Elävä Pyhimys?

Olemme taas kerran saapuneet jouluun. Jouluun, missä tulee todelliseksi kaikki se, mitä arjen keskellä usein kaipaamme: Lepoa ja lomaa, kiireettömyyttä, rauhaa, lämpöä ja hiljaisia ääniä, läheisiä ihmisiä ja yhteistä aikaa. Jumalan läsnäoloa.  " Kun syvä hiljaisuus ympäröi kaiken ja yö eteni kulkunsa puoliväliin, sinä sinkosit valtaistuimeltasi kaikkivoivan sanasi." (Viis. 18:14–15a)

Lapsena joulun odotukseen kuului aina joulukalenteri - sellainen missä oli kuvia, meillä ei mitään suklaaversioita suosittu. Ja muistan sen, miten jännä oli luukkuja avata. Koska lapsen sormin luukun reunasta ei niin hyvin saanut otetta, auttoivat vanhemmat aina vetsen kärjellä hivenen luukun kulmaa nostaen. Se ärsytti, sillä tuntui, etten minä itse saanut olla avaamassa. Nyt aikuisena asian näkee toisin. Kenenkään ei tarvitse pystyä yksin. Toisten apu on tervetullutta ja yhdessä saa paremmin aikaan! Joulukiireissä juostessa tämä olisi kenties hyvä muistaa?

Kun ensimmäisenä adventtina on juhlittu aasilla ratsastavaa Kristusta, laskeudutaan viikon alusta pieneen paastoon joulun alla. Tässä paastonajassa kulkee mukanani kolleegani facebook-päivityksestä tarttunut Robert Louis Stevensonin sitaatti. “The saints are the sinners who keep on trying", "Pyhimykset ovat syntisiä jotka jaksavat yrittää". Pieni virke, joka minusta tavoittaa jotain olennaista. Kaikki me syyllistymme pahaan, joten pyhimyksen sädekehän kiillottamiseen ei pitäisi olla lupaa. Mutta jos pystyn ottamaan opiksi, pyytämään anteeksi ja pyrkimään parempaan, olen ehkä tiellä oikeaan suuntaan.

Ajattelen, että viimeinen tuomio on sitä, että tulee tietoiseksi kaikista omista synneistään, kaikesta siitä pahasta ja väärästä mitä on tehnyt. Ajattelen, että helvetti on jo sitä, että sen tiedon kanssa joutuu viettämään ikuisuuden. Ajattelen, että taivas on armoa. Sitä, että voi uskoa nuo synnit anteeksiannetuiksi.

Minulla oli ilo ottaa osaa Taideakatemian taiteiden yöhön, olin paneelikeskustelijana aiheesta onnellisuus. Pyörittelimme asiaa edes takaisin kolme tuntia, ja saimme katsoa asiaa monelta kantilta. Se, mitä keskustelusta minulle mukaani jäi, oli se, että jos haluaa olla onnellinen, ei pidä yrittää olla onnellinen. Onnellisuus on jotain, mitä ei saavuta perässä juoksemalla. Jos minulla on lista asioista, jotka tekevät minut onnelliseksi, on onnellisuuteni aina riippuvainen noista asioista, tavoitteiden saavuttamisesta, asioiden omistamisesta. Kun saavutan sen, olen hetken onnellinen, kunnesta taas haluan enemmän ja uudempaa. Jos onni on jotain, minkä toivon saavuttavani tulevaisuudessa, se pakenee aina. Jos onni on jotain, mitä minulla oli menneisyydessä, estää sen haikailu minua havaitsemasta sitä, mitä minulla on nyt. Todellinen kestävä onni löytyy sisältä, elämän pienistä asioista. Se löytyy tässä hetkessä kaikesta siitä mitä koen. Minun pitää vain pysähtyä ja nähdä.

