Muriel Barberyn kirjassa Siilin eleganssi on montakin hyvää ajatusta jotka jäivät itämään. Yksi sellainen tallentui päähäni seuraavassa muodossa (voin muistaa väärinkin, mutta tämän ajatuksen siinä tapauksessa kirja minussa resonoi):
"Kaiken uuden arvo punnitaan siinä, miten hyvin se kestää aikaa."
Uutuus ei ole arvo sinänsä. Uusi on vain uutta. Aika näyttää, miten käyttökelpoista se uusi on. Mutta käyttökelpoisuutensa osoitettuaan se ei enää olekaan uutta, vaan testattua.
Onko päämääränä kaikessa aina uusin uusi? Vai jokin, mikä kestää, mikä toimii?
"Kaiken uuden arvo punnitaan siinä, miten hyvin se kestää aikaa."
Uutuus ei ole arvo sinänsä. Uusi on vain uutta. Aika näyttää, miten käyttökelpoista se uusi on. Mutta käyttökelpoisuutensa osoitettuaan se ei enää olekaan uutta, vaan testattua.
Onko päämääränä kaikessa aina uusin uusi? Vai jokin, mikä kestää, mikä toimii?
Kommentit