

Tapahtukoon sinun tahtosi

2010-04-09T16:25:00.003+03:00

"Tapahtukoon sinun tahtosi" on välillä Isä meidän -rukouksen vaikein kohta. Sinun tahtosi, ei minun. Kaikki ei mene niin kuin haluaisin ja kuitenkin pitäisin niin mielelläni omista haaveistani kiinni.

Piina

2010-03-29T11:18:00.006+03:00

Hän tuli juhlivaan kaupunkiin humun keskellä. Hän vietti illan ystävien kanssa, söi pitkän kaavan mukaan. Illallisen jälkeen seurue vetäytyi puutarhaan. Tulevaisuus alkoi ahdistaa, mutta kaverit olivat väsyneitä eikä heistä saanut enää tukea. Sitten virkavalta tuli paikalle ja pidätti hänet. Kaverit luikkivat karkuun.

Häntä kuulusteltiin. Häntä pahoinpideltiin vankilassa, hänelle julistettiin tuomio väärin perustein. Hänet teloitettiin, ja surullinen lähipiiri hautasi hänet kiireellä.

Mutta tarina ei pääty siihen, vaan se, mitä seurasi, oli jotain ennennäkemätöntä. Pääsiäisaamun ilo.

Takkutukka

2010-03-22T09:59:00.003+02:00

Minulla on ollut pitkät hiukset niin kauan kuin muistan. (Olin 10-vuotias kun löysin Iron Maidenin.) Ja pitkissä hiuksissa on se lysti, että varsinkin niiden ollessa auki tuuli ja/tai vesi kieputtaa ne takkuun.

Olen tähän mennessä löytänyt kolme tapaa lähestyä tukkaani ilmestyviä tuulenpesiä. Ensimmäinen on tukan pitäminen nutturalla, mikä ehkäisee takkuuntumista (paitsi saunassa/suihkussa) ja pitää muutenkin tukan pois tieltä. Jos takkuja kuitenkin tulee, jää kaksi keinoa:

a) kiukustuneena nyhtää viisipiikkisellä kammalla (oma käsi) takkua, jolloin sen saa vielä tiukempaan solmuun. Sitten otetaan harja avuksi, ja harjataan takkua kunnes se aukeaa. Aikaa ja adrenaliinia kuluu, mutta lopulta takku on auki ja harjassa tuppo katkenneita hiuksia. (Mistä seuraa taas hiusten haaroittuminen ja yhä helpommin takkuun meneminen.)

b) huokaista syvään, istahtaa alas ja alkaa kärsivällisesti näpräämään takkua kohti meneviä hiuksia irti toisistaan. Aikaa kuluu, mutta pienellä suostuttelulla solmu alkaa löystyä, muuttuu pienemmiksi solmuiksi ja vähä vähältä yhä enemmän hiuksia vapautuu. Jos touhua malttaa jatkaa, saa takun lopulta auki ilman uhrattuja hiuksia.

Vanhemmiten olen yhä enemmän päätynyt vaihtoehtoon b), myös elämän takkujen kohdalla.

Sakset

2010-03-15T12:28:00.002+02:00

Kuulin hississä tarinan:

Renki piti taukoa tuvassa ja makasi pitkin pituuttaan penkillä. Yläpuolella seinässä oli hirren väliin lyöty puukko. Puukko oli kuitenkin sen verran huonosti seinässä kiinni, että se kesken päiväunien putosi seinästä ja osui suoraan renkeä silmään.

Renki nousi istumaan ja sanoi:"Olipa onni ettei siinä ollut sakset!"

Erityisen tavallista

2010-03-08T12:24:00.003+02:00

Smashing Pumpkins -yhtyeen hienolta kaksoislevyltä Mellon Collie and the Infinite Sadness löytyy biisi nimeltä Muzzle. Laulu alkaa sanoilla "pelkään olevani tavallinen, ihan niin kuin kaikki muutkin". Toinen säkeistö taas toteaa, että "elämäni on ollut erikoista". (Muita biisin sanoja en tässä siteeraa, vain nuo tarttuivat korviin junassa iPodia kuunnellessa.)