Välillä itsensä saa kiinni arvostelemasta toisten ratkaisuja. En voi ymmärtää, miksi jotkut tekevät jotain, tavoittelevat jotain. Eihän minun arvitsekaan ymmärtää, sillä kyse ei ole minun ratkaisuistani. On erilaisia kutsumuksia, erilaisia tapoja tehdä asioita, erilaisia tavoitteita elämälle. Miksi minun pitäisi ymmärtää ne kaikki, kun minulla on jo ihan täysi työ selvittää itselleni oma kutsumukseni, oma paikkani, oma tapani tehdä asioita?

Pietari uskoi voivansa seurata Herraa vettä pitkin, mutta matkalla epäilys alkoi kalvaa mieltä. Kristus tarttui käteen ja piti kiinni. Tälle seuraajalleen Hän antoi taivaan valtakunnan avaimet. Uskon perustus ei ole siinä, kuka minä olen, vaan siinä, kuka Jumala on.

Eräs William Blaken kynäilemistä sananlaskuista kuuluu: "the Eagle never lost so much time as when he submitted to learn from the crow." ("Kotka ei koskaan hukannut niin paljon aikaa kuin silloin, kun hän suostui Variksen oppilaaksi.") Keskustellessa samaa levyä jankkaavan keskustelukumppanin kanssa tämä sitaatti voi tulla mieleen. Yksinpuhelu ei johda mihinkään, se ei ole vuorovaikutusta, sillä vuorovaikutuksessa sekä puhutaan että kuunnellaan, ollaan valmiita puolin ja toisin tarkastamaan omia lähtökohtia. Jankkaaminen (ja sen kuunteleminen) on ajanhukkaa. Blake itse kuitenkin sijoitti sananlaskun nimenomaan the Marriage of Heaven and Hell -teoksen Helvetin sananlaskujen joukkoon. Miksi? Ehkä siksi, että jo lähtökohdiltaan asetelmassa on ongelma: minä Kotka, sinä Varis. Minä olen oikeassa, minä olen jotain parempaa, sinulla ei ole mitään annettavaa minulle. Tästä lähtökohdasta käsin lienee väärin odottaakaan keskusteluyhteyden syntymistä.

Olen ollut aina kiinnostunut autoista, kaikenlaisista, ja siksi pengoin päivänä muutamana nettiä koskien lowrider-autokulttuuria. Kyseessähän on Amerikan meksikolais-taustaisesta yhteistöstä liikkeelle lähtenyt autoharrastus, jossa ajoneuvoja muokataan kaikin mahdollisin tavoin aina näyttävästä maalipinnasta pomppivaan hydrauliseen jousitukseen. Sen tiesin jo ennalta. Mutta sitä en tiennyt, että usein auto on jotain, mitä perhe - ja laajemmin koko suku - työstää yhdessä. Autovanhus siirtyy perhekunnassa sukupolvelta toiselle eteenpäin ja nuorempi polvi jatkaa kunnioituksella kulkupelin ylläpitoa ja tuunaamista eteenpäin. Auto on siis perheelle tai suvulle jotain mihin kukin sukupolvi ja jäsen tuo oman kädenjälkensä, oman ainutlaatuisen lisänsä. Ja niistä panoksista syntyy kokonaisuus, yhdessä. Hyvin konkreettinen esimerkki siitä, että jokaisen panoksella yhteiseen on merkitys.

Huomasin eilen - ja pitkään siinä huomaamisessa näemmä menikin - että Isä meidän -rukous on monikossa. "Isä meidän", ei: "Isä minun". Emme pyydä jotain itsellemme, vaan pyydämme meille, yhdessä, kukin rukousta lausuva. Lisäksi se 'me' kattaa koko ihmiskunnan, sillä kaikki olemme yhtälailla Jumalan lapsia. Ja koska pyydän jotain muille, kuuluu myös minun kantaa sanojeni lisäksi vastuuni siitä, että tekoni ovat toiveitteni mukaiset. Minun kuuluu antaa omastani, minun kuuluu antaa anteeksi.      Isä meidän, joka olet taivaissa.      Pyhitetty olkoon sinun nimesi.      Tulkoon sinun valtakuntasi.      Tapahtukoon sinun tahtosi,      myös maan päällä niin kuin taivaassa.      Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.      Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,      niin kuin mekin anteeksi annamme niille,      jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.      Äläkä saata meitä kiusaukseen,      vaan p

