Siirry pääsisältöön

Keskus

Nyt löydetty Marokkoon pudonnut pala Mars-planeettaa palautti vahingossa mieleen syksyllä lukemani Richard Morganin Takeshi Kovacs -trilogian. Noissa tieteiskirjoissa Marsista (ja muualtakin maailmankaikkeudesta) on löydetty muinaisen sivilisaation raunioita. Niitä tutkineet arkeologit ovat tehneet johtopäätöksen, että kukin näistä sivilisaation pesäkkeistä piti itseään koko sivilisaation keskuksena, napana, jonka ympärillä kaikki pyörii. Siksi minkään todellisen sivilisaatiokeskuksen tai alkukodin löytymistä ei pidetty todennäköisenä.

Fiktiivinen kuva ei ole mitenkään yllättävä, samaa kun on nähtävissä ihan meissä ihmisissä. Kautta aikojen kartoissa oma kulttuuripiiri on kuvattu maailman keskuksena minkä ulkopuolella on "muukalaisten" vyöhyke. (Historiaa lukeneet tietävät hyvin, että maapallon pituuspiirien numeroinneista päästiin sopuun vasta 1884. Sitä ennen kukin mahtimaa laittoi nollapiirin oman kaupunkinsa kautta kulkevaksi.)

Entä me ihmisyksilöt? Taitaa olla luontaista, että taas havaintojen keskuksena olen minä ja minun elämänpiirini. Luontaista ehkä, mutta hyvettä asiasta ei pidä tehdä. Pikemminkin päinvastoin.

Tosiasiallisesti minä en ole maailman napa. Minä elän aina verkossa, yhdessä toisten ihmisten kanssa. Ihmisten, joiden elämään vaikutan ja jotka vaikuttavat minuun. Jotka tukevat minua ja joille minä voin olla tukena. Keskiössä en ole minä, vaan me. Kaikki me.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.
Lue lisää

Joulu 26

  Me olemme kaikki seimen äärellä ihmettelemässä nukkuvaa lasta, josta kasvaa Vapahtaja, Jumalan anteeksi antavan rakkauden kantaja. Vapahtaja meille kaikille täällä ja kaikkialla maailmassa ja kaikkina aikoina. Kaikki nämä ihmiset ovat Jumalalle rakkaita, ja jokainen kelpaa seimen viereen. Jumala ei syntynyt rikkaille ja valtaa pitäville, vaan tavallisten ihmisten perheeseen. Ensimmäiset kutsutut eivät tulleet palatseista tai uskonoppineiden piiristä, vaan työn äärestä. Kaikki on kutsuttu jouluun ja Jumalan seimen äärelle. Miten tämä valon juhla, Jumalan juhla voisi muistuttaa meitä itse kutakin siitä, että tämä kaikki on jaettua ja yhteistä ja kuuluu kaikille? Että meidät on kutsuttu jakamaan elämää, jakamaan arkea ja juhlia yhdessä. Meidät on kutsuttu antamaan yösija, meidät on kutsuttu kohtaamaan tutut ja vieraat Jumalan vierellä. Meidät on kutsuttu olemaan kukin hetki yhdessä, aidosti läsnä, ilman tarvetta olla muualla. Meidät on kutsuttu näkemään toivo, joka syntyy maai...
Lue lisää

Adventtiaika

 Adventtiaika on minulle paitsi valmistautumista jouluun, myös joulua edeltävää paastoa.  Paastossa ei niinkään ole kysymys luopumisesta, vaan itsensä tarkkailemisesta. Miten olen läsnä kaikessa mitä elämässä ja töissä tulee vastaan? Se on ehkä samalla myös yhteenvedon tekemistä tästä syyskaudesta ja kaikesta mitä siihen on kuulunut. Mitä siinä on sellaista, josta olen oppinut ja mikä kannattaa pitää jatkossakin mukana? Ehkä tämä pohdinta valmistaa jouluunkin. Ainakin niin, että pohdinnan läpikäytyään on valmis laskeutumaan siihen vapaaseen, lepoon ja rauhaan mitä joulu usein tuo arjen vastapainona. 
Lue lisää