Siirry pääsisältöön

Ääni

Hiljaisuus on joulun ääni. Se on se asia, jota moni meistä tässä joulua kiireellä tehdessä kaipaa ja odottaa. Hiljaisuutta ja rauhaa. Aikaa vain olla.

Joulu antaa itse kullekin meille mahdollisuuden siihen. Siksi joulu on tärkeä.

Hiljaisuutta on myös tutussa jouluisessa seimikuvassa. Siinä on Joosef ja Maria seimen äärellä, Jeesus-lapsi seimessä, ympärillä öinen maisema. Muutama eläin on vierellä, muutama ihmettelevä paimen paikalla. Takana on pitkä matka viimeisillään. Takana on epätoivoinen majapaikan etsiminen. Synnytys on ohi, ja tilalla on enää onnellinen hiljainen hetki jossa kaikki on viimein hyvin, viimein rauhallista.

Ja hiljaisuutta on se suuri Jumalan salaisuus, kun hän syntyy Jeesuksessa yhdeksi meistä, ihmiseksi.

Jumala ei synnyt kunnian ja rikkauksien keskelle tai kuninkaiden linnaan. Hän syntyy eläinten karjasuojaan, maaseudulle. Ja varsinkin tämä minut pysäyttää joka joulu.

Joulu sanoo että tavallinen kelpaa, tavallinen riittää, tavallinen arki on tärkeää. Joulu sanoo, että perhe – ne itse kunkin meidän läheiset ihmiset ovat tärkeitä. Lepo ja rauha kaiken tulemisen ja menemisen ja tekemisen jälkeen on tärkeää. Yhteinen aika on tärkeää.

Uskon salaisuus on tärkeää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita. Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin.

Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on.

Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

"Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viho viimeinen"

Uusimmassa UrsanTähdet ja Avaruus -lehdessä on mielenkiintoisten tiedeartikkeleiden ohessa tieteenhistoroitsija Osmo Pelkosen artikkeli mustista aukoista fiktiossa ennen mustia aukkoja, toisin sanoen artikkeli tieteiskirjallisuudesta nykytieteen löydöksiä edeltävältä ajalta.

Itsekin yllätyin siitä, kuinka varhan avaruuden muukalaisia onkaan fiktiossa esiintynyt. Pelkonen mainitsee mm. Voltairen vuonna 1752 ilmestyneen teoksen Micromegas, jossa kaksi avaruusmatkustajaa saapuu Perämerelle vuoden 1737 tietämillä ja tapaa Lappia tutkineen Maupertuis'n.

Tutkimusretkeilijät maasta ja maan ulkopuolelta käyvät filosofisen keskustelun, jonka lopuksi avaruuden muukalaiset antavat Maupertuis'lle maailmankaikkeuden arvoituksen selittävän kirjan.

Kirjan sivut osoittautuvat tyhjiksi.

Ehkäpä tehtävämämme on itse täyttää kirjan sivut tekstillä, pohtia isoja kysymyksiä ja antaa merkityksiä asioille? Ja myöntää, ettemme koskaan voi tietää kaikkea.

Hiljaa

Lomilla ja vapaapäivinä haluan pysähtyä, olla rauhassa, olla hiljaa.
(Ja hiljaisuus ei tarkoita äänettymyyttä, vaan ääniä joita haluan keskittyä kuulemaan.)
Se on helpompaa ilman sosiaalista mediaa ja nettiä.
Sillä pohjimmiltaan sosiaalinen media on samaan aikaa olemista paikalla ja poissa samaan aikaan. Se on minulle tyhjäkäyntiä.
Haluan mielummin oikeasti keskittyä juuri siihen, mitä ympärilläni on.