Minun ja kaikkien muidenkin elämä on tavallista. Arkea ja sen iloja ja suruja, töitä ja opintoja ja vapaa-aikaa. Tavallista. Mutta se sama tavallinen ja välillä arkisen tylsä elämä on myös erikoista ja ainutlaatuista! Kaikki ratkaisut joita teen ja kaikki polut joita kuljen, ne ovat minun polkuani. Kaikki ilon aiheet ja asiat ja ihmiset joiden parissa viihdyn, ne ovat sitä, mikä kantaa. Ne ovat sitä, mikä tekee tavallisesta elämästä erityisen. Hyvän. Minun.

Armoa

2010-02-28T19:44:00.005+02:00

Olin käymässä vanhemmillani Kuopiossa. Takaisin ajelin omissa ajatuksissani enkä seurannut mittaria. Tietenkin nopeudenvalvontakamera välähti ja tiesin, että saisin kirjeen.

Kirje Itä-Suomen liikenneturvallisuuskeskukselta saapui. Sakkoja ei kuitenkaan tippunut:

"KIRJALLINEN HUOMAUTUS (...)

TAPAHTUMA: liikennerikkomus (...)
Sallittu nopeus: 80km/h
Todettu nopeus: 83km/h

(...) Poliisi kehottaa teitä noudattamaan nopeusrajoituksia, koska vähäinenkin ylinopeus on liikenneturvallisuusriski."

Olin hivenen huvittunut ja hivenen ärtynyt siitä, miten holhoavaksi ja valvovaksi yhteiskunta onkaan mennyt. Mutta olin myös onnellinen siitä armosta, ettei kolmen kilometriä tunnissa ylityksestä vielä annettu sakkoja.

Synnitön ei ole kukaan ja virheitä tulee tehtyä ihan vahingossakin. Siksi on huojentavaa saada anteeksi.

Siksi on syytä itsekin armahtaa toisia.

Seksiä ja väkivaltaa

2010-02-11T08:45:00.001+02:00

Aikanaan 90-luvun alkupuolella luin Tähtivaeltaja-lehteä Kuopion kirjaston lukusalissa. Syynä oli (sci-fi-harrastuksen ohessa) se, että lehti kertoi aina välillä jotain myös uudesta maahan vähitellen rantautuvasta ilmiöstä nimeltä anime. Ja eräässä tällaisessa jutussa kerrottiin myös siitä, miten sensuurilla oli ongelmia käsitellä piirroselokuvaa, mikä Suomessa nähtiin lähinnä lasten viihteenä.

Tuon ajan anime vilisi ihan yhtä paljon väkivaltaa ja paljasta pintaa kuin nykyinenkin. Suomessa leffoja siis leikeltiin. Amerikassa ratkaisu oli mielenkiintoisempi: eräs ruutukaappaus sensuroidusta ja sensuroimattomasta versiosta osoitti minulle muistiinjäävällä tavalla tämän: sensuroimattomassa ruudussa oli paljasrintainen nainen veriroiskeita ihollaan. Sensuroidussa versiossa veren määrää oli lisätty niin, että sillä saatiin naisen rinnat peitettyä.

En ymmärtänyt sitä silloin, enkä ymmärrä sitä nytkään. Sama väkivallan hyväksyvä vaiva on edelleen jenkkien taakkana: eräässä tuoreessa supersankarisarjakuvassa kiroilu on korvattu pääkalloila ja muilla sarjakuvan konventionaalisilla kiroilusymboleilla, mutta ihmisiä saa silti räjäytellä hyvin graafisella tavalla kappaleiksi. Mille ikäryhmälle tämä on suunnattu?

Sama väkivallan vaiva tuntuu paljon piilevämmässä muodossaan elävän meilläkin, kirkossa. Heti kun keskustelu kääntyy seksuaalisuuteen, siihen mitä ihmisillä on navan alla ja kenestä kukakin "tykkää silleen", on keskustelijoilla kirjoittamaton lupa henkiseen väkivaltaan ja omien ennakkokäsitysten peittämiseen uskonnolliselta näyttävään kieleen.

En sitä ymmärrä, enkä sitä hyväksy. Uskossa on kyse jostakin muusta.

Taivaallisten kehien sulosoinnut?

