Elävä Pyhimys?

Kun ensimmäisenä adventtina on juhlittu aasilla ratsastavaa Kristusta, laskeudutaan viikon alusta pieneen paastoon joulun alla. Tässä paastonajassa kulkee mukanani kolleegani facebook-päivityksestä tarttunut Robert Louis Stevensonin sitaatti. “The saints are the sinners who keep on trying", "Pyhimykset ovat syntisiä jotka jaksavat yrittää". Pieni virke, joka minusta tavoittaa jotain olennaista. Kaikki me syyllistymme pahaan, joten pyhimyksen sädekehän kiillottamiseen ei pitäisi olla lupaa. Mutta jos pystyn ottamaan opiksi, pyytämään anteeksi ja pyrkimään parempaan, olen ehkä tiellä oikeaan suuntaan.

Ajattelen, että viimeinen tuomio on sitä, että tulee tietoiseksi kaikista omista synneistään, kaikesta siitä pahasta ja väärästä mitä on tehnyt. Ajattelen, että helvetti on jo sitä, että sen tiedon kanssa joutuu viettämään ikuisuuden. Ajattelen, että taivas on armoa. Sitä, että voi uskoa nuo synnit anteeksiannetuiksi.

Minulla oli ilo ottaa osaa Taideakatemian taiteiden yöhön, olin paneelikeskustelijana aiheesta onnellisuus. Pyörittelimme asiaa edes takaisin kolme tuntia, ja saimme katsoa asiaa monelta kantilta. Se, mitä keskustelusta minulle mukaani jäi, oli se, että jos haluaa olla onnellinen, ei pidä yrittää olla onnellinen. Onnellisuus on jotain, mitä ei saavuta perässä juoksemalla. Jos minulla on lista asioista, jotka tekevät minut onnelliseksi, on onnellisuuteni aina riippuvainen noista asioista, tavoitteiden saavuttamisesta, asioiden omistamisesta. Kun saavutan sen, olen hetken onnellinen, kunnesta taas haluan enemmän ja uudempaa. Jos onni on jotain, minkä toivon saavuttavani tulevaisuudessa, se pakenee aina. Jos onni on jotain, mitä minulla oli menneisyydessä, estää sen haikailu minua havaitsemasta sitä, mitä minulla on nyt. Todellinen kestävä onni löytyy sisältä, elämän pienistä asioista. Se löytyy tässä hetkessä kaikesta siitä mitä koen. Minun pitää vain pysähtyä ja nähdä.

Välillä itsensä saa kiinni arvostelemasta toisten ratkaisuja. En voi ymmärtää, miksi jotkut tekevät jotain, tavoittelevat jotain. Eihän minun arvitsekaan ymmärtää, sillä kyse ei ole minun ratkaisuistani. On erilaisia kutsumuksia, erilaisia tapoja tehdä asioita, erilaisia tavoitteita elämälle. Miksi minun pitäisi ymmärtää ne kaikki, kun minulla on jo ihan täysi työ selvittää itselleni oma kutsumukseni, oma paikkani, oma tapani tehdä asioita?