Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Joulu, Jumalan juhla

Keskiaikainen saksalainen mystikko Johannes Tauler oli erään sitaatin mukaan sitä mieltä, että Jeesus syntyy kolme kertaa: Hän syntyy ikuisuudessa Jumalallisen ykseyden eriytyessä persooniksi – Isäksi, Pojaksi ja Pyhäksi Hengeksi. Hän syntyy Marian poikana seimeen 2000 vuotta sitten ja Hän syntyy jokaisen uskovan sydämeen joka hetki, erityisesti nyt taas kun hiljennymme joulun sanoman äärelle.
”Minä ilmoitan teille ilosanoman. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”
Mitä se merkitsee?
Se haluaa sanoa sen, että siinä seimen lapsessa, jota Maria ja Joosef ja paimenet katselevat 2000 vuotta sitten ja jota me katselemme nyt, on läsnä koko ikuisuus ja luomakunta ja luomakunnan Luoja.
Se haluaa sanoa sen, että Ihmiseksi syntyvää Jumalaa ihmettelemään seimen ääressä on tilaa meille kaikille. Meitäkin kutsutaan sinne. 2000 vuotta sitten. Nyt. Ja jokainen joulu pyrkii pysäyttämään meidät tämän ihmeen äärelle.
Se haluaa sanoa sen, että jokaiseen sydämeen syn…

Sydämiin

Vanha japanilainen tarina (löytyy kirjasta 101 Zen-tarinaa) kertoo munkista, joka keräsi vuosia rahaa kasaan saadakseen pyhät tekstit viimein painettua kirjaksi. Juuri kun sopiva summa oli kasassa, tuli tulva ja nälänhätä. Munkki käytti säästönsä ihmisten auttamiseen.

Sitten hän aloitti kärsivällisesti keräämään rahat uudestaan. Kun summa oli kasassa, pyyhkäisi kulkutauti maan yli. Munkki käytti taas rahat ihmisten auttamiseen.

Sitten hän aloitti rahan keruun kolmatta kertaa. Kun summa oli kasassa ja kaikki oli hyvin, hän painatti kirjat.

Hän painatti kirjat kaksi kertaa ihmisten sydämiin ja kerran kirjoiksi.

Joulukin rakennetaan ensisijassa sydämiin.

Luopuminen II

Olin käymässä lapsuudenkodissani ja löysin siellä taas vanhat LP-levyni. Ja koska vanhemmillani on levysoitin, päätin myös kuunnella levyjä. Lapsuus- ja nuoruusvuosien suosikkiyhtyeitä oli hieno kuunnella ja muistella menneitä.


Niitä levyjä kuunnellessani muistin taas sen, että Queensrÿche-yhtyeen Chris DeGarmo, yksi aikansa ehdottomasti parhaita kitaristeja, jätti musiikin yhtyeen ollessa korkeimmalla huipullaan ja siirtyi liikennelentäjäksi.


Luopumalla syntyy tilaa. Tilaa, joka luo paikan uudelle.

Malli

Tuomiosunnuntai päättää kirkkovuoden ja muistuttaa tilinteosta. Tuomiosunnuntaita seuraava, kirkkovuoden aloittava adventtiaika puolestaan on (pikkujouluajasta huolimatta) kirkossa paaston aikaa. Ihmisiä kutsutaan valmistautumaan joulun Mestarin saapumiseen omaa elämää pohtimalla, hiljentymällä, parannuksenteolla.


Mitä on olla nykyajan kristitty? Kompuroida omien virheidensä kanssa, oman epätäydellisyytensä kanssa, oman uskonsa kanssa?


Ei kovin erilaista männävuosiinkaan nähden: Jo Raamatun henkilöt epäonnistuvat pitkin matkaa siinä minkä Jumala heille antaa kutsuksi - katso vaikka Joonan kirjaa. Jeesuksen opetuslapset töppäävät pahasti: Tämän tästä heiltä menee ohi se mitä Jeesus sanoo. Kirkon kivijalka, Pietari, pelkää, Pietari kieltää tuntevansa Jeesuksen. Tuomas taas ei saa uskottua vaikka Ylösnoussut seisoo silmien edessä. Oman uskonsa kanssa kamppailevia ovat myös niin Job kuin Saarnaajakin jo Vanhan Testamentin puolella.


