Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2008.

Palautteen vastaanottamisen taidosta

Olipa kerran kaksi italialaista miestä, joista toinen oli menestynyt traktoritehtailija ja toinen menestynyt urheiluautojen valmistaja. Traktoritehtailija harrasti vapaa-ajallaan autoja, ja omisti yhden urheiluautojen valmistajankin autoista. Auto oli taivaallinen ajettava, mutta kytkimessä oli jotakin häikkää. Vika vaikutti jopa ajonautintoonkin.Niinpä mies meni autotehtailijan luokse. - Omistan yhden autoistasi ja olen siihen kovin ihastunut. Mutta kytkintä voisi vielä parantaa, sillä nykyisellään vaihteiden vaihtaminen tökkii hieman.- Mitä sinä luulet tietäväsi, painu takaisin vaan traktoriesi pariin! Mylvi autotehtailija.Traktoritehtailija palasi mieli mustana kotiin. Kytkin vaivasi edelleen, ja koska hän oli kätevä käsistään, päätti hän itse korjata ongelman. Hieman autoa purettuaan hän huomasi, että kytkinosat tulivat täsmälleen samasta paikkaa kuin hänen traktoriensakin kytkimet.Mies innostui. Jos kerta osissa ei ollut hirveästi eroa, jos kerta hän jotain hakemastaan ajotuntuma…

Radio ga ga

Queen-yhtye levytti vuonna 1984 hitin nimeltä Radio ga ga. Biisin video lainaa mykkäkauden mestarin Fritz Langin tieteiselokuvaa Metropolis, ja onnistuu olemaan - siitäkin syystä - yksi aikakautensa mieleenpainuvimmista. Mutta mieleenpainumista helpottaa itse biisikin, jossa tarttuvalla melodialla lauletaan haikeaa oodia radiolle. Oodia laitteelle itselleen, ja oodia tasokkaille ohjelmille, joiden parissa laulun kertojaminä kasvoi. Haikeus tulee siitä, että ohjelmat ovat huonontuneet ja tv valtaa alaa. Enää ei tarvitse käyttää korvia, enää ei tarvitse käyttää mielikuvistusta.

Minä voin ymmärtää ainakin osan laulun sanomasta. Kasvoin ajalla, jolloin ainoa tv-ohjelma, jossa musiikkivideoita näki, oli Levyraati. Biisejä ei ladattu netistä (kotitietokoneet tekivät vasta tuloaan), vaan niitä äänitettiin talteen kasetille Liisa Lääverin juontamasta Rock-radiosta. Piti olla tarkkana äänityksen aloittamiselle, ja suututti, kun juontaja puhui musiikin päälle.

Köyhänä opiskelijana 90-luvulla elin…

minun vereni, sinun puolestasi vuodatettu

Työkaveri kertoi, että Punaisen ristin veripalvelu tarvitsee verta, varsinkin jos sattuu kuulumaan veriryhmiin A+ tai O-. Niistä on nimittäin oikeasti pulaa!

Verenluovutus on pieni vaiva raahautua paikalle, pieni nipistys kestettäväksi, iso apu lähimmäiselle. Joskus saattaa olla jopa tietämättään pelastamassa toisen henkeä.

Palkaksi saa hyvän mielen, ja halutessaan voi istahtaa tovin mehun/kahvin/teen/munkin/mehujään parissa.

Olen iloinen, että monen vuoden jälkeen taas vaivauduin.

Olen kaunis ja ihana

Joskus pitäisin muistaa katsoa peiliin.

En tarkoita sitä, että pitkin päivää vilkaisisi välillä omaa kuvajaistaan varmistaakseen sen, että tukka hyvin, että kravatti on suorassa, että näkyykö kello. Tai no, tarkoitan myös sitäkin, sillä on toki hyvä arvostaa vähän itseään. Sanoa itselleen:"Minä osaan, minä voin, minä näytän hyvältä."

Lähimmäisenrakkauden kaksoiskäsky:"Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseäsi" sisältää ajatuksellisesti myös sen, että itseään on syytä arvostaa. Vasta arvostamalla itseään osaa asettua myös toisen sijaan, ja nähdä sen, mitä toinen tarvitsee. Sen mitä haluaisin ihmisten tekevän minulle, teen sen heille. Ja onhan meistä jokainen ainutkertaisena luomistekona mittaamattoman arvokas.

Mutta peiliin katsominen on tärkeää myös siksi, että helposti näemme aina vian toisessa, mutta olemme sokeita omille virheillemme. Parannettavaa kuitenkin aina on.

En peräänkuuluta suuria hengellisiä harjoituksia omien syntien pohjamutien ruoppaam…

Lukutoukka

Viikonloppuna oli kirjamessut, ja edellisvuosien tapaan minunkin oli päästävä siellä käymään. Sinänsä minä olen huono tapahtumakävijä - en seurannut paneelikeskusteluita enkä ollut juuri kiinnostunut uusista julkaisuista. Minun kohteeni oli vanhaan tuttuun tapaan divariosasto, jossa antikvaareja on runsaasti paikalla ja siksi niiden tarjonnan läpikäyminen yhdelläkertaa helppoa.

Minulla on omat metsästyksen kohteeni - Umberto Ecolta puuttuu vielä Foucaultin heiluri, samoin Hugo Prattilta tietyt Corto Maltese -albumit. Ikkuyn Riehaantuneen Pilven aion tavoittaa - mutta jo kirjahyllyjen läpikäyminen itsessään on hauskaa. Vastaan tulee monia opuksia, joiden painokset on aikoja sitten myyty loppuun, ja joiden uusintapainoksia ei ole luvassa.

Hyvä kirja on aina aikaa itselle, usein paljon paremmin kuin joku tv-sarja tai leffa. Kirjan etu on siinä, että vaikka kirjassa on oma sisäänkirjoitettu rytminsä - joka ikisessä tekstissä, tässäkin, on sellainen - ei lukijana koskaan ole passivisessa ase…