2010-02-06T11:39:00.004+02:00

"Saattaa olla, että kun enkelit puuhastelevat Jumalan ylistämisen parissa he soittavat pelkästään Bachia. Olen kuitenkin varma, että kun he ovat perheväen kesken koolla he soittavat Mozartia, ja silloin jopa rakas Herrammekin kuuntelee musisointia suurella ilolla."
(Karl Barth)

Kumpikohan on tärkeämpää, pompöösi pokkurointi vai aito, vapaan ilmaisuvoiman löytävä ilo?

Turhuuksien turhuus

2010-01-29T15:25:00.003+02:00

On asioita, joita voi muuttaa ja asioita, joita ei voi muuttaa.

On turha antaa itsensä ärsyyntyä siitä, mitä voi muuttaa. Parempi on keskittyä muuttamaan asiat parempaan suuntaan.

On turha antaa itsensä ärsyyntyä siitä, mitä ei voi muuttaa. Parempi on vain hyväksyä asiat sellaisina kuin on, ja jatkaa eteenpäin.

Syömäpuikkojen taikaa

2010-01-22T17:22:00.006+02:00

Eilen kävin (taas kerran) syömässä thaimaalaisessa ravintolassa. Vaikka tiedänkin, että oikeaoppisesti thai-ruoka syödään muutamaa poikkeusta lukuunottamatta haarukalla ja lusikalla, olen tottunut käyttämään syömäpuikkoja ruokani nauttimiseen - osittain siksi, että samaisessa ravintolassa tarjolla on myös kiinalainen menu.

Tällä kertaa kuitenkin henkilökuntaa oli vähän paikalla, ja tarjoilija ennätti poistumaan ennen kuin hoksasin puikkoja pyytää. En rohjennut itse mennä paikkoja penkomaan, vaan kiltisti otin pöydän päässä olleesta korista haarukan ja veitsen ja aloin ruokailemaan.

Muutaman suullisen jälkeen huomioni kiinnittyi siihen, miten erilaista ruokaileminen oli. Vaivalloisempaa, ja samalla myös tylsempää: Puikoilla syödessä keskittyy kuhunkin ruoka-ainekseen tuodessaan makupaloja yksi kerrallaan suuhun. Haarukkaan päätyi kerralla iso kasa eri aineksia yhtä suupalaa varten, ja ruokaileminen oli tehokkaan arkista.

Miten moni arkinen asia olisikin paljon vivahteellisempaa jos osaisimme keskittyä hotkimisen sijasta!

Esimerkillistä toimintaa

2010-01-11T07:24:00.004+02:00

1700-luvulla Japanissa elänyt zen-munkki Ryokan oli paitsi tunnettu runoilija ja kalligrafi niin - jos kertomuksiin on uskomista - myös ilmeisen lämminhenkinen ihminen joka tuli hyvin toimeen kaikkien kanssa. Ainakin hänestä kiertää yhä tarinoita ja anekdootteja, joissa tämä "suuri hupsu" osoittaa teräväsilmäistä ihmisluonnon tuntemista.

Eräässä tällaisessa tarinassa kerrotaan, että kerran Ryokan sai kuulla veljenpoikansa sortuneen huonoille teille. Tämä käytti rahojaan uhkapeleihin ja huonomaineisiin naisiin eikä piitannut muiden neuvoista ja varoituksista.

Ryokan taittoi pitkän taipaleen veljenpoikansa luokse, jota ei ollut nähnyt vuosiin. Veljenpoika otti hänet ilolla vastaan ja pyysi jäämään yöksi.

Ryokan mietiskeli koko yön ajan. Kun hän aamulla teki lähtöä, hän pyysi veljenpoikaa auttamaan sandaaliensa sitomisessa. Tämä teki työtä käskettyä. Ryokan kiitti ja sanoi:"Ihminen vanhenee päivä päivältä, pidä huolta itsestäsi." Sitten hän lähti paluumatkalle ilman mainintaakaan veljenpojan holtittomasta rahankäytöstä. Mutta kerrotaan, että siitä hetkestä lähtien veljenpojan käytös muuttui.

On niin monenlaisia tapoja saarnata.

Hyvää ja Siunattua Jouluaikaa!

