Siirry pääsisältöön

Tekstit

*menee metsään*

Kristuksen taivaaseenastumisen päivänä menin metsään. Kirjaimellisesti. Aurinko paistoi. Pikkulinnut lauloivat. Käki kukkui. Kurjet huusivat. Kalliossa näkyi jääkauden tekemiä rantuja. Puro solisi. Kimalaiset puuhastelivat askareissaan. Mustikanvarvuissa oli jo punertavat alut marjoille. Missään ei kuulunut ihmisen ääniä, autojen pauhua tai koneiden jyrinää. Oli vain metsä ja minä ja metsän äänet. Sitä on minulle edelleenkin Suomen kesä. Kesä, johon oppilaitosväki taas joukolla kirmaa suvivirren kuultuaan. Nauttikaa kesästä, syksyyn on vielä aikaa!

Tuulen suhinaa kuvaan piirretyissä puissa.

Kaksi taakkaa kannettavana: menneisyys ja tulevaisuus. Kummallekaan et voi paljoa. Menneet hetket ovat takana, niistä voi oppia, niistä voi iloita, mutta niille et voi enää mitään. Tulevaisuus on olemassa vain potentiaalina, mahdollisena todellisuutena joka voi toteutua tai olla toteutumatta. Miksi siis antaisit sille ylimääräistä painoarvoa ja murehtisit sitä jo nyt? Voi olla, että kammoamasi asia ei koskaan tule vastaan. Tai että vastaantullessaan se osoittautuu paljon pienemmäksi pahaksi kuin kuvittelitkaan. Elämä on tässä ja nyt. Se ei tarkota vastuuttomuutta tai hillittömyyttä, sillä molemmat niistä ovat tästä hetkestä pakenemista. Se tarkoittaa sitä, että tekee asian kerrallaan. Se tarkoittaa keskittymistä siihen, mitä on, iloitsemista siitä. Kaikki muu on tuulen suhinaa kuvaan piirretyissä puissa.

Juuret

Sorruin heräteostokseen: ostin poistomyynnissä olleen hopeasormuksen (5€) johon oli painettu Savon vaakuna. Miksi? Miksi ihmeessä? En usko, että tulen sellaista käyttämään! Ehkä siksi, että me ihmiset yleensäkin tunnumme kaipaavan jotain, johon tunnemme kuuluvamme. Kotia, ryhmää, kulttuuria, perinnettä joka kertoo meille sen, kuka olen. Olen savolainen Olen vegaani Olen pappi Olen aviomies Olen poika Olen veli Olen kristitty Olen... Olen asioita jotka linkittävät minut toisiin. Enkä aina edes pysähdy pohtimaan kaikkia kytköksiä, kaikkia rooleja joita kannan tai palikoita joita persoonaani liitän. Nämä palikat jotka kertovat minulle sen kuka olen, ne minä muokkaan itse näköisekseni. Mutten yksin, vaan yhdessä toisten kanssa.

Lainasanoja 2

Olin lukemassa ammattikirjallisuutta ja törmäsin tekstiin. Lainaan sen tähän, sillä siihen ei ole syytä lisätä turhaa omaa lässytystä. [kursiivit minun] "Kärsimyksen ongelmaan ei ole teoreettista vastausta. Kukaan ei pysty sanomaan, miksi ihmisen pitää kärsiä. (...) Sen sijaan siihen on käytännöllinen vastaus. On jaettava lähimmäisen kärsimys ja pysyttävä uskollisesti hänen vierellään. Itse Jumala kärsii luomansa ihmisen kanssa." (Martti Lindqvist)

Mietiskelyä tarinoista

Maailma on täynnä tarinoita. Jo ennen muinoin ihmiset istuivat nuotiolla tai takan ääressä ja kertoivat päivän päätteeksi toisilleen kertomuksia. Uskonto pitää sisällään rikkaan kertomusperinteen pyhistä henkilöistä ja tapahtumista. Jotkut liputtavat nykyaikana suurten tarinoiden kuolemaa. Virheellisesti, niin väitän. Tarinat eivät ole kadonneet minnekään. Ne ovat muuttaneet muotoaan ajan myötä, löytäneet väylän tähän aikaan. Mitä muutakaan televisio-ohjelmat, laulunsanat, elokuvat ja tietokonepelit olisivat pulloillaan, kirjoista tai sarjakuvista puhumattakaan? Tarinoita on, niin väitän, niin kauan kuin ihminenkin on. Syynä on se, että tarinoiden kautta saamme puhuttua asioista, joihin arkinen asioiden faktapohjainen kuvaaminen ei kykene. Tarinat puhuva siitä, millainen ihminen on, mitä ihminen haluaisi olla, mitä ihmisen pitäisi olla. Tarinat antavat merkityksiä ja ihanteita. Kuulija/kokija samaistuu tarinaan, ja merkitykset ja ihanteet kulkevat ihmisten mukana takaisin arkeen. Mistä...

Lainasanoja

"The miracle is not to walk on water. The miracle is to walk on the green earth in the present moment, to appreciate the peace and beauty that are available now." eli (vapaasti kääntäen) "Ei veden päällä käveleminen ole ihme. Ihme on sitä, että kävelee vihreää nurmikkoa tässä hetkessä, sitä, että arvostaa sitä rauhaa ja kauneutta joka on ympärillämme juuri nyt." Noissa vietnamilaisen zen-munkin Thich Nhat Hahnin sanoissa on minusta jotain oivaltavaa. Liian usein ihmeestä puhuttaessa pohditaan kaikkea inhimillisen käsityskyvyn ylittävää ja luonnon lakeja kumoavaa. Todellinen ihme, arkipäiväinen ihme, jää valitettavasti usein huomioimatta. Ympärillämme on koko luomakunta, kasvit, eläimet, ihmiset. Kauniit maisemat, ihmiskäden luomukset, ihmisen hengen tuotokset - laulu, soitto, kuvataide. Kaikki se on ihmettä. Minäkin ole ihme. Kaikki mitä on, on ihmeellistä. Kaikki on Jumalan läsnäolon paikkoja. Meidän tarvitsee vain hetkeksi oivaltaa avata arjen vankilan ...

Nahkatakki

Minulla on isäni entinen nahkatakki, jolla on ikää jokseenkin saman verran kuin minulla. 70-luvulla asiat tehtiin kestämään, niin mies kuin takkikin. Takki on kyllä yhä tyylikäs - jopa siinä määrin että ihmiset välillä pitävät sitä jostakin muotiliikkeestä ostettuna - mutta viime aikoina käyttövuodet ovat alkaneet näkyä siinä. (Vähän niin kuin minussakin.) Varsinkin takin kaulus oli päässyt hiertymään puhki, ja niinpä jouduin sitä hivenen korjauttamaan. Kaulus vaati ammattilaisen kättä, mutta vuoren irvistävän sisäsauman päätin itse parsia. Otin esille neulaa ja lankaa, asetin takin polvilleni ja valmistauduin nuppineulaamaan sauman nätisti umpeen parsimista varten. Ja silloin tein havainnon: en ollut ensimmäinen takin vuorta korjailemaan asettuva! Kainalon kohdalta revennyttä sisäsaumaa oli joku - isäni itse tai todennäköisemmin äitini hänen puolestaan - ommellut uudestaan kasaan! Tunnelma oli hieno, olin juuri siinä hetkessä hyvin lähellä vanhempiani, liittämässä omat ompeleeni aiemp...