Siirry pääsisältöön

Isot asiat

Olen nyt kirjoitushetkellä Turussa, Suomessa, Euroopassa, Maapallolla. Planeetalla, joka sijaitsee aurinkokunnassa. Jossa on planeettoja ja niiden välillä paljon tyhjää. Ja aurinkokunnan ulkopuolella on hyvin paljon tyhjää ennen kuin seuraava tähtijärjestelmä tulee vastaan.

Yhdessä muiden 100-400 miljardin tähtijärjestelmän kanssa aurinkokunta kuuluu Linnunrata-galaksiin (jonka läpi kestää valoltakin matkustaa jo 100 000 - 170 000 vuotta).

Galaksimme ympärillä on taas paljon tyhjää. Sitten tulee seuraava galaksi vastaan. Yhdessä yli 54 galaksin kanssa Linnunrata kuuluu paikalliseen galaksijoukkoon. Tämä galaksijoukko taas kuuluu monen muun kanssa Neitsyen superjoukkoon.

Neitsyen superjoukko on yksi havaittavan maailmankaikkeuden miljoonista superjoukoista.

Aina kun stressaa, kiukuttaa, tulee vääntöä jostain tai tulevaisuus huolettaa, yritän muistaa tämän. Moni meitä painava asia ei ole siten kovinkaan iso tässä mittakaavassa.

Eikä tässä mittakaavassa ole myöskään kovin paljon väliä sillä, minkä merkkiset tennarit minulla on tai saanko uusimman tekniikan viimeisintä härpäkettä itselleni.

Millä sitten minusta on väliä suuressa maailmankaikkeudessa?

Jokaisella meillä. Jokainen meistä olen ainutlaatuinen koko tässä suuressa maailmankaikkeudessa ja siksi hyvin arvokas.

Merkitystä on on uskolla ja toivolla.

Rakkaudella ja välittämisellä.

Toisen ihmisen arvostavalla kohtelemisella.

Anteeksi antamisella ja anteeksi saamisella.

Ne ovat todella isoja asioita jotka muuttavat elämää.

Sitä elämää, jota me kaikki tällä pienellä pallolla elämme. Yhdessä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita. Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin.

Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on.

Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

"Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viho viimeinen"

Uusimmassa UrsanTähdet ja Avaruus -lehdessä on mielenkiintoisten tiedeartikkeleiden ohessa tieteenhistoroitsija Osmo Pelkosen artikkeli mustista aukoista fiktiossa ennen mustia aukkoja, toisin sanoen artikkeli tieteiskirjallisuudesta nykytieteen löydöksiä edeltävältä ajalta.

Itsekin yllätyin siitä, kuinka varhan avaruuden muukalaisia onkaan fiktiossa esiintynyt. Pelkonen mainitsee mm. Voltairen vuonna 1752 ilmestyneen teoksen Micromegas, jossa kaksi avaruusmatkustajaa saapuu Perämerelle vuoden 1737 tietämillä ja tapaa Lappia tutkineen Maupertuis'n.

Tutkimusretkeilijät maasta ja maan ulkopuolelta käyvät filosofisen keskustelun, jonka lopuksi avaruuden muukalaiset antavat Maupertuis'lle maailmankaikkeuden arvoituksen selittävän kirjan.

Kirjan sivut osoittautuvat tyhjiksi.

Ehkäpä tehtävämämme on itse täyttää kirjan sivut tekstillä, pohtia isoja kysymyksiä ja antaa merkityksiä asioille? Ja myöntää, ettemme koskaan voi tietää kaikkea.

Hiljaa

Lomilla ja vapaapäivinä haluan pysähtyä, olla rauhassa, olla hiljaa.
(Ja hiljaisuus ei tarkoita äänettymyyttä, vaan ääniä joita haluan keskittyä kuulemaan.)
Se on helpompaa ilman sosiaalista mediaa ja nettiä.
Sillä pohjimmiltaan sosiaalinen media on samaan aikaa olemista paikalla ja poissa samaan aikaan. Se on minulle tyhjäkäyntiä.
Haluan mielummin oikeasti keskittyä juuri siihen, mitä ympärilläni on.