Sitä se on ollut Kristuksen seuraaminen ja Jumalan lapseu…

Jäljet

Kuljin kauppakeskuksen ruokakaupassa. Huomioni kiinnittyi siihen, että lattiassa oli tasasin välein punainen tahra. Joku kaupassa asioinut oli tullut hedelmä- ja vihannesosastolla astuneeksi jonkin marjan päälle. Se oli jäänyt kengänpohjaan kiinni ja reititti askelten reitin kaupassa. Ja kaupan ulkopuolella kauppakeskuksessakin noita askelia vielä näki.


Kaikki me jätämme jälkiä siellä missä kuljemme. Tässä maailmassa ja toisten ihmisten elämissä. Toivon, että omat jälkeni olisivat enimmäkseen positiivisia. Sitä kohti haluan pyrkiä.

Minä

Olen nyt takaisin arjessa Abu Dhabin WorldSkills-kisojen (ammattitaidon MM) jälkeen. Ennen matkaa, joukkueen lähettämistilaisuudessa Säätytalolla kilpailijoilta kysyttiin kisatavoitetta. Yksi vastaus jäi mieleen:

"Pyrin olemaan kaikkien aikojen paras minä!" totesi leipuri-lajissa kilpaillut Sanni Kumpulainen.


Hyvä tavoite kisoihin. Ja hyvä tavoite elämään ylipäänsä!




Ei tarvitse olla kaikessa parempi kuin muut. Mutta omaan parhaimpaansa voi aina pyrkiä.

Arki

Herää, syö aamupala. Mene töihin/kouluun. Opiskele, tee työtä, opi. Pidä taukoja, syö lounas. Lähde kotiin, käy kaupassa. Ja kun pääset omalle aikaa, ole vapaalla. Jaa aika niille asioille ja ihmisille joita pidät tärkeänä.

Tätä elämä on. Ja kun olet läsnä kussakin asiassa silloin kun on sen vuoro, elät todella, et haikaile muuta.

isolla pensselillä

Lukion kuvaamataitotunteja muistan yhä lämmöllä. Saimme aina aiheen, mutta usein toteutustapa jätettiin vapaasti valittavaksi. Kerran kävi kuitenkin niin, että aiheen kerrottuaan opettaja lisäsi vielä:"Atte ei saa käyttää pientä sivellintä."
Minulla oli tapana näprätä kuvien yksityiskohtien kanssa, ehkä kokonaisuuden kustannuksellakin. Tämä rajoitus pakotti minut lähestymään asiaa toisin. Ja opetti paljon kuvan jäsentämisestä. Osaava opettaja näki sen, minkä rajoituksen kautta pääsisin eteenpäin.

komusou

Komusou-munkit olivat fuke-koulukunnan buddhalaisia munkkeja. Heitä näkyy välillä sarjakuvissa ja piirroselokuvissa yhä. Tyypillistä koulukunnan edustajille oli punotun, kasvot peittävän korin käyttämistä päähineinä symboloimaan egosta luopumista, täyttä anonyymiyttä. (Siksi vakoilijat välillä pukeutuivat samaan munkin asuun.)
Nykypäivän minä-kulttuuriin peilaten näissä totaalisesti itsestään luopuvissa on jotain kiinnostavaa. Siinä missä kaikki nykyään tähtää minun ainutlaatuisuuden ja näkyvyyden varaan, oli komusou-munkin tavoitteena olla olematta mitään erityistä.
Kuten monessa asiassa, on tässäkin keskitie hyvästä. Jokainen meistä on joka tapauksessa ainutlaatuinen ja arvokas Jumalan lapsi. Mutta jokainen on sitä ilman sosiaalisen median tykkäyksiä ja kanavan seuraajien määrästä riippumatta. Jokainen riittää omana itsenään.

