Elävä Pyhimys?

Tämä animaatio on oppilaitospappi Atte Airaksisen joulukortti sinulle! Hyvää ja siunattua adventtiaikaa ja joulua!

"Raivatkaa autiomaahan Herralle tie! Tasoittakaa yli aron valtatie meidän Jumalallemme!" Noin kuuluu adventtiajan antifoni Jesajan kirjan 40. luvusta. Adventtiaika ennen joulua on kirkoissa valmistumisen aikaa. Tarkoitus on hiljentyä, ehkä paastotakin, ja valmistautua henkisesti viettämään joulun suurta juhlaa. Miten minä raivaan tietä arjen ja kiireen keskellä Herralle ja joululle? Vai juoksenko koko ajan kaikenlaisen suorittamisen perässä?

Kun päivän askareiden keskellä tulee tauko, sen voi täyttää jollain asialla, jota ei kuvitellut ennättävänsä. Tai sen voi täyttää sillä, että pitää tauon. Hengähtää ennen seuraavaan vuorossa olevaan asiaan suuntaamista. Väitän, että näistä jälkimmäinen tapa on pidemmällä aikavälillä ja monessakin mielessä parempi. Miksi siis helpommin kuitenkin valitsee tavoista ensimmäisen?

1. Ole uskollinen itsellesi. 2. Tee jokaisesta päivästä mestariteoksesi. 3. Auta muita. 4. Ahmi paljon hyviä kirjoja, varsinkin Raamattua. 5. Tee ystävyydestä taidetta. 6. Rakenna suojia pahan päivän varalle. 7. Rukoile johdatusta ja muista kiittää saamastasi hyvästä päivittäin.   (koripallovalmentaja John Woodenin seitsemän ohjetta itselle)

Ihmisen pää on ihmeellinen kapistus; Koko viime viikon yritin työstää paria työasiaa, mutta tietokoneen ääressä puurtamalla en tuntunut pääsevän asiassa eteenpäin. Sitten viikonloppuna pelailin niin pleikkaa yksin kuin pöytäroolipelejä kavereiden kanssa, sekä urheilin. Olin vapaalla, aidosti. Eilisellä juoksumatkalla palaset alkoivat osua paikoilleen, ja saunan lauteilla ne viikolla pohtimani työstämäni asiat olivat kaikki uudessa järjestyksessä.   On siis helppo aloittaa tätä viikkoa.   Ja siksi se vapaa-aika on niin tärkeää. Palautumiselle töistä, kyllä. Mutta myös on luovuuden ylläpitämiselle.  

Toimistolle palattuani pengoin työhuoneen kaappia, minne olen kantanut paljon teologista ja uskontotieteellistä kirjastoani. (Kotona kirjahyllyt notkuvat jo muutenkin ja tätä kirjallisutta tarvitsen enemmän täällä.)   Tartuin yhteen kirjoista, ja sen kansilehden välistä löysin kortin isoäidiltäni, joka tuon kirjan oli antanut pappisvihkimyslahjakseni. Hämmentävä - ja arvokas - kokemus tulla jo pitkään edesmenneen isoäidin tervehtimäksi ja pastoriksi puhuttelemaksi, ihan arjen keskellä ja yllättäen.   Kiitos tästä mummo, ja terveisiä sinne kirkkauteen.  

"Heti kun astuu portista ulos on keskellä rehevää ruohikkoa." (Ryōkan)   "Nurmikkokin pitäisi leikata." (Atte) Asian voi nähdä niin monin tavoin.  

Tiedostan sen, että minulla on pieniä vaikeuksia oikeinkirjoittamisen ja -lukemisen kanssa. Tavut ja kirjaimet tanssahtelevat ja vaihtavat välillä paikkaa. Joskus lauseen sanajärjestys on kummallinen tai kokonainen sana puuttuu. Tiedostan sen, ja hyväksyn sen myös. Se ei ole estänyt minua oppimasta muita kieliä tai päätymästä alalle, jossa teen paljon töitä puhumisen ja kirjoittamisen kanssa. Tällainen minä olen. Ja toiset ihmiset ovat yleensä kovin armeliaita asian suhteen. Se, mitä haluan ilmaista, käy kuitenkin ilmi. Minä riitän ihan tällaisena. Sinäkin riität.