Kuulin pari viikkoa sitten AMK:n avajaisissa siteerattavan vapaasti Wittgensteinia : "Miksi minun pitää yllättyä siitä, että tuot minulle keltaisen kukan kedolta kun olen pyytänyt keltaisen kukan kedolta?" Niin, miksi? Jos oikein Wittgensteinini muistan, niin siksi, että on kovin ihmeellistä, että kun pyydän keltaisen kukan kedolta, tiedät, mitä tarkoitan keltaisella, kukalla ja kedolla. Joskus ymmärrämme toisiamme muutamalla sanalla. Mutta koska myös hyvin helposti ymmärrämme toisiamme väärin muutamalla sanalla, on aina parempi kysyä tarkennusta kuin olettaa tietävänsä.

Pyysin Jumalalta viisautta, ymmärtämättä, että saadakseen viisautta on elettävä elämää, käytävä läpi asioita. Kasvettava. Onneksi en etukäteen tiennyt tietä, sillä erehtyessä opin, vaikeuksien kautta sain myötätuntoa, ja kasvun kautta liitin sen kaiken osaksi itseäni.

Keskity yhteen asiaan. Jos ajattelet jo seuraavaa tehtävää, et tee kumpaakaan täydellä teholla. Tee asia kerrallaan Keskity. Ole tietoinen siitä mitä teet, silloin voit tehdä havaintoja. Kun teet havaintoja, voit sekä oppia virheistä että nähdä mikä toimii. Muista, että välillä on tärkeää tehdä jotakin, mikä ei ole niin tärkeää. Anna itsellesi aikaa kerätä voimia.

Olin kerran viikon benediktiiniläis-luostarissa Saksassa. Benediktiiniläis-sääntökunnan ohjeisiin kuuluu ajatus siitä, että jokainen vieras tulee ottaa vastaan Kristuksen tavoin. Ajatuksena on, että jokainen ihminen on yhtälailla ainutlaatuinen ja Jumalalle arvokas, hänen jatkuvan läsnäolonsa ja huolenpitonsa paikka. Siksi minulla ei ole oikeutta ylenkatsoa ketään. Vaatii välillä vaivaa nähdä jokainen eteentuleva ihminen omien ennakkoasenteiden ohi. Benediktiinien ajatus jokaisen vieraan vastaanottamista Kristuksena pyrkii auttamaan siinä. Keskityn häneen, joka on edessäni. Kristuksella on nälkä, elämä ehkä kohtelee häntä kaltoin, Kristus sairastaa. Kristus on yksinäinen ja ilman töitä. Jokaisen kristuksen tarina on tärkeä, ja minun on syytä kuulla se. Nähdä hänet. Olla häntä varten. Kristus tulee, monissa asuissa ja monenlaisin kasvoin. Olenko valmis?

Sillä viisaudella ja osaamisella ja niillä lahjoilla joita minulle on suotu, teen parhaani. Se riittää.

Rutiinien hyvä puoli on siinä, ettei tarvitse miettiä kaikkea mitä tekee. Rutiinien huono puoli on siinä, ettei tarvitse miettiä kaikkea mitä tekee.

 Heräsin välikatossa rapisteleviin oraviin, nousin ylös ja katselin hiljaista järveä hyttysten soittaessa omaa teemaansa aamuyöhön. Ja oli valoisaa ja riittävän lämmintä eikä minun tarvinnut mitään. Jäin siihen hyttysten soiton muuttuessa piikittelyksi, sillä oli vain aamu ja järvi ja riittävän lämmintä.