Eksynyt

Päivitin oppilaitospapin julisteita oppilaitosteni ilmoitustauluille, sillä vanhan julisteen kuva oli vuodelta 2011 peräisin. Piti saada julisteita näkyville joissa partakin olisi mukana.


Kiersin käytäviä ja tapasin siinä samalla ihmisiä. Se oli kierrokseni todellinen anti. Sitten eräässä toimipisteessä eksyin - saman katon alla oli kahden eri oppilaitokseni toimipisteet, ja jostain portaikosta pääsin paikkoihin mihin toisista ei päässyt.


Mitä eksymisestä seurasi? Löysin sopen, jonka olin ilmeisesti löytänyt viimeksi noin kymmenen vuotta sitten - ainakin ilmoitustaululla oli oma julisteeni vuodelta 2008.


Oli aikakin päivittää se. Ja eksyä. Muutoin olisi taas jäänyt jotain löytämättä.

Jokainen

Jokainen kohtaaminen tänään on mahdollisuus nähdä Jumala.
Jokainen vastaantulija on ainutlaatuinen ihminen, jokaisesta voi löytää jotain arvokasta.
Jokaisella on jotain mitä minulla ei ole. Jokaisella on omat kipunsa, vaikkeivät ne näy päälle.
Jokainen kohtaaminen tänään on osa minun elämääni, tätä päivääni.
En ole yksin. Olen myös osa muita. Osa sitä, mitä olemme yhdessä.

Arvokas

Rikoin kelloni rannekkeen, enkä omin voimin saanut sitä kuntoon. Vein sen korjattavaksi ja sain edullisesti korjattuna takaisin. Kelloa noutaessani kuulin kultasepänliikkeen ihmisen toteavan, että syy rannekkeen rikkoutumiseen oli se, että kyseessä oli varsin edullinen kello halvasta materiaalista. Saman kommentin kellon halpa-arvoisuudesta olen kuullut muissa kultasepänliikkeissä patteria vaihdattaessani.


Kyllä, kelloni on halpa verrattuna tuhansien eurojen arvokelloihin. Sellaisiin minulla ei ole varaa eikä halua.


Mutta kelloni ei ole halpa minulle. Se on ranteessani aina. Ilman sitä en osaa päivään lähteä enkä töitäni tehdä - oppilaitospapin työ kun on oppilaitoksesta toiseen siirtymistä milloin minkäkin aikataulun mukaan.


Kelloni on osa minua. Sain sen syntymäpäivälahjaksi vuosia sitten isältäni. Hän kysyi mitä tarvitsin ja kello oli se. Reilun satasen hintaisena se oli mielestäni hivenen arvokas lahjaksi, en tiedä mitä lahjan antaja asiasta ajatteli. Mutta sain kellon ja siitä as…

Alku

Alussa oli...
Alussa on. Jännitys siitä, mitä alku tuo tullessaan. Epätietoisuutta, mihin tarttua ensiksi. Innostusta siitä, miten alku sysää kohti tavoitteiden toteutumista.
Alussa on tyhjä paperi, lankku ilman naulaa, kangas ilman ensimmäistä saksen kosketusta. Alussa on mahdollisuudet avoinna.
Ja kuitenkin, alku ei ole koskaan aloittamista tyhjästä. Mukana on jo kaikki tähän asti eletty ja koettu ja opittu. Sille tämä alku rakentuu, sen varaan voi tämänkin alun rakentaa.

Start/Stop

Talvisin autossa päällä on lämmityksiä ynnä muita, joten harvemmin silloin tulee käytettyä auton Start/Stop-järjestelmää (joka siis sammuttaa auton moottorin aina pysähtymisen yhteydessä). Koetan säästää akkua ja moottoriakin. Eikä auton tietokone muutenkaan antaisi automatiikan sammuttaa autoa, onhan se itsekin sitä mieltä, ettei sammuttaminen ole talviolosuhteissa järkevää.


Selkeä kevään merkki onkin se, että liikennevaloissa alkaa autot hiljenemään hetkeksi. Tarpeen mukaan - liikennevalojen vaihtuessa - startataan uudestaan.


