Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2013.

Leikki

Tuomas Akvinolaisen mukaan työn ja leikin ero on siinä, että työllä on jokin tarkoitus, leikillä ei.

En ole hänen kanssaan samaa mieltä - jos nyt pappina uskaltaa olla eri mieltä hänen kaltaisensa teologisen ja filosofisen jättiläisen kanssa - sillä kyllähän leikilläkin on tarkoitus, tai tarkoituksia. Leikin tarkoitus voi olla ilo, rentoutumien tai yhdessäolo, taitojen testaus tai uuden taidon oppiminen.

Mutta ymmärrän Akvinolaisen ajatuksen ja allekirjoitan sen. Työtä tehdään, jotta saavutettaisiin jotain, jotta tuotettasiin jotain. Työ on väline, kun taas leikki on usein jo itsessään oma päämääränsä.

Ja tämä erottelu on vaarassa nykyään unohtua tyystin. Liian usein työstä ja urasta tulee päämäärä itsessään ja muu saa jäädä sen jalkoihin. Tai päin vastoin, leikin (se on: kaiken vapaa-ajan toiminnan) luonne vääristyy ja muuttuu suorittamiseksi ilman iloa.

Taito erottaa toisistaan työ ja leikki on kaiken jaksamisen alku ja juuri

Mukavuus

Kaikilla meillä on oma mukavuusalueemme, ne asiat joissa voimme toimia vaivatta, ne toimintaympäristöt, missä viihdymme kuin kotonamme. Jos saan toimia omalla mukavuusalueellani, en stressaa liikaa, sillä asiat ovat minulle mieluisia ja helppoja. Mukavuusalue viettelee pysymään tällä tontilla.

Aika ajoin vastaan tulee kuitenkin tilanteita, joissa minua haastetaan ylittämään rajani. Astumaan sinne, missä asiat ovat vieraita, missä minun on toimittava paljon keskittyneemmin. Tilanne on kuormittaa hivenen, sillä heti kun joudun mukavuusalueeni ulkopuolelle, astuu epävarmuus elämääni. Ja epävarmuus tuntuu epämukavalle. Haluaisin väistää sen sijaan, että joudun myöntämään, etten tiedä miten on parasta edetä.

Ja kuitenkin tiedän, että vain astumalla rohkeasti yhä uudestaan tuonne totutun toiselle puolelle on minulla mahdolisuus kasvaa ja oppia ja oivaltaa. Ja sitä kautta laajentaa omaa mukavuusaluettani taas piirun verran.