Siirry pääsisältöön

Luostarin puutarhassa

Kuuntelen autoa ajaessa usein klassista musiikkia, sillä olen huomannut sen rauhoittavan liikennekäyttäytymistäni. Ja eräs klassista musiikkia soittavista ohjelmista on nimeltään "Luostarin puutarhassa".

Ohjelman nimikin viestii jo sitä, että nyt rauhoitutaan kuuntelemaan jotain, siinähän on kaksi rauhallista paikkaa: luostari ja puutarha. Kun ne kaksi vielä yhdistää, on lopputulos siis rauhan tyyssija. (Tiedän kyllä, että nimi viittaa luultavimmin Albert William Ketèlbeyn orkesteriteokseen.)

Rauhaa ja lepoa kaipaa meistä jokainen aika ajoin. Ja eritoten silloin, kun kiire arjessa on suurimmillaan toive hengähdystauosta alkaa kytemään. Silloin on oikea hetki löytää se hengähdystauko, sillä loputtomiin riuhtomalla tulee loppujen lopuksi vain huonoa jälkea ja uupuneita ihmisiä. Viisaus on tekemisen ja levon tasapainossa.

Lepoa ei tarvitse mennä etsimään kaukaa. Ei tarvitse matkustaa toisaalle (vaikka välillä paikan vaihtaminen helpottaakin arkisten kiireiden jättämistä). Matkan lepoon voi tehdä arjen keskelläkin. Irroittaa itselleen viisi minuuttia ajatusten kokoamiseen ja huokaisuun. Lukea hyvää kirjaa illalla sen sijaan että vielä kuumeisesti käy läpi sähköposteja tai roikkuu netissä (,sillä netti on pahimpia aikasyöppöjä). Kuunnella lempimusiikkia kun siirtyy paikasta toiseen. Viettää aikaa läheisten ja ystävien seurassa.

Joskus vähemmän on enemmän, arjessakin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita. Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin.

Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on.

Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

"Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viho viimeinen"

Uusimmassa UrsanTähdet ja Avaruus -lehdessä on mielenkiintoisten tiedeartikkeleiden ohessa tieteenhistoroitsija Osmo Pelkosen artikkeli mustista aukoista fiktiossa ennen mustia aukkoja, toisin sanoen artikkeli tieteiskirjallisuudesta nykytieteen löydöksiä edeltävältä ajalta.

Itsekin yllätyin siitä, kuinka varhan avaruuden muukalaisia onkaan fiktiossa esiintynyt. Pelkonen mainitsee mm. Voltairen vuonna 1752 ilmestyneen teoksen Micromegas, jossa kaksi avaruusmatkustajaa saapuu Perämerelle vuoden 1737 tietämillä ja tapaa Lappia tutkineen Maupertuis'n.

Tutkimusretkeilijät maasta ja maan ulkopuolelta käyvät filosofisen keskustelun, jonka lopuksi avaruuden muukalaiset antavat Maupertuis'lle maailmankaikkeuden arvoituksen selittävän kirjan.

Kirjan sivut osoittautuvat tyhjiksi.

Ehkäpä tehtävämämme on itse täyttää kirjan sivut tekstillä, pohtia isoja kysymyksiä ja antaa merkityksiä asioille? Ja myöntää, ettemme koskaan voi tietää kaikkea.

Hiljaa

Lomilla ja vapaapäivinä haluan pysähtyä, olla rauhassa, olla hiljaa.
(Ja hiljaisuus ei tarkoita äänettymyyttä, vaan ääniä joita haluan keskittyä kuulemaan.)
Se on helpompaa ilman sosiaalista mediaa ja nettiä.
Sillä pohjimmiltaan sosiaalinen media on samaan aikaa olemista paikalla ja poissa samaan aikaan. Se on minulle tyhjäkäyntiä.
Haluan mielummin oikeasti keskittyä juuri siihen, mitä ympärilläni on.