Se toimii myös metaforana kohti kesää kulkemiselle. Tarve olla koko ajan moottori käynnissä vähenee. Riittää, kun startataan aina sitten kun tarvetta liikahtaa. Välillä voi olla hetken hiljaa.


Välillä voi jopa parkkeerata paikalleen.


Hyvää alkavaa kesää oppilaitosväelle!



Ruokarukous

Minulla on tapana lausua ruokarukous. Se oli tapana jo lapsuuden kodissa, mutta aikuisiällä olen ottanut tavan uudestaan käyttöön.


Ja se johtui siitä, että kun selvittelin erilaisten uskontokuntien ruokailutapoja ravintola-alan opiskelijoille pitämääni luentoa varten, törmäsin jokseenkin joka perinteessä johonkin tapaan aloittaa ruokailu.


Ruokarukous ei muuta ruokaa pyhäksi tai taio sitä paremmaksi. Mutta se pysäyttää aina arvostamaan sitä mitä on lautasella. Ruokaa ei vain aleta mättää suuhun, vaan ruokailu alkaa ruokaa arvostamalla. Se on kasvanut, sen on joku kerännyt, kuljettanut, valmistanut ruuaksi. Ruoka ei ole itsestäänselvyys. Siksi haluan pysähtyä sen äärelle. Syödä arvostaen. Kiittää siitä.

Luopuminen

Päivässä on vain tietty määrä tunteja ja viikossa päiviä. Niihin ei mahdu loputtomasti. Siksi uusia asioita löytäessä on tärkeää myös muistaa siivota kalenteristaan jotain poiskin, muutoin vaarana on väsähtäminen kaikkeen.

Ja joskus se siivoaminen on tärkeää siksikin, että jokin työtapa tai idea, joka joskus vastasi tarpeeseen on jäänyt ajan jalkoihin, eikä sen jatkaminen enää ole mielekästä. Pitää pystyä uudistumaan.

Kalenterin siivoaminen uuden tieltä on yksi tulokulma.

Toinen, paljon mielenkiintoisempi lähestyminen voi olla päinvastainen järjestys: Siivotaan kalenterista tilaa ja katsotaan mitä tulee tilalle;

"Luonto inhoaa tyhjiötä", kuuluu vanha viisaus. Jos järjestää itselleen aikaa, löytää taatusti jotain uutta.

Harakka

Harakka-parka
teki pesää pihaamme
harakka-parka


On kaikenlaisia vertauksia siitä, minkälainen hätäisesti kyhätty risukasa harakan pesä on. Asiaa liiankin läheltä nyt pari päivää seuranneena olen muuttanut näkemystäni. Se mikä valmista tuotosta pikaisesti tarkkaillessa näyttää vain risukasalle on itse asiassa nokkelasti ja tarkkaan sijoiteltuja keppejä. Totta, niiden hännät törröttävät minne sattuvat, mutta niiden funktio, pesän muodostaminen ja kasassa pitäminen on vähemmän satunnaista.


Pesän ulkoasu myös on kansanperinteessä johtanut harakan pitämiseen laiskana - "sai aikaiseksi vain harakan pesän." Sekin on totuuden vääristelyä. Harakka tekee pesää ahkerasti ja määrätietoisesti. Jopa silloin, kun pastori - joka on sitä mieltä, että 2m korkeudelle tuijaan, keskelle pihaa rakennettu piha ei ainakaan pastorin kannalta ole parhaalla paikalla - purkaa pesää sitä mukaan kun uusia risuja siihen kannetaan. Aika näyttää kumman sitkeys ja huolellisuus puuhassa kestää, minun vai haraka…

Elämän tarkoitus

Olen kuullut sanottavan, että elämällä ei ole tarkoitusta. Meidät on vain heitetty kylmään kosmokseen. Kristittynä en näe asiaa niin.


Ajattelen, että jokainen on ainutlaatuinen ja tärkeä. Ajattelen (luterilaisen kutsumusajattelun mukaisesti), että jokaisella on paikkansa jossa palvelee Jumalaa ja ihmistä, kuka missäkin ammatissa ja asuinpaikassa ja yhteisössä.


