Istuin kotipihassa teekupin ja kirjan kanssa aamupalalla kun kuulin sen: Aivan varmasti korpin ääni, sanoin itselleni. Ja tosiaan, hetken päästä korppipariskunta lensi ohi musta sulkapeite auringossa sinertävänä hohtaen - jo vähän vanhempia yksilöitä siis, ei tämän kesän poikasia! Oli ilo nähdä niitä näinkin kaupungissa. Ja oli ilo nähdä varpushaukka kesämökin pihan yllä, kun vuorostaan sen huuto laittoi katsomaan taivaalle. Oli ilo nähdä kurkipariskunta tien varressa. Ja metsähiiri terassalautojen alla. Miksi tein nämä havainnot? Kun ei ollut kiire. Kun olin juuri siinä missä olin, ajatukset juuri siinä hetkessä. Hiljaa. Arki vie usein mennessään ja ajatukset ovat levällään. Jos voisin silloinkin olla, kussakin tilanteessa enkä muualla, voisin huomata paljon maailmasta, itsestäni, toisista. Ja ehkä silloin myös reagoida paremmin, ymmärtää paremmin, ihastella arjen ihmeitä, joita jokaiseen päivään mahtuu.