2009-12-08T15:18:00.004+02:00

Ihmiskäden jälkiä, Jumalan käden jälkiä

2009-12-03T11:18:00.007+02:00

Paljon siitä millä ympäröimme itsemme, vaatetamme itsemme, ravitsemme itsemme on ihmiskäsien työtä. Muotoilija on muotoillut käyttöesineistä käytännöllisiä ja silmää miellyttäviä. Joku toinen on työstänyt esineet muotoilun pohjalta.

Joku on kasvattanut ja kerännyt ruoka-ainekset, joku pakannut, joku kuljettanut, joku myynyt, joku työstänyt ruuaksi.

Joku huolehtii siitä, että koteja nousee, että sähköt ja vesi pelaavat.

Joku hoitaa meitä kun sairastumme tai loukkaamme itsemme.

"'Luodut ovat käsi, kanava ja väline, joiden kautta Jumala antaa kaiken.' Yksi näistä välineistä on kristityn maallinen kutsumus: mikä tahansa rehellinen ja kunnollinen työ, mutta myös esimerkiksi isän, äidin, naapurin tai ystävän 'virka' eli 'kutsumus'. Toimimalla niissä kunnollisesti kristitty toteuttaa Jumalan tahtoa."

(Jaakko Heinimäki & Jari Jolkkonen, Luterilaisuuden ABC - synkkä ja harmaa sanakirja)

Käärmeitä ja Tikapuita

2009-11-25T13:23:00.007+02:00

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita. Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin.

Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on.

Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Ajatus

2009-11-20T13:56:00.002+02:00

Olen väsynyt niihin uskovaisiin, jotka kuvittelevat, että ottamalla vastaan Jeesuksen elämästä tulee pelkästään aurinkoista ja auvoista.

Olen väsynyt niihin ateisteihin, jotka nielevät noiden uskovaisten mallin uskosta, ja kuvittelevat elämästä vieraantuneisuuden ja uskonnon välille yhtäläisyysmerkin.

Usko on toki läsnä kaikessa elämässä vastaantulevassa, iloissa ja suruissa. Se ei selitä elämää pois, vaan antaa tavan suhtautua siihen.

Viikingit

2009-11-12T09:53:00.004+02:00

Osallistuin vähän aikaa sitten työvelvoitteesta viikinki-juhliin. Kaikille laitettiin päähän muoviset sarvikypärät. Sitten meidät istutettiin pöytään, jossa ruokana tulisi olemaan pari kiloa lihaa per viikinki (onneksi meidät kasvissyöjät oli huomioitu omilla annoksilla). Väliin hoilattiin jollotuksia, joilla ei ollut mitään tekemistä skandinaavisen sävelperinteen kanssa. Ihmisillä oli hauskaa, mutta minä keikuin jossain myötähäpeän ja turhautumisen välimaastossa.

Meno oli hyvin kaukana populaarikulttuurin viikinkikuvasta ja vielä kauempana historian viikingeistä (joilla, kuten moni tietää, ei ollut sarvikypäriä). Eddassa, viikinkien oman tarinaperinteen kokoelmassa on jopa sananlaskujen joukossa sellainenkin viisaus, että "ei ole miehelle häpeäksi jos hän ei juo paljon alkoholia, eikä myöskään se, jos hän vetäytyy aikaisin nukkumaan". Se niistä hurjista viikingeistä!

Ihmismieli on rannettu niin, että se luo uusia tilanteita silmällä pitäen malleja siitä, minkälaisia eteentulevat asiat tai erilaiset ihmiset ovat. Näin kykenemme toimimaan kaaottisessa maailmassamme, mutta liian harvoin heräämme pohtimaan noita malleja, liian harvoin näemme niiden ohi edessämme seisoviin yksilöihin. Ja näin ollen meiltä jää ihmiset kokonaan näkemättä toisten otsaan lyömiemme kumileimojen ansiosta.

