Siirry pääsisältöön

Tekstit

Jäljet

Kuljin kauppakeskuksen ruokakaupassa. Huomioni kiinnittyi siihen, että lattiassa oli tasasin välein punainen tahra. Joku kaupassa asioinut oli tullut hedelmä- ja vihannesosastolla astuneeksi jonkin marjan päälle. Se oli jäänyt kengänpohjaan kiinni ja reititti askelten reitin kaupassa. Ja kaupan ulkopuolella kauppakeskuksessakin noita askelia vielä näki.


Kaikki me jätämme jälkiä siellä missä kuljemme. Tässä maailmassa ja toisten ihmisten elämissä. Toivon, että omat jälkeni olisivat enimmäkseen positiivisia. Sitä kohti haluan pyrkiä.
Uusimmat tekstit

Minä

Olen nyt takaisin arjessa Abu Dhabin WorldSkills-kisojen (ammattitaidon MM) jälkeen. Ennen matkaa, joukkueen lähettämistilaisuudessa Säätytalolla kilpailijoilta kysyttiin kisatavoitetta. Yksi vastaus jäi mieleen:

"Pyrin olemaan kaikkien aikojen paras minä!" totesi leipuri-lajissa kilpaillut Sanni Kumpulainen.


Hyvä tavoite kisoihin. Ja hyvä tavoite elämään ylipäänsä!




Ei tarvitse olla kaikessa parempi kuin muut. Mutta omaan parhaimpaansa voi aina pyrkiä.

Arki

Herää, syö aamupala. Mene töihin/kouluun. Opiskele, tee työtä, opi. Pidä taukoja, syö lounas. Lähde kotiin, käy kaupassa. Ja kun pääset omalle aikaa, ole vapaalla. Jaa aika niille asioille ja ihmisille joita pidät tärkeänä.

Tätä elämä on. Ja kun olet läsnä kussakin asiassa silloin kun on sen vuoro, elät todella, et haikaile muuta.

isolla pensselillä

Lukion kuvaamataitotunteja muistan yhä lämmöllä. Saimme aina aiheen, mutta usein toteutustapa jätettiin vapaasti valittavaksi. Kerran kävi kuitenkin niin, että aiheen kerrottuaan opettaja lisäsi vielä:"Atte ei saa käyttää pientä sivellintä."
Minulla oli tapana näprätä kuvien yksityiskohtien kanssa, ehkä kokonaisuuden kustannuksellakin. Tämä rajoitus pakotti minut lähestymään asiaa toisin. Ja opetti paljon kuvan jäsentämisestä. Osaava opettaja näki sen, minkä rajoituksen kautta pääsisin eteenpäin.

komusou

Komusou-munkit olivat fuke-koulukunnan buddhalaisia munkkeja. Heitä näkyy välillä sarjakuvissa ja piirroselokuvissa yhä. Tyypillistä koulukunnan edustajille oli punotun, kasvot peittävän korin käyttämistä päähineinä symboloimaan egosta luopumista, täyttä anonyymiyttä. (Siksi vakoilijat välillä pukeutuivat samaan munkin asuun.)
Nykypäivän minä-kulttuuriin peilaten näissä totaalisesti itsestään luopuvissa on jotain kiinnostavaa. Siinä missä kaikki nykyään tähtää minun ainutlaatuisuuden ja näkyvyyden varaan, oli komusou-munkin tavoitteena olla olematta mitään erityistä.
Kuten monessa asiassa, on tässäkin keskitie hyvästä. Jokainen meistä on joka tapauksessa ainutlaatuinen ja arvokas Jumalan lapsi. Mutta jokainen on sitä ilman sosiaalisen median tykkäyksiä ja kanavan seuraajien määrästä riippumatta. Jokainen riittää omana itsenään.

Eksynyt

Päivitin oppilaitospapin julisteita oppilaitosteni ilmoitustauluille, sillä vanhan julisteen kuva oli vuodelta 2011 peräisin. Piti saada julisteita näkyville joissa partakin olisi mukana.


Kiersin käytäviä ja tapasin siinä samalla ihmisiä. Se oli kierrokseni todellinen anti. Sitten eräässä toimipisteessä eksyin - saman katon alla oli kahden eri oppilaitokseni toimipisteet, ja jostain portaikosta pääsin paikkoihin mihin toisista ei päässyt.


Mitä eksymisestä seurasi? Löysin sopen, jonka olin ilmeisesti löytänyt viimeksi noin kymmenen vuotta sitten - ainakin ilmoitustaululla oli oma julisteeni vuodelta 2008.


Oli aikakin päivittää se. Ja eksyä. Muutoin olisi taas jäänyt jotain löytämättä.

Jokainen

Jokainen kohtaaminen tänään on mahdollisuus nähdä Jumala.
Jokainen vastaantulija on ainutlaatuinen ihminen, jokaisesta voi löytää jotain arvokasta.
Jokaisella on jotain mitä minulla ei ole. Jokaisella on omat kipunsa, vaikkeivät ne näy päälle.
Jokainen kohtaaminen tänään on osa minun elämääni, tätä päivääni.
En ole yksin. Olen myös osa muita. Osa sitä, mitä olemme yhdessä.