Sen, mitä tuolla ajatuksella halutaan sanoa voi kääntää näinkin:
Ihminen ei ole yksin, vaan yhdessä toisten, omaa elämää koskettavien ihmisten kanssa. Se, miten minä jokainen päivä kohtaan toisia ihmisiä merkitsee siis jotain.


Voin olla toiselle tukena.
Voin auttaa arkisten asioiden kanssa.
Voin tuoda iloa.
Voin elää yhdessä toisten kanssa.


Se jo yksin on elämän tarkoitusta. Se, että kaikista pienistä kohtaamisista muodostuu jotain suurta, jotain yhteistä ja jaettua. Yhdessä.

Huollossa

Vein kuukausi sitten autoni rutiininomaiseen jarrunesteen vaihtoon. Huollossa huomattiin, että aiemmin jo tarkkailtavaksi nimetty vaihteistoöljyn vuoto oli pahentunut ja painava suositus oli, ettei autolla ajeta ennen asian korjaamista.
Harmitti.


Oli mälsää, että auto joutui viikoksi odottamaan huoltoa ja lomareissu peruuntui.
Oli hyvä, että silloin sattui olemaan juuri hiihtoloman alku ja auto ennätti olemaan paikallaan - keskellä töitä oppilaitospapin arki olisi mennyt mahdottomaksi ilman autoa.


Oli mälsää, että vaihteistossa oli vika.
Oli hyvä, että vika havaittiin ennen kuin se ennätti pahenemaan. Tie päällä vaihteiston leviäminen olisi kiukuttanut vieläkin enemmän. Ja tullut kalliimmaksi.


Oli mälsää, että korjaaminen maksoi.
Oli hyvä, että auton maahantuoja tuli mukaan korjauskulujen maksamiseen.


Oli vaihteisto, joka havaittiin rikkoutuneeksi ja korjattiin.
Oli minä, joka reagoi tilanteeseen.


On asia ja on se, miten minä reagoin ja tunnen. Mutta jos huomaan, että reagointini kert…

Kortti

Työpöytäni edessä on aikanaan Espanjan-vierailultani mukaan lähtenyt katolilaisen Opus Dei-järjestön perustajan pyhän Josemaria Escriván rukouskortti. (Tiedän hänen olevan kiistanalainen hahmo ja tiedän, että Opus Dei -järjestö on joidenkin mielestä hieman epäilyttävä.) Mutta pidän tuosta Madridin tuomiokirkosta mukaani saamasta kortista sen tekstin vuoksi.

Rukouskortissa puhutaan siitä, kuinka tie kristittynä toteutuu itse kunkin päivittäisessä työssä ja askareissa. Kortissa pyydetään Jumalaa auttamaan myös rukoilijaa itseään löytämään kyvyn nähdä kaikki elämässä eteen tuleva mahdollisuuksina palvella Hänen tahtoaan.

Niitä palvelumahdollisuuksia on tämäkin päivä täynnä.

Paasto

Kristinuskoa vähätellään joskus irvikuvan kautta. Irvikuvassa kristitty tekee jatkuvasti väärin, pyytää anteeksi ja saa taas aloittaa väärintekemisen uudestaan - kaikki kun saa anteeksi.

Kyllä, kaiken saa anteeksi. Mutta ei se ihan noin kevyesti mene.

Jokainen, joka omassa elämässään on tehnyt virheitä, tehnyt pahaa - ja väitän, että jokainen löytää elämästään niitä asioita mitä toivoo jättäneensä tekemättä - tietää, miten vaikea on noita asioita pyytää anteeksi. Tietää, miten täydellisen vapauttavaa on, jos saa kuitenkin kuulla se kaikki anteeksiannetuksi.

Anteeksiantaminen antaa luvan aloittaa alusta, yrittää uudestaan.
Se ei tee tehtyä tekemättömäksi tai pyyhi sen muistoa tekijän tai loukatun mielestä.
Hyvä niin, sillä se muisto, se katumus omasta kompastuksesta on juuri se, mikä auttaa pyrkimyksessä parempaan. Auttaa vanhan välttelyssä.