Kolme minuuttia

2009-11-05T11:25:00.001+02:00

Työpöytäni äärellä on seinällä muistutuksena kolumnisti Jaakko Lyytisen teksti, poimittu talteen Hesarista jokunen vuosi sitten. Kolumnissaan kirjoittaja siteeraa kalifornialaista tutkimusta toimistotyöläisten ajankäytöstä. Tutkijat olivat halunneet selvittää toimistoväen valituksia työpäivän pirstoutumisesta. Tulos yllätti tutkijatkin: keskimääräinen keskittymisaika yhteen asiaan oli kolme minuuttia. Sen jälkeen sähköposti, puhelu tai ihminen työhuoneen ovella keskeytti aina työt ja ajatukset. Ei ihme, että työ uuvuttaa.

Ja kun sitaatilla aloitan niin sitaatilla lopetankin:

Vastalääkkeeksi hektiselle arkirytmille siteeraan vapaasti Owe Wikströmin kirjaa Häikäisevä pimeys (s.129-130), jossa hän esittää kolme pientä harjoitusta oman ajankäytön rauhoittamiseen:

1. harjoitus
Harjoitus toteutetaan silloin, kun ei ole mitään erityistä tekemistä. Istutaan pariksi kolmeksi minuutiksi aloilleen, eikä tehdä mitään. Ei reagoida puhelimeen tai muihin ärsykkeisiin, vaan ollaan.

2. harjoitus
Harjoitus toteutetaan silloin, kun on tunne siitä, ettei aika riitä ja kaikki vyöryy yli. Juuri silloin pitää lopettaa toimiminen ja olla aloillaan muutama minuutti. Silloin huomataan, ettei maailma romahdakkaan vaan joutaa odottamaan minua muutaman minuutin ajan.

3. harjoitus
Laitetaan herätyskello (tai nykyään vaikka kännykän ajastin) hälyyttämään 45 minuutin päästä. Sitten työskennellään keskeytyksettä koko 45 min. Ajan tultua täyteen maailma pysäytetään minuutin ajaksi, eikä tehdä yhtään mitään.

pyhäinpäivä

2009-10-28T13:20:00.007+02:00

Katoliseen perinteeseen kuuluu iso joukko pyhiä. Heitä ei - vastoin yleistä harhaluuloa - palvota, vaan heidän esirukouksiaan pyydetään kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Pohjalla on yleinen kristillinen ajatus siitä, että ihmiset voivat pyytää toisiaan rukoilemaan puolestaan. Pyhimykset ovat tosin siirtyneet jo ajasta ikuisuuteen, mutta myös heitä voi kanssaihmisten tavoin pyytää rukoilemaan asioidensa puolesta. Oman henkilöhistoriansa kautta pyhimyksillä on myös lempiaiheet esirukouksilleen.

Suosikkipyhimyksiäni ovat mm: Pyhä Juudas (toivottomat asiat), Pyhä Antonius padoalainen(kadonneet tavarat), Pyhä Klara (televisio ja puhelimet), Pyhä Bibiana (vatsatauti, päänsärky, krapula), Pyhä Kristoforos (matkoilla olijat), Pyhä Fransiskus assisilainen (eläimet ja luonto).

Pyhänpäivänä muistamme heitä ja kaikkia muita kirkon historian pyhimyksiä. Mutta yhtälailla muistetaan kaikkia pyhiä, se on: kaikkia edesmenneitä rakkaita. Sillä kirkon mukaan me kaikki olemme samaa pyhien joukkoa, kukin omalla tavallamme.

Voikukkia

2009-10-22T10:15:00.001+03:00

Välillä elämässä tulee vastaan asia, askare tai työtehtävä, joka ahdistaa jo etukäteen. Asian tietää olevan väistämättä edessä, mutta siihen tarttuminen on vaikeaa.

Taas erään tällaisen tilanteen tullessa vastaan (viikko-pari takaperin) satuin aamulla lukemaan Anthony de Mellon tarinakokoelmaa Kuuletko linnun Laulavan. De Mello kertoo tarinan miehestä, jonka rakkaudella vaalimalle nurmikko-pläntille oli ilmaantunut jostain voikukkia. Mies halusi niistä eroon, ja käytti kaikki löytämänsä keinot vitsauksen kitkemiseksi pois. Mikää ei auttanut. Viimein hän otti yhteyttä maatalousministeriöön ja pyysi neuvoa. Neuvo saapui. Se kuului:"Opettele rakastamaan voikukkia!"

