Elävä Pyhimys?

Jumala ei vain tulla tupsahda maailmaan ihmisten keskelle kirkkaudessa ja loistossa - tyhjästä - vaan syntyy, ihmisestä, ihmiseksi. Syntymää edeltää koko raskausaika ja kasvu äidin kohdussa. Vanhempien huoli, epätietoisuus, jännitys. Sitten Jumala syntyy lapsena maailmaan ja on avuton, huolta ja hoivaa tarvitseva, täysin ihmisvanhempien varassa. Ja siten joulun evankeliumi puhuu minusta perheestä, niistä ihmisistä joiden kanssa olemme saaneet kasvaa, niistä ihmisistä, joita kukin meistä pidämme itsellemme rakkaina ja tärkeinä. Se puhuu kaikesta yhdessä jaetusta näiden itsellemme tärkeiden kanssa. Se puhuu siitä, että itse kukin me olemme tulleet tähän maailmaan avuttomina, huolta ja hoivaa tarvitsevina ja joku on meille sen suonut. On ruokkinut, on vaihtanut vaipat, on huolehtinut meistä kun olemme sairastaneet, on katsonut perään. Se puhuu siitä. Se puhuu siitä, että me ihmiset kuulumme yhteen oman lähipiirimme kanssa. Ja se puhuu siitä, että nytkin keräännymme yhteen näiden omien r

Eräs tarina kertoo kahdesta veljeksestä, joista nuorempi nyrjäytti nilkkansa leikkiessään. Seuraavana päivänä piti lähteä taas kouluun, ja koska pikkuveli ei voinut kunnolla kävellä, otti isoveli tämän reppuselkään. Matkalla vastaantullut professori näki tämän parivaljakon. ”Siinä on pienellä miehellä iso taakka selässä”, professori tokaisi leikkisästi. ”Ei se ole taakka, se on mun veli”, isompi pojista vastasi ja jatkoi matkaansa reppuselkäläisen kanssa. Se on myös odottamamme joulun lapsen viesti. Kukin meistä on Jumalan silmissä tärkeä ja hänen rakkaudella kantamansa. Ei taakka, vaan ainutlaatuinen ja nimeltä kutsuttu. Joulun alla, jouluna ja ympäri koko vuotta. Kaikkien joulukiireiden keskellä, koetetaan kantaa toisiamme!

Uskon, että kaikkeen siihen mitä kadun on anteeksianto. Voin aloittaa alusta, pyrkiä parempaan. Uskon, että toinen ihminen on tärkeä, että koko luomakunta on tärkeä. Uskon, että minun tulee ottaa tämä huomioon toiminnassani. Uskon, että minä en ole yksin. Jumala eli ihmisenä maan päällä. Hän ymmärtää elämään kuuluvat ilot ja surut. Uskon, että pimeimmissäkin hetkissä loistaa toivo.

Aina kun on kiire ja stressi (kuten meillä monilla tähän aikaan vuodesta on) on hyvä hetkeksi miettiä. Vaikka taivaan tähtiä. Siinä mittakaavassa oma juokseminen ja näprääminen kutistuu aika turhanpäiväiseksi.