Varsinkin etätöissä ja -opinnoissa helposti liukuu vain istunnosta toiseen. Siksi otan hetkeksi mallia saalistavasta sudenkorennosta, joka lämmittelee lihaksiaan auringossa ennen seuraavia lentoja.  

On hyvä suunnitella asioita hieman, ennen kuin lähtee tekemään. Käydä läpi mielessä muutama yksityiskohta ja tehdä pari ajatuskoetta siitä, onko suunnitelmissa jotain mitä ei ole huomioinut? On hyvä lähteä testaamaan ja tekemään asioita. Sillä vasta sitten huomaa sen, vastaako omat ajatukset sitä, mikä toteutunut lopputulos on. Tuoko tekeminen vastaan jotain, mitä en ajatuskokeissani huomannutkaan? Sitten on hyvä pysähtyä tarkastamaan suunnitelmaa. Onko edetty oikein? Pitääkö jotain korjata, lisätä, jättää pois? Toimiiko tämä ollenkaan, vai aloitetaanko alusta? Ja sitten, kun on saatu valmista on hyvä vielä havainnoida sitä mikä meni hyvi ja missä olisi ollut parannettavaa. Ja olla tyytäväinen siitä, että tämäkin projekti tuli valmiiksi. Sitten on aika toistaa vaiheet seuraavan suoritettavan asian kanssa.

Olen pappi ja kristitty, joka kannattaa tasa-arvoista avioliittoa (ja tasa-arvoa noin muutenkin). Kovin usein huomaan asiasta keskustellessa sen, että tasa-arvoiseen avioliittoon torjuvasti suhtautuvat yksinomaan omaan kantaansa kristillisenä ja pitävät kaltaisiani näkemyksiä edustavia uskosta luopuneina. Tämä video pyrkii sanomaan sen, että ajattelen niin kuin ajattelen juuri siksi, että otan uskoni ja Raamattuni vakavasti.

  Luin illalla kirjaa pihassa, niin kuin usein teen. Seeprahyppijä (Salticus scenicus, hyppyhämähäkkilaji, joita elää meidän pihalla) tuli pöydälle, huomasi minut ja kääntyi katsomaan. Minä tervehdin sitä viemällä sormeni lähelle. Hämähäkki puolestaan vastasi tervehdykseen ja hyppäsi sormelle tuottaen minulle spontaanin naurahduksen.   Tällaisista hetkistä minun kesäni koostuu (kaikkien koti- ja mökkiaskareiden välissä).   (Teen aina välillä hämähäkkiaiheisia postauksia, koska pidän niistä ja huomioni kiinnittyy niihin. En kuitenkaan elä jossain seittien täyttämässä kauhukartanossa.)   p.s. Seeprahyppijät on oma suosikkini luonnonvaraisista hämähäkeistä. Niiden tieteellisessä nimessä latinankielinen Salticus viittaa tanssimiseen ja kreikankielinen scenius puolestaan teatraalisuuteen ja näyttävyyteen. Kuvaa hyvin tätä ihmiset huomaavaa lajia, sen käytöstä ja ulkonäköä.)

  Kristillisiin tapoihin kuuluu siunausten toivottaminen. Siunaus tarkoittaa, että siunauksen lausuja toivoo hyvää toisten elämään. Sellaisena toivon sen teidän kuulevan, riippumatta siitä mikä itse kunkin teistä vakaumus on. Haluan toivottaa teille kaikille hyvää. Herra siunatkoon sinua että tänään, katsellessasi kuluneita opiskeluvuosia voisit hymyillä ja nähdä niissä paljon hyvää: kokemuksia ja oppimista, muistoja ja tärkeiksi tulleita ihmisiä. Hän siunatkoon sinun valmistumisesi, että voisit havaita itsessäsi sopivasti osaamista ja sopivasti keskeneräisyyttä. Sillä ei ole ammattilaista ilman molempia niitä. ja varjelkoon sinua. Varjelkoon sinua pelolta ja epävarmuudelta niinä hetkinä, kun tulevaisuus on täynnä kysymysmerkkejä. Hän varjelkoon sinua menettämästä arvojasi ja ihanteitasi ja päämääriäsi. Sillä ne antavat suunnan sille, millaiseksi ihmiseksi ja ammattilaiseksi kasvat.    Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle että löytäisit hyvää kaikesta ympär

