Aten ajatuksia

Pari vuotta sitten sain ajatuksen kesän kynnyksellä tehdä kokeeksi animaation. Kesästä. Ja sen valmistuttua laitoin sen blogiini näkyviin, sillä se summasi varsin hyvin kyseisen sateisen kesäpäivän fiilikset. Sen jälkeen olen perinnettä jatkanut, ja kesän kynnyksellä uuden animaation tehtaillut. Niin nytkin. Tässä siis tämänvuotinen Pöppiäinen, sarjassaan kolmas. Taso ei ole parantunut edellisistä: Hyvää kesää oppilaitosväelle, viimeistä kouluviikkoa viedään!

Minulla on moraalinen ongelma. Minun pitäisi mennä käymään Kirkkohallituksessa Helsingissä. Valittavanani on kaksi tapaa matkstaa Turku-Helsinki -väliä, juna tai oma auto. Minä tiedän , että juna on ekologisempi vaihtoehto, siitäkin huolimatta että olen valinnut vähän kuluttavan auton. Minä tiedän , että yksityisautoilu on suurimpia syitä ilmaston lämpiämiseen. Mutta myös tiedän, että junalla minun pitää lähteä kotoa noin tuntia aikaisemmin ja hengata paluujunaa odotellen Helsingissä kokouksen jälkeen tovi. Autolla pääsen liikkeelle suoraan. Junassa minulla on ympärillä muut ihmiset, omassa autossa minulla on oma rauha. Valittava on siis sen välillä, mikä on oikein ja mikä on mukavaa. Ja vaikka kuinka asiaa itselleni perustelen, tosiasia on, että yksittäisten ihmisten oikeista valinnoista kasvaa vähittellen se muutos parempaan. Mutta se, että minun pitää tinkiä mukavuudestani on kiusaus, jonka voittaminen on vaikeaa. Joka ikinen kerta.

"Jos haluat, että toiset ovat onnellisia, harjoita myötätuntoa. Jos haluat itse olla onnellinen, harjoita myötätuntoa." (Dalai Lama) Kun harjoitan myötätuntoa ja asetun toisen sijaan, lähden liikkeelle siitä, mitä toinen tarvitsee, en omista oletuksistani. Näin voin tuottaa hyvää ympärilleni. Samalla pystyn näkemään toisen uudessa valossa, aitona omana itsenään. Kun harjoitan myötätuntoa ja asetun toisen sijaan, laitan hyvää kiertämään ja voin iloita toisten ilosta. Sen, mitä tahdot ihmisten tekevän sinulle, tee se heille.

Tulivuori purkautui ja tuhka sotki satojen tuhansien ihmisten elämän. Moni läheisenikin jumitti ulkomailla, tai vaihtoehtoisesti joutui jäämään Suomen kamaralle lomamatkan sijaan. Luonto yllätti. Me olemme niin kiinni omissa suunnitelmissamme ja aikatauluissamme, ettemme muista, ettei kaikki olekaan hallinnassamme. Vasta tällainen odottamaton este pakottaa havahtumaan siihen. Siksi niitä esteitäkin tarvitaan.

Olen nähnyt kaksi hyvin erilaista tapaa olla vahtikoira. Ensimmäinen tapa oli vanhempieni villakoiralla, joka nosti aina suuren haukun heti kun oli kuulevinaan jonkun tulevan. Ja iso villakoira kun se oli, oli ääni myös muhkea ja voimakas. Uskottavuusongelma ilmaantui kuitenkin heti kun ikkunaan ilmestyi valkea villakoiran pää. (Koira onneksi itse oli autuaan tietämätön tästä taakasta.) Toinen tapa oli serkkujeni koiralla. Menimme taas kerran käymään heillä kylässä. Olimme vähän etuajassa, eikä ovelle ilmaantunut ketään avaamaan koputteluistamme huolimatta. Ja koska serkku vanhempineen saattoi hyvin olla takapihalla kuuloetäisyyden ulkopuolella, astuimme rohkeasti sisään - ovi kun oli lukitsematta. Pääsimme askeleen verran eteiseen, kun kulman takaa ilmestyi serkkuni bullterrieri. Se lönkytteli rauhallisesti esille, ja kallisti hieman päätään samalla kuin yritti tunnistaa tulijoita. Ei äänen pihahdustakaan, pelkkä itsevarma katse. Jos on sinut itsensä kanssa, ei tarvitse pitää niin iso...

"Tapahtukoon sinun tahtosi" on välillä Isä meidän -rukouksen vaikein kohta. Sinun tahtosi, ei minun. Kaikki ei mene niin kuin haluaisin ja kuitenkin pitäisin niin mielelläni omista haaveistani kiinni.

Hän tuli juhlivaan kaupunkiin humun keskellä. Hän vietti illan ystävien kanssa, söi pitkän kaavan mukaan. Illallisen jälkeen seurue vetäytyi puutarhaan. Tulevaisuus alkoi ahdistaa, mutta kaverit olivat väsyneitä eikä heistä saanut enää tukea. Sitten virkavalta tuli paikalle ja pidätti hänet. Kaverit luikkivat karkuun. Häntä kuulusteltiin. Häntä pahoinpideltiin vankilassa, hänelle julistettiin tuomio väärin perustein. Hänet teloitettiin, ja surullinen lähipiiri hautasi hänet kiireellä. Mutta tarina ei pääty siihen, vaan se, mitä seurasi, oli jotain ennennäkemätöntä. Pääsiäisaamun ilo.