Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2010.

Armoa

Olin käymässä vanhemmillani Kuopiossa. Takaisin ajelin omissa ajatuksissani enkä seurannut mittaria. Tietenkin nopeudenvalvontakamera välähti ja tiesin, että saisin kirjeen.

Kirje Itä-Suomen liikenneturvallisuuskeskukselta saapui. Sakkoja ei kuitenkaan tippunut:

"KIRJALLINEN HUOMAUTUS (...)

TAPAHTUMA: liikennerikkomus (...)
Sallittu nopeus: 80km/h
Todettu nopeus: 83km/h

(...) Poliisi kehottaa teitä noudattamaan nopeusrajoituksia, koska vähäinenkin ylinopeus on liikenneturvallisuusriski."

Olin hivenen huvittunut ja hivenen ärtynyt siitä, miten holhoavaksi ja valvovaksi yhteiskunta onkaan mennyt. Mutta olin myös onnellinen siitä armosta, ettei kolmen kilometriä tunnissa ylityksestä vielä annettu sakkoja.

Synnitön ei ole kukaan ja virheitä tulee tehtyä ihan vahingossakin. Siksi on huojentavaa saada anteeksi.

Siksi on syytä itsekin armahtaa toisia.

Seksiä ja väkivaltaa

Aikanaan 90-luvun alkupuolella luin Tähtivaeltaja-lehteä Kuopion kirjaston lukusalissa. Syynä oli (sci-fi-harrastuksen ohessa) se, että lehti kertoi aina välillä jotain myös uudesta maahan vähitellen rantautuvasta ilmiöstä nimeltä anime. Ja eräässä tällaisessa jutussa kerrottiin myös siitä, miten sensuurilla oli ongelmia käsitellä piirroselokuvaa, mikä Suomessa nähtiin lähinnä lasten viihteenä.

Tuon ajan anime vilisi ihan yhtä paljon väkivaltaa ja paljasta pintaa kuin nykyinenkin. Suomessa leffoja siis leikeltiin. Amerikassa ratkaisu oli mielenkiintoisempi: eräs ruutukaappaus sensuroidusta ja sensuroimattomasta versiosta osoitti minulle muistiinjäävällä tavalla tämän: sensuroimattomassa ruudussa oli paljasrintainen nainen veriroiskeita ihollaan. Sensuroidussa versiossa veren määrää oli lisätty niin, että sillä saatiin naisen rinnat peitettyä.

En ymmärtänyt sitä silloin, enkä ymmärrä sitä nytkään. Sama väkivallan hyväksyvä vaiva on edelleen jenkkien taakkana: eräässä tuoreessa supersanka…

Taivaallisten kehien sulosoinnut?

"Saattaa olla, että kun enkelit puuhastelevat Jumalan ylistämisen parissa he soittavat pelkästään Bachia. Olen kuitenkin varma, että kun he ovat perheväen kesken koolla he soittavat Mozartia, ja silloin jopa rakas Herrammekin kuuntelee musisointia suurella ilolla."
(Karl Barth)

Kumpikohan on tärkeämpää, pompöösi pokkurointi vai aito, vapaan ilmaisuvoiman löytävä ilo?