Minäkin yritän oppia rakastamaan voikukkia.

Naantalin suruun

2009-10-13T17:25:00.003+03:00

Hiljainen

Oi sana hiljainen,
lausuttu eloon kerran,
hetkeksi mennyt, vaan ei menetetty.
Tyhjäksi kaupungin sen sointi saa.
Myös sormi verkkaan sekä varoen
silittää pinnan untuvaa
ja siipi kättä,
kuin levähtänyt joku
olisi lennossaan.
Oi sana hiljainen,
et ole poissa.

(Helvi Juvonen)

Juostessani kuulas syys-ilta täyttää mieleni

2009-10-06T21:54:00.007+03:00

Hirsimökin nimi on Kivitasku. Istun saunassa Einari-ukin, isäni ja pikku-veljeni kanssa. Isä on ihan isänsä näköinen. Muuripata paukkuu ja palava puu rätisee. Muovinen kauha kelluu järvivettä täynnä olevassa saavissa. Ikkunalaudalla on kynttilänjalka ja kynttilä. Saunan verhoissa kulkee paarma, jonka silmät ovat keskenään eriväriset. Ukki kertoo vitsin nolosta hevosmiehestä hienostorouvaa kyyditsemässä. Naurahdamme porukalla. Ulkona on lapsuuden kesä.

On kuuma, Isä ja Ukki vastovat itsetehdyillä vastoilla. Vastojen pannat on ukki taitavasti itse punonut. Menen kuistille viileään ja puen uikkarit. Uimaan ei saa mennä ilman aikuisia. Jään odottamaan itikoitten syötävänä.

Saunan jälkeen saamme Pommacia lattialuukun alla olevasta maakellarista. Paistamme makkaraa avotakassa. Minä paistan omani mustaksi. Nukkumaan mennessä isä kertoo itsesepittämänsä sadun.

paratiisin porteilla

2009-09-28T13:15:00.006+03:00

William Blaken runossa For the Sexes - the Gates of Paradise sanotaan (painolevy 2):

"Mutual Forgiveness of each Vice
Such are the Gates of Paradise"

Anteeksi antaminen puolin ja toisin on (vertauskuvallinen) ovi paratiisiin. Sitä edellytetäänkin meiltä Isä meidän -rukouksen sanoin:"Anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet."

Katkeruuden ruokkiminen kasvattaa vihan puuta ja myrkyllisiä hedelmiä. Anteeksi antamalla pääsee katkeruudesta, ja voi jatkaa elämässä eteenpäin. Anteeksi saamalla ei syyllisyyttä tarvitse kantaa enää mukana.

Mutta se taito antaa anteeksi, se kyky nöyrtyä, myöntää omat virheensä ja pyytää anteeksi, ne ovatkin sitten välillä vaikeita kuin mitkä!

maailmankello

2009-09-23T07:50:00.004+03:00

Maailma on iso paikka. En pelkästään tiedä sitä, vaan pääsin taas myös kokemuksen tasolla kiinni tuohon asiaan matkatessani Kanadasta kotiin. Matkaan kului 23 tuntia. Lentokoneen alla oli milloin mikäkin maa, valtameri, Grönlannin jäätiköt. Aikaeroa kotiin oli yhdeksän tuntia. Puhelimeen saattoi tippua hyvänyön toivotus kun itse eli vielä aloitteli iltapäivän viettoa.

Lempileluni matkoilla (ja joskus kotonakin) on puhelimestani löytyvä maailmankello, jossa näkyy karttakuva maailmasta ja kelloaikoja useasta isosta kaupungista. Kaupunkeja voi myös lisätä itse. Oman puhelimeni kaupungit ovat kaikki paikkoja, joissa olen käynyt, valittuina maailman eri kolkilta. Omiin muistikuviin maisemista, ihmisistä ja asioista yhdistyy kelloaika, joka tällä hetkellä siellä on hyvin erilainen kuin minulla Suomessa. Vaikutelmaa tehostaa vielä se, että karttaan piirtyy koko ajan päivämääräraja sekä esitys siitä, missä eletään valoisaa päivää ja missä on vallalla yön pimeys.

