Siirry pääsisältöön

he-jotka-ovat-niin-kuin-me

Kuulemma pohjoisamerikkalaiset tasankoheimot antoivat suomalaisille maahanmuuttajille nimen valkoiset-jotka-ovat-niin-kuin-me. Syynä oli se, että heimojen omiin perinteisiin kuului henkisen ja fyysisen puhdistuksen paikka nimeltä hikimaja, jossa kuumennettujen kivien lämmittämässä huoneessa istuttiin pitkään. Ainoana kansana uusista tulijoista suomalaiset laittoivat heti saunansa pystyyn, ja se kiinnitti huomion. Löydettiin jotain yhteistä kieli-, uskonto- ja kansalaisuusmuurien yli.

On tavattoman helppoa nähdä aina se, mikä tekee meistä meidät - ja liian usein se sanoitetetaan sitä kautta, mitä me olemme ja muut eivät, mitä muut ovat ja me emme.

Mutta on toisenlainenkin tapa olla. Eräs ystäväni sanoi kerran, että ajattele ihmisiä yläkäsitteistä käsin, vaan kohtaa jokaisen yksilönä. Dalai Lama (joka ei ole henkilökohtainen ystäväni) taas sanoi, että meidän pitäisi pyrkiä eroon kategorioista 'me' ja 'muut', ja laajentaa kategoriaa 'me' pitämään sisällään myös kaikki toisetkin ihmiset.

Ensi viikolla vietetään kansainvälistä uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikkoa. Tavoitteena on erilaisten paikallisten tapahtumien kautta herättää meitä kaikkia etsimään sitä, mikä meille ihmisinä on yhteistä. Rakentaa sille erojen etsimisen sijaan. Kuunnella toista.

Kristittynä ajattelen, että jotain yhteistä meillä ainakin on: olemme kaikki Luojan luomia, kantamia ja anteeksiantamia. Ja ihmisenä ajattelen, että kaikilla meillä on kyky tuntea ja toivoa. Siksi minun pitäisi pyrkiä aina siihen, mikä tukee toisen hyvinvointia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita. Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin.

Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on.

Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

"Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viho viimeinen"

Uusimmassa UrsanTähdet ja Avaruus -lehdessä on mielenkiintoisten tiedeartikkeleiden ohessa tieteenhistoroitsija Osmo Pelkosen artikkeli mustista aukoista fiktiossa ennen mustia aukkoja, toisin sanoen artikkeli tieteiskirjallisuudesta nykytieteen löydöksiä edeltävältä ajalta.

Itsekin yllätyin siitä, kuinka varhan avaruuden muukalaisia onkaan fiktiossa esiintynyt. Pelkonen mainitsee mm. Voltairen vuonna 1752 ilmestyneen teoksen Micromegas, jossa kaksi avaruusmatkustajaa saapuu Perämerelle vuoden 1737 tietämillä ja tapaa Lappia tutkineen Maupertuis'n.

Tutkimusretkeilijät maasta ja maan ulkopuolelta käyvät filosofisen keskustelun, jonka lopuksi avaruuden muukalaiset antavat Maupertuis'lle maailmankaikkeuden arvoituksen selittävän kirjan.

Kirjan sivut osoittautuvat tyhjiksi.

Ehkäpä tehtävämämme on itse täyttää kirjan sivut tekstillä, pohtia isoja kysymyksiä ja antaa merkityksiä asioille? Ja myöntää, ettemme koskaan voi tietää kaikkea.

Hiljaa

Lomilla ja vapaapäivinä haluan pysähtyä, olla rauhassa, olla hiljaa.
(Ja hiljaisuus ei tarkoita äänettymyyttä, vaan ääniä joita haluan keskittyä kuulemaan.)
Se on helpompaa ilman sosiaalista mediaa ja nettiä.
Sillä pohjimmiltaan sosiaalinen media on samaan aikaa olemista paikalla ja poissa samaan aikaan. Se on minulle tyhjäkäyntiä.
Haluan mielummin oikeasti keskittyä juuri siihen, mitä ympärilläni on.