Loman alkumetreillä sain viimein luettua vuosikausia kesken roikkuneen Pirsigin kirjan Zen and the Art of Motorcycle Maintenance , kirjan, joka ei oikeastaan kerro sen enempää zenistä kuin moottoripyörän ylläpidostakaan. Rehellisyyden nimissä on sanottava, etten oikein pitänyt kirjasta ja siksi sen lukeminen kesti. Otin sen kesästä toiseen mukaani rannalle tai lentokoneeseen tai autohuoltoon tai mihin tahansa missä en päässyt sitä pakoon: Luin aina kappaleen siinä vaiheessa kun tarvitsin tekemistä. Mutta kirjassa oli muutama hyvä irtoajatus. Yksi niistä koski - kovin yllättäen - juuri moottoripyörän ylläpitämistä (tai ainakin käytti sitä esimerkkinä): Oletetaan, että sinulla on kannen pultti jumissa, Pirsig (näin muistinvaraisesti referoiden) sanoo. Jotta pääsisit käsiksi siihen, mitä sinulla on kannen alla sinun pitää saada pultti auki. Olet siis myös itse jumissa. Mikään ohjekirja ei auta. Parasta on antaa itsensä olla rauhassa jumissa tilanteen kanssa. Ja kuunnella oireita, s

Kentuckyssä Yhdysvalloissa sijaitsee The Abbey of Our Lady of Gethsemani -luostari, jonka kuuluisin asukki oli edesmennyt kirjailija ja runoilija Thomas Merton . Ja luostarissa sijaitsee puutarha, ja puutarhan edessä on portti, ja portissa lukee "God Alone", yksin Jumala. Voi olla, että teksti on siinä muistuttamassa puutarhaan astujaa siitä, että luomakunnan pyhätössä Jumala on läsnä kaikessa ympärillä olevassa. Kesällä metsä on täynnä elämää ja ääntä ja valoa, talvella kauniiseen lumiharsoon puettu hiljainen pyhättö, molemmissa muodoissaan rauhan tyyssija ja lepopaikka arkisen kiireen vastapainona. Hyvää juhannusta!

Maailmassa kaikki on jatkuvassa muutoksessa. Mistä siis ihmiselle tulee kuva pysyvästä, kokemus jämähtämisestä, tarve muutokseen? Tarve muutokseen ei pohjimmiltaan taida ollakaan muutostarvetta sinänsä, vaan pyrkimys muutokseen johonkin tiettyyn, haluttuun suuntaan. Mikä taas pohjimmiltaan on omassa itsessään itsestään tapuhtuneen ja tapahtuvan muutoksen vastustamista, pyrkimystä pysyvään.

Loman ei pitäisi olla lista tekemättömiä asioita (vaikka se onkin mahdollisuus paneutua sellaiseen, mihin arkena ei ennätä). Loman ei pitäisi olla kiire näkeä ja kokea - vähemmällä kiiruhtamisella kun ennättää itse asiassa kokea enemmän. Loman tehtävä on ladata akkuja opintojen ja/tai töiden jälkeen, antaa aikaa itselle ja läheisille olla yhdessä. Iloita tästä kauniista vuodenajasta. Iloita ja levätä. Yhdessä.

Oli tullut se hetki kun uudehkosta autostani piti ensimmäistä kertaa pestä kurat pois. Ja koska kotipihassa ei auton pesemiseen ole mahdollisuutta, ajoin autopesulaan. Pesula käytäntöineen oli tuttu, olinhan vieraillut edellisen autoni kanssa siellä usein. Nyt kuitenkin hivenen jännitti, sillä en ollut ihan varma siitä kuinka nykyisen autoni sähköinen rattilukko käyttäytyisi - virrat varmaan tulisi jättää päälle? Ajoin hihnalle, sammutin moottirin ja kytkin virrat päälle. Jäin odottamaan, mutta auto ei liikahtanutkaan mihinkään. "KAIKKI VAPAALLE!" kuului huuto. Keskittyessäni rattilukkoon olin unohtanut laittaa vaihteet vapaalle. Kun ajatuksemme pyörivät vain yhden asian ympärillä unohtuu helposti jotkin muut.

