Siirry pääsisältöön

maailmankello

Maailma on iso paikka. En pelkästään tiedä sitä, vaan pääsin taas myös kokemuksen tasolla kiinni tuohon asiaan matkatessani Kanadasta kotiin. Matkaan kului 23 tuntia. Lentokoneen alla oli milloin mikäkin maa, valtameri, Grönlannin jäätiköt. Aikaeroa kotiin oli yhdeksän tuntia. Puhelimeen saattoi tippua hyvänyön toivotus kun itse eli vielä aloitteli iltapäivän viettoa.

Lempileluni matkoilla (ja joskus kotonakin) on puhelimestani löytyvä maailmankello, jossa näkyy karttakuva maailmasta ja kelloaikoja useasta isosta kaupungista. Kaupunkeja voi myös lisätä itse. Oman puhelimeni kaupungit ovat kaikki paikkoja, joissa olen käynyt, valittuina maailman eri kolkilta. Omiin muistikuviin maisemista, ihmisistä ja asioista yhdistyy kelloaika, joka tällä hetkellä siellä on hyvin erilainen kuin minulla Suomessa. Vaikutelmaa tehostaa vielä se, että karttaan piirtyy koko ajan päivämääräraja sekä esitys siitä, missä eletään valoisaa päivää ja missä on vallalla yön pimeys.

Kartta kelloineen on vain hassu sovellus, mutta yhdistyessään muistoihin - ja muistojen herättämiin tunteisiin - myös minulle muistutus omasta pienuudesta. Minä olen pieni pöppiäinen tämän pallon pinnalla tässä historian hetkessä. Mutta ainutlaatuinen ja tärkeä, niinkuin kaikki muutkin lajitoverit ja koko luomakunta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita. Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin.

Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on.

Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

"Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viho viimeinen"

Uusimmassa UrsanTähdet ja Avaruus -lehdessä on mielenkiintoisten tiedeartikkeleiden ohessa tieteenhistoroitsija Osmo Pelkosen artikkeli mustista aukoista fiktiossa ennen mustia aukkoja, toisin sanoen artikkeli tieteiskirjallisuudesta nykytieteen löydöksiä edeltävältä ajalta.

Itsekin yllätyin siitä, kuinka varhan avaruuden muukalaisia onkaan fiktiossa esiintynyt. Pelkonen mainitsee mm. Voltairen vuonna 1752 ilmestyneen teoksen Micromegas, jossa kaksi avaruusmatkustajaa saapuu Perämerelle vuoden 1737 tietämillä ja tapaa Lappia tutkineen Maupertuis'n.

Tutkimusretkeilijät maasta ja maan ulkopuolelta käyvät filosofisen keskustelun, jonka lopuksi avaruuden muukalaiset antavat Maupertuis'lle maailmankaikkeuden arvoituksen selittävän kirjan.

Kirjan sivut osoittautuvat tyhjiksi.

Ehkäpä tehtävämämme on itse täyttää kirjan sivut tekstillä, pohtia isoja kysymyksiä ja antaa merkityksiä asioille? Ja myöntää, ettemme koskaan voi tietää kaikkea.

Yhdessä

Kuljin kaupungilla ihmisen perässä, joka spontaanisti kumartui poimimaan jonkun toisen heittämän roskan maasta ja laittamaan sen roskikseen.
Joidenkin ajatus yhteisestä on, että muut hoitaa. Joidenkin toisten se, että yhdessä hoidetaan.