Kartta kelloineen on vain hassu sovellus, mutta yhdistyessään muistoihin - ja muistojen herättämiin tunteisiin - myös minulle muistutus omasta pienuudesta. Minä olen pieni pöppiäinen tämän pallon pinnalla tässä historian hetkessä. Mutta ainutlaatuinen ja tärkeä, niinkuin kaikki muutkin lajitoverit ja koko luomakunta.

Kun itsestäänselvyydet lakkaavat olemasta sellaisia

2009-09-12T19:34:00.003+03:00

WorldSkills-kilpailut ovat taas tältä erää ohi. Suomelle kertyi kasa sijoituksia: kaksi kultaa, yksi hopea ja kaksi pronssia. Lisäksi 14 kilpailijaa ylsi diplomin takaavaan yli 500 pisteen huippusuoritukseen omalla alallaan. Oli ilo olla mukana tukemassa tätä joukkoa!

Nyt vietän matkan alle jääneitä vapaapäiviä ja parantelen korviani: minulla kun on ongelmakorvat, jotka tuppaavat kärsimään lentomatkustamisesta. Niin tälläkin kertaa, eli ilmanpaine meni hajoittamaan tärykalvojani ja olen nyt puolikuurona ja viikon lääkekuurilla.

Suhteellisen tervekuuloisena (jos nyt ei pientä tinnitusta ja musiikin soittamisen aiheuttamaan kuuloalueen kaventumista huomioida) ihmisenä tuntuu oudolle, kun nyt ei kuule kaikkea mitä normaalisti kuulisi. Eilen kaupassa eräs rouva puhutteli minua, enkä heti tajunnut antaa hänelle huomiotani.

Niin helposti moni arkielämän itsestäänselvyys jää huomaamatta, eikä asioita osaa arvostaa ennen kuin ne ovat poissa. Se on sääli se!

Toivottavasti taas hetken osaan arvostaa sitä mitä minulla on, sen sijaan, että haikailen sitä, mitä ei ole.

hyvän tartuttamisesta

2009-08-26T11:19:00.003+03:00

Liikenne seisoi ja minulla oli kiire. Minun olisi pitänyt olla jo oppilaitoksen uusien opiskelijoiden alkuinfossa, mutta puristin rystyset valkeana rattia ja ihmettelin valojen vaihtumista ilman mitään silminnähtävää muutosta jonossa. Suusta taisi purkautua muutama ei-papillinen manauskin.

Yritin rauhoittaa mieleni, mutta tyyntä zen-munkkia minusta ei saa tekemälläkään. Eteenpäin kiiruhtava kello vei ajatukset koko ajan sinne, missä minun olisi pitänyt olla sen paikan sijaan, missä olin. Ja jokainen tuohon yllättävän tukkoiseen kello kahdeksan ruuhkaan eksynyt työmatkalainen oli samassa tilassa, kasvattamassa stressitasoaan ja adrenaliiniryöppyään pisteeseen, joka viimein työpaikalle päästyä purkautuu monivivahteisen ärtymyksen muodossa pitkin päivää. Ärtymyksen, joka vuorostaan tekee toiset ärtyisiksi ja siirtyy kantajasta toiseen pahan influenssan tavoin. Siinä ei käsien peseminen auta.

Päinvastaisesta kerrannaisvaikutuksesta on kyse RAY:n viimeisimmässä tv-mainoksessa. Siinä ihmiset laittavat hyvän kiertämään. Yksi on ystävällinen ja auttaa toista, joka ilahtuu ja ehkä vuorollaan piristää jonkun toisen päivää. Hyvä kasvaa, ja ehkä ystävällinen hymy tai avattu ovi palauttaa sen ruuhkaan ärtyneen ihmisraunionkin takaisin elävien kirjoihin ja auttaa keskittymään arkisen päivän iloihin siihen kuuluvien vastoinkäymisten sijaan.

kutsumuksesta

2009-08-19T13:06:00.004+03:00

Eräs kirkon pääajatuksista on se, että kaikki me ihmiset olemme samanarvoisia, kaikki me olemme tärkeitä. Tämä pätee myös ammatteihin, kaikkia tarvitaan!