Ihmisillä on usein joku mielikuva siitä, minkälaisia uskovaiset ovat. Mutta miten uskova itse kuvaisi sitä, miten katsoo elämää, maailmaa ja kanssaihmisiä? Tällä animaatiovideolla kerron siitä, miten itse uskovana ihmisenä ja luterilaisena oppilaitospappina asian koen. Ja vastaus tiivistettynä on, että arki on aika samanlaista kuin muillakin ihmisillä. Usko tuo minulle merkityksiä asioille joita koen siinä tavallisessa arjessa.

  Viisaus loistaa valoaan eikä katoa koskaan. Ne, jotka viisautta rakastavat, voivat sen helposti nähdä, ne, jotka sitä tavoittelevat, löytävät sen. Se ehtii niiden edelle, jotka sitä kaipaavat, ja ilmaisee itsensä heille. Vaikka joku aamuhämärissä kiirehtisi etsimään sitä, ei hätää: se istuu jo ovensuussa. Viisauden tavoittelu on ylintä ymmärrystä. Se, jota viisaus valvottaa, saa kohta levollisen mielen. Viisaus kulkee kaikkialla ja etsii niitä, jotka se voi katsoa arvoisikseen. Mielellään se näyttäytyy heidän teillään ja milloin he sitä ajattelevatkin, se tulee heitä vastaan. (apokr. Viisauden kirja 6:12-16)

Herra siunaa minua, että kaikki se, mihin tänäänkin ryhdyn, olisi tahtosi mukaista ja kantaisi hedelmää. Ja varjele minua, että voisin kulkea tämänkin päivän turvassa. Herra kirkasta kasvosi minulle ja ole minulle armollinen, niin että tunnistaisin sinut kaikessa vastaantulevassa, ihmisissä ja asioissa. Herra käännä kasvosi minun puoleeni ja anna minulle rauha.

Papin työssä kuolema ja ihmisten suru tulee usein vastaan, niin hautajaisten, kriisityön kuin keskusteluavunkin kautta. Ja toki, kun itsekin olen jo keski-ikään ennättänyt, olen jo saanut saattaa monta läheistä viimeiselle matkalle. Tein uusimman animaationi tästä jonkun mielestä raskaastakin teemasta, siinä toivossa, että sen kautta joku ensi kertaa läheisen kuoleman kohtaava saisi tukea sen ajatuksista ja ehkä myös jotain pientä vinkkiä siitä, kuinka toimia.

Uusimmassa animaatiossani pohdin sitä, mistä aatehistoriallisesti tulee tapamme hahmottaa ajan kulumista. Ja alleviivaan sitä, että aika ja aikakäsitys ovat kaksi eri asiaa. Aika kuluu, sille ei voi mitään. Mutta sille voi, miten aikansa käyttää. Siksi vapaa-aika arjen vastapainona on tärkeää!

ns. "normaaliarjessa" on helppoa pitää lounaita: menee lounaalle. Etäarjessa on aina valittavana lounas ja "teen vielä tän yhden jutun". Kovin usein lopputulos on aina viidessä minuutissa vedetyt pikanuudelit. Tänään valitsen toisin. Syön seuraavaksi lounaan. Ja sitten - jos ennätän - teen sen "yhden jutun" ennen kokousta. Jos en ennätä, teen sen huomenna.  

Eräs kaverini kysyi ihmisiltä, mikä auttaa itse kutakin jaksamaan arkea tämän koronan keskellä?   Minä jaksan sillä, että opettelin taas työn- ja ajanhallintaa. Katkaisen etäpäivän neljän-viiden maita, enkä jää koneelle roikkumaan yhtään töiden jälkeen. Käyn lenkillä, teen ruokaa, luen kirjoja, milloin mitäkin ei-töitä.   Kohta alkaa oma piha ja kevätaskareet kutsua. Autokin pitää laittaa kesäkuntoon.   Jos tämä hetki on hyvä hetki, ei ole ongelma olla siinä kunnes ajat ovat toisin.  