Avasin ikkunan ja päästin kaksipistepirkon nauttimaan keväästä. Kaunista puna-mustaa hyönteistä läheltä katsellessa pohdin sitä, miksi tällä värityksellä olevat leppäkertut ja pistepirkot ovat sympaattisia, mutta toisenlaiset värit kuoreensa saaneet ötökät eivät sitä ole. Syy on kai kasvatuksessa. Leppäkerttu lentää ison kiven juureen, missä sille keitetään puuroa. Torakalle ei kukaan huttua tarjoa ja tukkimiehen täikin on saanut ikävän nimen kannettavakseen. Siksi iloitsen kaikista niistä lapsista, joiden kanssa aikuiset jaksavat ihmetellä ötököiden kitiinikuorien pisteitä ja jalkojen raitoja ihan omista kammoistaan huolimatta. Ja iloitsen niistä lapsista, jotka ihmettelyllään tartuttavat ihmettelyn ilon paatuneiseiin aikuisiinkin. Maailman on täynnä asioita joita emme osaa nähdä.

Tänään iloitsen minulle rakkaista ihmisistä. Tänään syön arvostaen ruuan joka on edessäni. Tänään ihmettelen aamua johon olen herännyt ja päivää jonka saan päätökseen, kaikkea mitä päivään kuului. Tänään toivon osaavani kiittää siitä kaikesta.

Kaikki asiat joihin haluaa parannusta eivät ole korjattavissa välittömästi, tässä, nyt. Osa vaatii aikaa ja vaivaa. Silti ei ole syytä lannistua, sillä isotkin asiat saa uralleen askel kerrallaan, vähissä erissä. Puroista kasvaa joki.

Välillä arki väsyttää ja ahdistaa, elämään kaipaa jotakin uutta. Tilannetta lähtee helposti korjaamaan muuttamalla jotain. Lähtemällä lomalle, ostamalla hienompaa, tekemällä pyhiinvaelluksen. Olo helpottuu, hetkeksi. Sitten pitää palata arkeen ja vanhat ahdistukset ja uudet kaipaamiset löytävät tiensä elämään. Mikä ratkaisuksi? Uusi loma, uusi ostos, uusi pyhiinvaellus jonnekin? Niistähän olo helpottui! Ongelmana on kuitenkin päämäärän sekoittaminen keinoihin. Päämäärä on lepo/kiireettömyys, itsetunnon pönkitys, usko. Loma, ostos, pyhiinvaellus ovat keinoja (hetkellisesti) tavoittaa jotain päämäärästä. Mutta mukana niin arjessa kuin lomalla kulkee aina yksi vakio - minä itse. Itseäni en pääse pakoon. Mutta jos se itse kulkee mukana myös lomalla, uudesta tavarasta iloitessa, pyhiinvaellukseen hiljentyessä, niin ehkä minun ei tarvitsekaan mennä muualle, ostaa jotain, hiljentyä toisaalla. Riittää vain pieni askel syvemmäksi itseen. Itseni ymmärtämiseen ja tuntemiseen, itsessäni hi

