Siirry pääsisältöön

Minun sääntöni

Elokuu kuluu oppilaitospapilla lukuisten ammattikoulun aloittaneiden opiskelijoiden ryhmäytyspäivissä. Päivissä tarkoituksena on tutustua ryhmään sekä muodostaa hyvää ryhmähenkeä ryhmäläisten välille. Tätä varten teemme erilaisia harjoitteita.

Moni opettaja on päivän lopuksi halunnut pohtia ryhmänsä kanssa ryhmän yhteisiä pelisääntöjä - ryhmäläisten itsensä tärkeäminä pitämän asiat kirjataan ylös ja niiden pohjalta tehdään säännöt joita kaikki noudattavat.

Olen nähnyt monenlaisia muotoiluita säännöille:
"Ei sitä ja tätä..."
"Tee sitä ja tätä..."
"Meidän ryhmässä..."

Pidän itse viimeisenä mainitusta. Se ei käskytä, vaan luo ihanteen jota kohti pyrkiä. Oma suosikkini tavasta sanoittaa puuttuu kuitenkin joukosta:
"Minä..."

Jos säännön kuin säännönkin aloittaa sanalla 'minä', se pysäyttää aina jokaisen pohtimaan sitä, miten juuri oma oleminen ja käytös vaikuttaa kaikkeen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Eikö nukuta? Vinkkejä nukahtamiseen

Kesä on takana, työt ja koulut alkavat. Loman aikana tuli ehkä opeteltua toisenlainen päivärytmi. Ehkä myös kaikki syksyn aloittamiseen liittyvät stressaa, ja vaikuttaa nukkumiseenkin? Tässä videossa muutama vinkkini siihen, miten ainakin itse saan paremmin itseni nukahtamaan.