Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2009.

pyhäin yhteys

Juutalaisilta löytyy legenda, jonka mukaan maailmassa on koko ajan salattuja pyhimyksiä, miehiä ja naisia, jotka toimivat Jumalan tahdon mukaisesti saaden hyvää aikaan. He ovat niin salattuja, ettei maailma heitä tunnista. Usein he eivät itsekään tiedä olevansa pyhimyksiä.

Todellinen pyhyys onkin toimintaa, joka tapahtuu ihmisestä riippumatta ja usein hänen tietämättään, automaattisena vastauksena kärsimykseen ja tarpeeseen.

"Elävä Pyhimys" blogin otsikkona on tarkoituksellisen itseironinen. Mutta se sisältää ajatuksen, että me kaikki saamme välillä toimia Jumalan auttavina käsinä tässä maailmassa, pyhien joukkona silloinkin, kun emme edes aavista ystävällisen sanan tai pienen eleen pitkälle kantavia vaikutuksia. Itsestämme huolimatta.

Mustavalkoista?

Pähkinä:

Onko seepra valkea otus, jolla on mustia raitoja vai musta otus, jolla on valkeita raitoja?


Se, mihin kiinnitämme huomiomme ohjaa tulkintaamme.
Joskus se vie meitä harhaan.

(Joidenkin tutkijoiden mukaan seepra on musta otus jossa on valkeita raitoja. Syynä on mm. se, että seepran eräs sukupuuttoon kuolleista sukulaisista oli osittain seepran näköinen, mutta sillä oli tumma takaosa. Kaltaisestani tavallisesta pulliaisesta tämä tuntuu jännälle, sillä minulle seepra on aina - tietenkin! - ollut valkeaan heppaan ilmestyneitä mustia raitoja.)