Minä pidän Raamatusta. Pidän siitä, että se on kovin inhimillinen opus hyvin ajattomalla tavalla. Se kuvaa sen raadollisuuden ja pikkumaisuuden ja pimeyden mitä meistä ihmisistä löytyy. (Ensimmäiset ihmiset syyttelemässä toisiaan ja Jumalaa omasta mokastaan: " nainen jonka sinä minulle annoit, antoi hedelmän ja minä söin" "En se minä ollut, käärme se kehotti" - kuningas Daavidin ja muiden esikuvien törttöilyistä nyt puhumattakaan.) Mutta Raamatun henkilöt eivät jää karikatyyreiksi, vaan näyttävät meistä myös sen toisen puolen. Sen, joka huolehtii ja rakastaa ja näkee vaivaa toisen eteen. Ja Raamattu näyttää Jumalan, jolle kelpaamme puutteistamme huolimatta. Pääsiäisviikosta löytyy kaikki tämä tiivistettynä: Kristus kulkee kahdesti ihmisten halki. Palmusunnuntaina he hurraavat ja pitkänä perjantaina pilkkaavat. Opetuslapset nukkuvat kun Jeesusta tullaan pidättämään ja havahduttuaan juoksevat karkuun. Ei mitenkään mairittelevaa. Viikkoon mahtuu kuitenkin

Jos haluat takuuvarmasti välttää virheitä, älä tee mitään. Jos haluat saada asioita aikaiseksi, hyväksy, että välillä virheitä tapahtuu. Hyvä niin, sillä ne ovat mahdollisuuksia oppimiseen.

Pioneer 10 (1972) ja Pioneer 11 (1973) -luotaimien mukana tähtiin lähetettiin levylle painettu kuva ihmisistä (mies ja nainen) sekä kuvaus aurinkokunnastamme ja siitä miltä planeetalta löydymme. Tarkoituksena oli välittää tietoa lähettäjistä mahdollisille vastaantulijoille taivaan tyhjyydessä. Levyihin lipsahti kuitenkin kommunikaatio-ongelmia, jotka huomattiin jälkikäteen. Esimerkiksi ihmisille luultavasti helpoiten tulkittava symboli,suuntaa ja paikkaa osoittava nuoli, ei välttämättä aukene sellaiselle joka ei ole kehittynyt jousella ja keihäällä metsästäväst kädellisestä. Eikä muuten sekään, että ihmisiä esittävässä kuvassa mies on kohottanut kätensä ystävälliseen moikkaamiseen - käden kohottaminen kun syntyi siitä että piti toista lähestyessä osoittaa olevansa rauhallisissa aikeissa, ilman asetta. Meidän toimintaympäristömme on ladattu näillä viesteillä jotka otamme annettuina. Tuotteiden mainonta hyödyntää sitä kertoessaan meille, että jonkin tuotteen omistaminen tekee meist

Kun katsot jotain mitä teet näet toiveet, tavoitteet, motiivit ja ajatukset joita sinulla oli, kun toimit. Jotta näkisit todella sen, mitä teit sinun on katsottava sitä ikään kuin ulkopuolisen silmin. Jotta tietäisit, miten toiset tekemisesi tulkitsevat sinun on kuunneltava heitä.

Ota ilolla ja kiitoksella vastaan tämä hetki, sillä voi olla, että joskus vielä kaipaat suuresti kaikkea tätä mitä sinulla on ja missä sinä olet.

Winston Churchillin mukaan pysähtynytkin kello on edistävää/jätättävää parempi, sehän on kuitenkin kaksi kertaa päivässä oikeassa. Edistävä/Jätättävä ei sitäkään! Itse en näkemystä ihan täysin allekirjoita. Edistävästä/Jätättävästä kun näkee edes summittaisen ajan (joka usein riittää), pysähtyneen kohdalla sitä saa arvuutella. Jos koko päiväni on kiinni niistä minuuteista, olen luultavasti itse tehnyt siitä liian kiireisen. Paastonaika on perinteisesti kutsu hiljentymiseen. Se kutsu voisi kaikua myös elämän aikataulutuksen rauhoittamiseen, siihen, että itselleen jättäisi välillä aikaa. Vain olla.

