Elävä Pyhimys?

Kristuksen taivaaseenastumisen päivänä menin metsään. Kirjaimellisesti. Aurinko paistoi. Pikkulinnut lauloivat. Käki kukkui. Kurjet huusivat. Kalliossa näkyi jääkauden tekemiä rantuja. Puro solisi. Kimalaiset puuhastelivat askareissaan. Mustikanvarvuissa oli jo punertavat alut marjoille. Missään ei kuulunut ihmisen ääniä, autojen pauhua tai koneiden jyrinää. Oli vain metsä ja minä ja metsän äänet. Sitä on minulle edelleenkin Suomen kesä. Kesä, johon oppilaitosväki taas joukolla kirmaa suvivirren kuultuaan. Nauttikaa kesästä, syksyyn on vielä aikaa!

Kaksi taakkaa kannettavana: menneisyys ja tulevaisuus. Kummallekaan et voi paljoa. Menneet hetket ovat takana, niistä voi oppia, niistä voi iloita, mutta niille et voi enää mitään. Tulevaisuus on olemassa vain potentiaalina, mahdollisena todellisuutena joka voi toteutua tai olla toteutumatta. Miksi siis antaisit sille ylimääräistä painoarvoa ja murehtisit sitä jo nyt? Voi olla, että kammoamasi asia ei koskaan tule vastaan. Tai että vastaantullessaan se osoittautuu paljon pienemmäksi pahaksi kuin kuvittelitkaan. Elämä on tässä ja nyt. Se ei tarkota vastuuttomuutta tai hillittömyyttä, sillä molemmat niistä ovat tästä hetkestä pakenemista. Se tarkoittaa sitä, että tekee asian kerrallaan. Se tarkoittaa keskittymistä siihen, mitä on, iloitsemista siitä. Kaikki muu on tuulen suhinaa kuvaan piirretyissä puissa.

Sorruin heräteostokseen: ostin poistomyynnissä olleen hopeasormuksen (5€) johon oli painettu Savon vaakuna. Miksi? Miksi ihmeessä? En usko, että tulen sellaista käyttämään! Ehkä siksi, että me ihmiset yleensäkin tunnumme kaipaavan jotain, johon tunnemme kuuluvamme. Kotia, ryhmää, kulttuuria, perinnettä joka kertoo meille sen, kuka olen. Olen savolainen Olen vegaani Olen pappi Olen aviomies Olen poika Olen veli Olen kristitty Olen... Olen asioita jotka linkittävät minut toisiin. Enkä aina edes pysähdy pohtimaan kaikkia kytköksiä, kaikkia rooleja joita kannan tai palikoita joita persoonaani liitän. Nämä palikat jotka kertovat minulle sen kuka olen, ne minä muokkaan itse näköisekseni. Mutten yksin, vaan yhdessä toisten kanssa.

Olin lukemassa ammattikirjallisuutta ja törmäsin tekstiin. Lainaan sen tähän, sillä siihen ei ole syytä lisätä turhaa omaa lässytystä. [kursiivit minun] "Kärsimyksen ongelmaan ei ole teoreettista vastausta. Kukaan ei pysty sanomaan, miksi ihmisen pitää kärsiä. (...) Sen sijaan siihen on käytännöllinen vastaus. On jaettava lähimmäisen kärsimys ja pysyttävä uskollisesti hänen vierellään. Itse Jumala kärsii luomansa ihmisen kanssa." (Martti Lindqvist)