Siirry pääsisältöön

Päämäärä (ja keinot)

Välillä arki väsyttää ja ahdistaa, elämään kaipaa jotakin uutta. Tilannetta lähtee helposti korjaamaan muuttamalla jotain. Lähtemällä lomalle, ostamalla hienompaa, tekemällä pyhiinvaelluksen. Olo helpottuu, hetkeksi. Sitten pitää palata arkeen ja vanhat ahdistukset ja uudet kaipaamiset löytävät tiensä elämään.

Mikä ratkaisuksi? Uusi loma, uusi ostos, uusi pyhiinvaellus jonnekin? Niistähän olo helpottui!

Ongelmana on kuitenkin päämäärän sekoittaminen keinoihin. Päämäärä on lepo/kiireettömyys, itsetunnon pönkitys, usko. Loma, ostos, pyhiinvaellus ovat keinoja (hetkellisesti) tavoittaa jotain päämäärästä. Mutta mukana niin arjessa kuin lomalla kulkee aina yksi vakio - minä itse.

Itseäni en pääse pakoon. Mutta jos se itse kulkee mukana myös lomalla, uudesta tavarasta iloitessa, pyhiinvaellukseen hiljentyessä, niin ehkä minun ei tarvitsekaan mennä muualle, ostaa jotain, hiljentyä toisaalla. Riittää vain pieni askel syvemmäksi itseen. Itseni ymmärtämiseen ja tuntemiseen, itsessäni hiljentymiseen. Tässä ja nyt.

Jos siinä onnistun, pystyn kantamaan löytämäni mukanani arkeenkin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Eikö nukuta? Vinkkejä nukahtamiseen

Kesä on takana, työt ja koulut alkavat. Loman aikana tuli ehkä opeteltua toisenlainen päivärytmi. Ehkä myös kaikki syksyn aloittamiseen liittyvät stressaa, ja vaikuttaa nukkumiseenkin? Tässä videossa muutama vinkkini siihen, miten ainakin itse saan paremmin itseni nukahtamaan.