Olen par'aikaa lukemassa China Miévillen kirjaa The City & the City . Kirja sijoittuu kuvitteelliseen Besźel in kaupunkivaltioon, joka salaperaisesti sijaitsee täsmälleen samassa paikkaa kuvitteellisen Ul Qoma n kanssa. Kaupungit ovat täysin toisiinsa kietoutuneina, mutta niiden ihmiset elävät elämäänsä ikäänkuin olisivat vain omassa kaupungissaan. Toisen kaupungin rakennukset ja ihmiset jätetään täysin näkemättä ja huomaamatta. Vähän niin kuin jos Jumala ottaisi Turun ja Tampereen kaupungit ja sulloisi ne samaan paikkaan. Ja sitten turkulaiset ja tamperelaiset jatkaisivat itsepintaisesti elämäänsä ikäänkuin vain Turku tai vain Tampere olisi olemassa. Kirja herättää siis lukijansa pohtimaan sitä, mitä kaikkea itsekukin meistä jättää päivittäin näkemättä oman pienen elämänpiirin sisällä. Ketkä ihmiset ovat minulle näkymättömiä ja miksi? Jeesuksen toiminta aikanaan oli mielenkiintoista siitäkin syystä, että hän meni niiden oman aikansa ja yhteiskuntansa näkymättömien keske

Etsivä löytää ennemmin tai myöhemmin etsimänsä - usein nopeimmin silloin, kun tietää mitä etsii. Siksi ennen etsinnän aloittamista kunnattaa uhrata aikaa etsimisen kohteen ymmärtämiselle. Ymmärtäminen kun on jo osa löytämistä. Mitä minä etsin kun minulta puuttuu jotain?

"Tapahtui virhe. Yritä hetken päästä uudestaan" , työpaikan Windows-tietokone sanoi. Lohdullista. Ei: "Tapahtui virhe. Tässäpä se sitten oli, hanskat tiskiin", vaan kannustavasti: "Yritä hetken päästä uudelleen." Niitä virheitä tapahtuu päivittäin, tulee tehtyä päivittäin. Ei se mitään. Hetken päästä voi yrittää uudelleen.

Nyt löydetty Marokkoon pudonnut pala Mars-planeettaa palautti vahingossa mieleen syksyllä lukemani Richard Morganin Takeshi Kovacs -trilogian. Noissa tieteiskirjoissa Marsista (ja muualtakin maailmankaikkeudesta) on löydetty muinaisen sivilisaation raunioita. Niitä tutkineet arkeologit ovat tehneet johtopäätöksen, että kukin näistä sivilisaation pesäkkeistä piti itseään koko sivilisaation keskuksena, napana, jonka ympärillä kaikki pyörii. Siksi minkään todellisen sivilisaatiokeskuksen tai alkukodin löytymistä ei pidetty todennäköisenä. Fiktiivinen kuva ei ole mitenkään yllättävä, samaa kun on nähtävissä ihan meissä ihmisissä. Kautta aikojen kartoissa oma kulttuuripiiri on kuvattu maailman keskuksena minkä ulkopuolella on "muukalaisten" vyöhyke. (Historiaa lukeneet tietävät hyvin, että maapallon pituuspiirien numeroinneista päästiin sopuun vasta 1884. Sitä ennen kukin mahtimaa laittoi nollapiirin oman kaupunkinsa kautta kulkevaksi.) Entä me ihmisyksilöt? Taitaa olla luon

Eräs Facebookissa seuraamistani julkisuuden hahmoista on Dalai Lama. Eräässä päivityksessään hän sanoi jotain, joka jäi mieleen: Sen sijaan, että jatkuvasti tarkastelemme maailmaa meidän (oma sisäpiirimme) ja teidän (kaikki jotka eivät kuulu siihen sisäpiiriin) kautta, olisi hyvä opetella siirtymään kohti laajempaa käsitteen 'me' merkitystä. Sellaista, joka kattaisi sen sisäpiirin lisäksi myös kaikki 'ne muut'. Jos se olisi pyrkimyksemme, ehkä voisimme ymmärtää toisiamme paremmin. Ehkä.