Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2015.

Vapaus / rakenteet

Minulta kysytään usein sitä, miksi olen aina papin paidassa? Syitä on monia. Yksi on se, että ajattelen sen toimivan käyntikorttina. Minun ei oppilaitoksissa (tai muuallakaan) liikkuessa tarvitse aloittaa siitä, kuka olen. Se näkyy vaatteista. Välillä pappina näkyminenkin arjen keskellä on työntekoa.

Toinen puoli on se, että aikanaan opiskeluaikana töissä ollessani totuin siihen, että töissä on työvaatteet päällä. Se on minulle luonteva tapa kertoa itselleni, että nyt olen töissä. Silloin, kun olen siviilivaatteissa, olen myös vapaalla. Henkisestikin.

Lisäksi papin paita vapauttaa minut aamulla pohdiskelemasta sitä, mitä laittaisin ylleni. Voin käyttää senkin ajan ja energian muuhun.

Vähän samasta syystä vaikka työkännykkäni onkin mikä nyt milloinkin tarvitaan jotta sillä pääsee kiinni nettiin ja someen ja kaikkeen - aina kun työt edellyttävät sitä - on siviilikännykkäni joku vuosia wanha kapula, jolla pystyy nippa nappa soittamaan tai laittamaan tekstiviestin. Akut siinä ainakin kest…

Varjopaikkoja

Minä en ole koskaan lämmennyt hirveästi menestyksen teologialle, ajatukselle siitä, että uskoontulo tekee elämästä auvoisaa. Korjaa virheet, parantaa haavat ja sairaudet, tekee kaikesta kiiltokuvaa.

Enemmän minua puhuttelee kuva esim. surevasta Neitsyt Mariasta, jonka muistopäivää katolinen kirkko tänään syyskuun 15. viettää.

Kun enkeli kutsui Marian Jumalan palvelijaksi, hän ei luvannut pelkkää onnea. Päin vastoin, Maria sai varoituksen siitä että edessä olisi myös surua. Silti kuului kutsu seurata.

Päivän viesti on se, että uskollisinkin Jumalan seuraaja joutuu elämässään läpikäymään myös menetystä, epäonnistumisia ja epätoivoa. Rikkonaisuutta. Epäuskoakin. Sitä kun se on, elämä.

Olisi kummallista ajatella, että Jumalan säästäisi tältä, elämältä.

Se mitä usko tuo lisää tähän pakettiin on yksi tapa jaksaa varjopaikkojen halki. Luottamusta siihen, että rinnalla on Toinen. Varjopaikoissakin.

Ja etenkin niissä.


1624-

Kävin juurillani, Kuopiossa. Siellä Kuopion kupeella on myös paikka mistä sukuni on alunperin lähtöisin.

Tällä kertaa sain mukaani sukukirjan. Siihen on listattuna kaikki esi-isäni aina ensimmäiseen tunnettuun esi-isään saakka. Ensimmäinen merkintä kirkonkirjoissa hänestä on vuodelta 1624 - se on 16 vuotta ennen kuin Suomen ensimmäinen yliopisto sai alkunsa Turussa!

Hänen jälkipolvensa on kaikki listattuna kirjaan. Monesta on nimen lisäksi säilynyt jotain mainintaa kirkonkirjoista: elämänvaiheita, töppäyksiä, valintoja. Niiden kautta avautuu siivuja elämiin. Jokainen nimi, jokainen elämä on tarina. Elämänmittainen. Myös minun nimeni löytyy sukukirjasta. Ketjuun on pysähdyttävää kuulua.

Vieläkin pidempään ketjuun kuulun myös. Olen kristitty, osa yli 2000 vuotta jatkunutta jatkumoa. Osa elämän pohdintaa, jossa voin peilata omaa ajattelua niihin jotka ovat tulleet aikaisemmin, aina apostoleihin asti. Ja toki myös niiden kanssa, jotka kanssani tässä ajassa vaeltavat.

Kristuksen kasvot

"Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä;
minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda;
minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
minä olin alaston, ja te vaatetitte minut;
minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa;
minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni."
(Matt. 25)

Kun toinen tarvitsee, on kaksi vaihtoehtoa.
Vastata tarpeeseen
tai kieltäytyä.

Vain toinen näistä vahtoehdoista on oikein.