Siirry pääsisältöön

Tekstit

komusou

Komusou-munkit olivat fuke-koulukunnan buddhalaisia munkkeja. Heitä näkyy välillä sarjakuvissa ja piirroselokuvissa yhä. Tyypillistä koulukunnan edustajille oli punotun, kasvot peittävän korin käyttämistä päähineinä symboloimaan egosta luopumista, täyttä anonyymiyttä. (Siksi vakoilijat välillä pukeutuivat samaan munkin asuun.)
Nykypäivän minä-kulttuuriin peilaten näissä totaalisesti itsestään luopuvissa on jotain kiinnostavaa. Siinä missä kaikki nykyään tähtää minun ainutlaatuisuuden ja näkyvyyden varaan, oli komusou-munkin tavoitteena olla olematta mitään erityistä.
Kuten monessa asiassa, on tässäkin keskitie hyvästä. Jokainen meistä on joka tapauksessa ainutlaatuinen ja arvokas Jumalan lapsi. Mutta jokainen on sitä ilman sosiaalisen median tykkäyksiä ja kanavan seuraajien määrästä riippumatta. Jokainen riittää omana itsenään.
Uusimmat tekstit

Eksynyt

Päivitin oppilaitospapin julisteita oppilaitosteni ilmoitustauluille, sillä vanhan julisteen kuva oli vuodelta 2011 peräisin. Piti saada julisteita näkyville joissa partakin olisi mukana.


Kiersin käytäviä ja tapasin siinä samalla ihmisiä. Se oli kierrokseni todellinen anti. Sitten eräässä toimipisteessä eksyin - saman katon alla oli kahden eri oppilaitokseni toimipisteet, ja jostain portaikosta pääsin paikkoihin mihin toisista ei päässyt.


Mitä eksymisestä seurasi? Löysin sopen, jonka olin ilmeisesti löytänyt viimeksi noin kymmenen vuotta sitten - ainakin ilmoitustaululla oli oma julisteeni vuodelta 2008.


Oli aikakin päivittää se. Ja eksyä. Muutoin olisi taas jäänyt jotain löytämättä.

Jokainen

Jokainen kohtaaminen tänään on mahdollisuus nähdä Jumala.
Jokainen vastaantulija on ainutlaatuinen ihminen, jokaisesta voi löytää jotain arvokasta.
Jokaisella on jotain mitä minulla ei ole. Jokaisella on omat kipunsa, vaikkeivät ne näy päälle.
Jokainen kohtaaminen tänään on osa minun elämääni, tätä päivääni.
En ole yksin. Olen myös osa muita. Osa sitä, mitä olemme yhdessä.

Arvokas

Rikoin kelloni rannekkeen, enkä omin voimin saanut sitä kuntoon. Vein sen korjattavaksi ja sain edullisesti korjattuna takaisin. Kelloa noutaessani kuulin kultasepänliikkeen ihmisen toteavan, että syy rannekkeen rikkoutumiseen oli se, että kyseessä oli varsin edullinen kello halvasta materiaalista. Saman kommentin kellon halpa-arvoisuudesta olen kuullut muissa kultasepänliikkeissä patteria vaihdattaessani.


Kyllä, kelloni on halpa verrattuna tuhansien eurojen arvokelloihin. Sellaisiin minulla ei ole varaa eikä halua.


Mutta kelloni ei ole halpa minulle. Se on ranteessani aina. Ilman sitä en osaa päivään lähteä enkä töitäni tehdä - oppilaitospapin työ kun on oppilaitoksesta toiseen siirtymistä milloin minkäkin aikataulun mukaan.


Kelloni on osa minua. Sain sen syntymäpäivälahjaksi vuosia sitten isältäni. Hän kysyi mitä tarvitsin ja kello oli se. Reilun satasen hintaisena se oli mielestäni hivenen arvokas lahjaksi, en tiedä mitä lahjan antaja asiasta ajatteli. Mutta sain kellon ja siitä as…

Alku

Alussa oli...
Alussa on. Jännitys siitä, mitä alku tuo tullessaan. Epätietoisuutta, mihin tarttua ensiksi. Innostusta siitä, miten alku sysää kohti tavoitteiden toteutumista.
Alussa on tyhjä paperi, lankku ilman naulaa, kangas ilman ensimmäistä saksen kosketusta. Alussa on mahdollisuudet avoinna.
Ja kuitenkin, alku ei ole koskaan aloittamista tyhjästä. Mukana on jo kaikki tähän asti eletty ja koettu ja opittu. Sille tämä alku rakentuu, sen varaan voi tämänkin alun rakentaa.

Start/Stop

Talvisin autossa päällä on lämmityksiä ynnä muita, joten harvemmin silloin tulee käytettyä auton Start/Stop-järjestelmää (joka siis sammuttaa auton moottorin aina pysähtymisen yhteydessä). Koetan säästää akkua ja moottoriakin. Eikä auton tietokone muutenkaan antaisi automatiikan sammuttaa autoa, onhan se itsekin sitä mieltä, ettei sammuttaminen ole talviolosuhteissa järkevää.


Selkeä kevään merkki onkin se, että liikennevaloissa alkaa autot hiljenemään hetkeksi. Tarpeen mukaan - liikennevalojen vaihtuessa - startataan uudestaan.


Se toimii myös metaforana kohti kesää kulkemiselle. Tarve olla koko ajan moottori käynnissä vähenee. Riittää, kun startataan aina sitten kun tarvetta liikahtaa. Välillä voi olla hetken hiljaa.


Välillä voi jopa parkkeerata paikalleen.


Hyvää alkavaa kesää oppilaitosväelle!



Ruokarukous

Minulla on tapana lausua ruokarukous. Se oli tapana jo lapsuuden kodissa, mutta aikuisiällä olen ottanut tavan uudestaan käyttöön.


Ja se johtui siitä, että kun selvittelin erilaisten uskontokuntien ruokailutapoja ravintola-alan opiskelijoille pitämääni luentoa varten, törmäsin jokseenkin joka perinteessä johonkin tapaan aloittaa ruokailu.


Ruokarukous ei muuta ruokaa pyhäksi tai taio sitä paremmaksi. Mutta se pysäyttää aina arvostamaan sitä mitä on lautasella. Ruokaa ei vain aleta mättää suuhun, vaan ruokailu alkaa ruokaa arvostamalla. Se on kasvanut, sen on joku kerännyt, kuljettanut, valmistanut ruuaksi. Ruoka ei ole itsestäänselvyys. Siksi haluan pysähtyä sen äärelle. Syödä arvostaen. Kiittää siitä.