Niin papit, poliitikot, lääkärit, kokit, automaalarit ja puhtaanapitohenkilöstö, kaikki ovat Jumalan silmissä samanarvoisia, ja kukin heistä palvelee Jumalan tarkoitusperiä omassa ammatissaan ja ammattinsa ohessa.

Kutsumus on sitä, että löytää sen, mitä haluaa elämässään tehdä, sen oman paikkansa maailmassa.

Minulle ammattioppilaitospappina tämä on hyvin rakas ajatus.

näkymätön maailma

2009-08-08T13:32:00.003+03:00

Olen kipeänä. Istun parvekkeella ja luen kirjaa, sillä se on lähestulkoon ainoa asia, mitä jaksan tehdä. On lämmin, eikä minulla ole enää kuumetta. Taivas on sininen ja valkeat pilvet vaeltavat yllä. Pieni tuulenvire liikuttaa ilmaa. Pääskyset kaartelevat korkeuksissa jahdaten hyönteisiä joita en katsellaani erota. Vähän alempana perhonen liitelee, mutta pääskyset eivät kiinnostu siitä.

Jään katsomaan tätä kaikkea ja kirja unohtuu.

Keskellä arkea ja kiirettä ja meteliä ja kaikkea turhaa tulee niin harvoin pysähdyttyä katsomaan tätä elämää kuhisevaa maailmaa, luomistyön ihmettä meidän ympärillämme. Se on sääli.

vihreitä

2009-08-06T11:00:00.001+03:00

Tein virheen töissä, eikä maailma romahtanut.

Nuorempana olin onnistumisten myötä aina tovin voiman tunnossa, ja sitten jokin virhe aina palautti maan pinnalle. Tai ei pelkästään palauttanut maan pinnalle, vaan sysäsi monttuun. Siinä sitten tovin saikin tehdä tietä kohti ylösnousua ja uutta hybristä.

Ikää on tullut lisää, ja iän mukana armeliaisuutta itseään kohtaan. Virhe ei pitkällä elämän matkalla ole maailmaa mullistava moka, vaan paikka tarkastella taas oman osaamisen rajoja ja oppia uutta. Tunto omasta erinomaisuudesta on päässyt tällä polulla laimenemaan, mutta en pidä löytynyttä nöyryyttä sitäkään mitenkään huonona matkamuistona.

On hyvä välillä epäonnistua, on lupa aloittaa uudestaan.

pyhäin yhteys

2009-07-30T11:12:00.003+03:00

Juutalaisilta löytyy legenda, jonka mukaan maailmassa on koko ajan salattuja pyhimyksiä, miehiä ja naisia, jotka toimivat Jumalan tahdon mukaisesti saaden hyvää aikaan. He ovat niin salattuja, ettei maailma heitä tunnista. Usein he eivät itsekään tiedä olevansa pyhimyksiä.

Todellinen pyhyys onkin toimintaa, joka tapahtuu ihmisestä riippumatta ja usein hänen tietämättään, automaattisena vastauksena kärsimykseen ja tarpeeseen.

"Elävä Pyhimys" blogin otsikkona on tarkoituksellisen itseironinen. Mutta se sisältää ajatuksen, että me kaikki saamme välillä toimia Jumalan auttavina käsinä tässä maailmassa, pyhien joukkona silloinkin, kun emme edes aavista ystävällisen sanan tai pienen eleen pitkälle kantavia vaikutuksia. Itsestämme huolimatta.

Mustavalkoista?

2009-07-21T11:01:00.008+03:00

Pähkinä:

Onko seepra valkea otus, jolla on mustia raitoja vai musta otus, jolla on valkeita raitoja?

Se, mihin kiinnitämme huomiomme ohjaa tulkintaamme.
Joskus se vie meitä harhaan.

(Joidenkin tutkijoiden mukaan seepra on musta otus jossa on valkeita raitoja. Syynä on mm. se, että seepran eräs sukupuuttoon kuolleista sukulaisista oli osittain seepran näköinen, mutta sillä oli tumma takaosa. Kaltaisestani tavallisesta pulliaisesta tämä tuntuu jännälle, sillä minulle seepra on aina - tietenkin! - ollut valkeaan heppaan ilmestyneitä mustia raitoja.)