Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2010.

Piina

Hän tuli juhlivaan kaupunkiin humun keskellä. Hän vietti illan ystävien kanssa, söi pitkän kaavan mukaan. Illallisen jälkeen seurue vetäytyi puutarhaan. Tulevaisuus alkoi ahdistaa, mutta kaverit olivat väsyneitä eikä heistä saanut enää tukea. Sitten virkavalta tuli paikalle ja pidätti hänet. Kaverit luikkivat karkuun.

Häntä kuulusteltiin. Häntä pahoinpideltiin vankilassa, hänelle julistettiin tuomio väärin perustein. Hänet teloitettiin, ja surullinen lähipiiri hautasi hänet kiireellä.

Mutta tarina ei pääty siihen, vaan se, mitä seurasi, oli jotain ennennäkemätöntä. Pääsiäisaamun ilo.



Takkutukka

Minulla on ollut pitkät hiukset niin kauan kuin muistan. (Olin 10-vuotias kun löysin Iron Maidenin.) Ja pitkissä hiuksissa on se lysti, että varsinkin niiden ollessa auki tuuli ja/tai vesi kieputtaa ne takkuun.

Olen tähän mennessä löytänyt kolme tapaa lähestyä tukkaani ilmestyviä tuulenpesiä. Ensimmäinen on tukan pitäminen nutturalla, mikä ehkäisee takkuuntumista (paitsi saunassa/suihkussa) ja pitää muutenkin tukan pois tieltä. Jos takkuja kuitenkin tulee, jää kaksi keinoa:

a) kiukustuneena nyhtää viisipiikkisellä kammalla (oma käsi) takkua, jolloin sen saa vielä tiukempaan solmuun. Sitten otetaan harja avuksi, ja harjataan takkua kunnes se aukeaa. Aikaa ja adrenaliinia kuluu, mutta lopulta takku on auki ja harjassa tuppo katkenneita hiuksia. (Mistä seuraa taas hiusten haaroittuminen ja yhä helpommin takkuun meneminen.)

b) huokaista syvään, istahtaa alas ja alkaa kärsivällisesti näpräämään takkua kohti meneviä hiuksia irti toisistaan. Aikaa kuluu, mutta pienellä suostuttelulla solmu alk…

Sakset

Kuulin hississä tarinan:

Renki piti taukoa tuvassa ja makasi pitkin pituuttaan penkillä. Yläpuolella seinässä oli hirren väliin lyöty puukko. Puukko oli kuitenkin sen verran huonosti seinässä kiinni, että se kesken päiväunien putosi seinästä ja osui suoraan renkeä silmään.

Renki nousi istumaan ja sanoi:"Olipa onni ettei siinä ollut sakset!"

Erityisen tavallista

Smashing Pumpkins -yhtyeen hienolta kaksoislevyltä Mellon Collie and the Infinite Sadness löytyy biisi nimeltä Muzzle. Laulu alkaa sanoilla "pelkään olevani tavallinen, ihan niin kuin kaikki muutkin". Toinen säkeistö taas toteaa, että "elämäni on ollut erikoista". (Muita biisin sanoja en tässä siteeraa, vain nuo tarttuivat korviin junassa iPodia kuunnellessa.)

Minun ja kaikkien muidenkin elämä on tavallista. Arkea ja sen iloja ja suruja, töitä ja opintoja ja vapaa-aikaa. Tavallista. Mutta se sama tavallinen ja välillä arkisen tylsä elämä on myös erikoista ja ainutlaatuista! Kaikki ratkaisut joita teen ja kaikki polut joita kuljen, ne ovat minun polkuani. Kaikki ilon aiheet ja asiat ja ihmiset joiden parissa viihdyn, ne ovat sitä, mikä kantaa. Ne ovat sitä, mikä tekee tavallisesta elämästä erityisen. Hyvän. Minun.