Tänään tuhkakeskiviikkona kirkkovuodessa alkaa pääsiäistä edeltävä paastonaika. Paastonaika ei ole pelkästään jostain ulkokultaisesti luopumista, …

Unessa

Sanotaan, että aivorakenteensa vuoksi delfiini voi käyttää vain puolta aivoistaan samalla kun toinen puoli nukkuu.

Ihmisillä sama ei onnistu. Mutta arkielämän kokemuksena on kovinkin tavallista suorittaa tuttuja rutiineita automaattisesti, sen enempää ajattelematta.

Huono puoli tuossa automaatiossa on se, ettei silloin koskaan ole paikalla siellä missä milloinkin on. Välillä silloinkaan, kun tärkeää olisi olla paikalla juuri siellä.

Siksi tulee joskus niitä kömmähdyksiä. Ne ovat olemassa sitä varten, että heräämme hetkeen.

Ristin kantamisesta

Elämän vastoinkäymisistä puhutaan usein ristin kantamisena. Kullakin on oma risti kannettavanaan, sanotaan. Taustalla lentävässä lauseessa on Jeesuksen kehotus opetuslapsilleen ottaa ristinsä ja seurata häntä.

Kehotus ei ollut täysin tyhjä. Jeesuksen seuraajille kun ei ollut luvassa pelkkää loistetta ja väkijoukkojen ihailua, vaan risti sekä vertauskuvallisesti että konkreettisesti.

Oman elämän ristejä kantaessa on hyvä kuitenkin muistaa myös se, ettei Vapahtaja itsekään jaksanut koko matkaa Golgatalle yksin, vaan sai toisen avuksi kantamaan ristiään pienen matkaa. Myös meillä on vierellämme toisia jakamassa taakkaa. Viisautta on vain osata pyytää sitä apua ennen kuin lyyhistyy taakan alle. Puhua asioista jonkun kanssa.

Kolme hämähäkkiä

Olin vuosia sitten viikon luostarissa, kansainvälisessä oppilaitostyöntekijöiden konferenssissa.

Eräänä iltana käytävällä vastaan tuli iäkkäämpi australialainen nunna Sisters of Mercy -sääntökunnasta. (Kyllä, tiedän että sen niminen bändi on olemassa. Niin tiesi hänkin.) "Huoneessani on hämähäkki, mitä teen?" Hän kysyi. Olen lapsesta saakka ollut kiinnostunut hämähäkeistä enkä juuri pelkää niitä. Otin juomalasin ja postikortin, pyydystin hämähäkin ja vein sen ulos.

Miksi kerron tämän?

Olen lapsesta saakka ollut kiinnostunut hämähäkeistä enkä juuri pelkää niitä. Ja olen kotoisin maasta jossa (paria poikkeusta lukuunottamatta) hämähäkin purema ei edes pääse ihmisen ihosta läpi. Kipeimmilläänkin kotimaisten lajiemme purema vastaa muutamaa mehiläisen pistoa.

Australiassa tilanne on toisin. Siellä myrkyllisiä - jopa hengenvaarallisia - hämähäkkilajeja on useampia.

Kumpikaan meistä ei tiennyt, mikä tilanne Etelä-Saksassa on. Kumpikin suhtautui tilanteeseen ja hämähäkkiin omista en…

Oppi

Opettaja on joku, joka siirtää oppia eteenpäin.
Oppinut on joku, joka on oppinut (jotain).
Oppija on joku, joka oppii.
Opiskelija on joku, joka opiskelee, pyrkii oppimaan.

Moni opiskelija on pitkin matkaa oppija, eli oppimispyrkimys tuottaa oppimista. Toivon kuitenkin, ettei kukaan päädy oppineeksi. Oppinut on staattinen tila, siinä oppiminen on saavutettu eikä uutta enää tapahdu.

On paljon hedelmällisempää nähdä itsensä läpi elämän oppijana.
Sillä aina löytyy jotain uutta.

Hyvää alkanutta vuotta!