Muutama vuosi sitten kurkunpääntulehdus vei minulta paastoaikaan äänen. Puhua sain, mutta ääntä piti säästää. Ja se aikaansai sen, että siinä missä normaalisti olisin osallistunut keskusteluun, olin hiljaa. Se teki minut paljon tietoisemmaksi siitä, mikä on tärkeä sanoa ja mikä jättää sanomatta. Tuohon harjoitteeseen ja sen oppituntiin palaan nyt tänäänkin, tämän paaston aikana.

Huomaan, että helpoin tapa päästä omalle epämukavuusalueelle ja uuden pariin on vastata "kaikki käy" kun kysytään mielipidettä johonkin asiaan. Ja hyvä niin, sillä se oma epämukavuusalue - asiat, joita en vielä hallitse niin hyvin tai jotka vielä ovat kehitteillä ja kesken - on ainoa paikka kaikelle kasvulle.

Eräs yhteistyöoppilaitokseni pyysi minulta videomuotoisen luennon itsemyötätunnosta. Syntyi alla oleva tuotos, jossa harjoitteen kautta etsitään lempeää suhtautumista itseään kohtaan.

Kysymys itselle:"Mitä teet?" Vastaus:"Istun työkonella." Kysymys itselle:"Mutta teetkö vielä töitä?" Vastaus:"En oikeastaan, tämä (luennon valmistelu) ei juuri nyt etene." Kysymys itselle:"Oletko siis vapaalla?" Vastaus:"En, vaan tyhjäkäyn jossain facebookissa." Ehdotus itselle:"Entä jos harjoittaisit sitä mistä puhut, sulkisit koneen tältä päivältä ja siirtyisi oikeasti vapaalle, sellaisten asioiden pariin missä viihdyt." Vastaus:"Hyvä ehdotus, kiitos Atte!" Kannustava hymy:"Kiva että pystyin olemaan avuksi!"  

Jokseenkin kaikki me pohdimme aika ajoin sitä, mitä haluamme elämässämme tehdä. Sen "oman paikan" löytyminen on aina prosessi, mukana on niin omia valintoja kuin vastaan tulleita tilaisuuksia. Tätä monet opiskelijat tulevat pohtimaan kanssani, ja tätä myös työelämässä olevat ihmiset työstävät työnohjauksissaan. Siksi tein aiheesta tällaisen lyhyen animaation, jossa pohdin asiaa omaan elämänpolkuuni peilaten - minulta kun usein kysytään sitä, miten minusta tuli (oppilaitos)pappi.

 Kaikista parhaiten minulla on aikaa ajatella silloin, kun minulla on aikaa ajatella. Jos minulla ei ole aikaa ajatella, minun on hyvä järjestää aikaa ajatella. Kaikki luova, kaikki uuden tuottaminen vaativat aikaa. Aikaa pysähtyä työstämään ja aikaa antaa kypsytellä ideoita samalla kun teen jotain minkä parissa rentoudun. Jos siis haluan olla tehokas, jos siis haluan saada jotain aikaiseksi on kiire ja monen asian samanaikaisesti tekeminen yksi pahimpia vihollisia.

Lounaaksi kävin haukkaamassa hivenen happea ja lykkäämässä taloyhtiön väylät lumesta vapaaksi. Lumitöiden vaiheet: 1. Ihanaa, vihdoin on talvi! (ensimmäisen 10min) 2. Voisi jo vähitellen lakata tämä lumentulo! (seuraavat 10min) 3. Tää ei lopu koskaan! (seuraava 10min) 4. Huh, kohta tää on tehty (kun n. viisi kolallista on vielä jäljellä) 5. Sainpahan ison homman tehtyä (kun väylät ovat lumesta vapaana) Ja näinhän se on usein kaikkien asioiden kanssa ihmisen elämässä, kuten meillä papeilla on tapana todeta.