Elävä Pyhimys?

Sinä mekin nyt olemme jouluna, seimen äärellä, taas kerran ihmettelemässä Jumalaa. Kaikkivaltiasta, joka rakastaa meitä jokaista niin paljon, että syntyi maailmaan. Syntyi maailmaan ihmislapsena, joka tarvitsi ihmisvanhempiensa huolenpitoa. Kasvoi perheessä, sai toisia lapsia kasvukumppaneikseen ja oli veli heille. Aikuistui, lähti maailmaan. Iloitsi ja suri. Opetti. Kohtasi ihmisiä, varsinkin niitä, joita muut hyljeksivät, rakkaudella, omina itsenään. Kulki tien ristille, vaikka olisi halutessaan voinut milloin tahansa valita toisin. Kuoli anteeksiantaen ja rakastaen meitä, vaikka me hylkäsimme, pilkkasimme, ruoskimme, ristiinnaulitsimme. Nousi kuolleista osoittaakseen, että kuolema ei ole loppu. Se kaikki lepää tässä hetkessä seimessä, sillä kaikki se on Jeesuksen syntymän tarkoitus. Siksi enkelit ylistivät ja paimenet ihmettelivät. Siksi Maria jäi pohtimaan enkelien sanoja, sillä hän aavisti tuossa hetkessä enemmän kuin muut paikallaolleet. Hetkeen ei voi jäädä. Paimenet lähtevä

Adventtiaika on alkanut. Monille se on valmistautumista jouluun, tai joulun valmistelua. Kirkkovuodessa puolestaan se on ennen suurta juhlaa - joulua - oleva paastoaika. Ja kaikki tuo kulkee käsi kädessä. Paastoajan tehtävä ei ole mekaanisesti luopua jostain. Sen tehtävä on keskittää huomiota siihen, mikä elämässä on tärkeää. Ja sen löytäminen on myös osa jouluun valmistautumista. Tai joulun valmistelua. Joulu ei synny juoksemisesta ja ostamisesta ja siivoamisesta ja stressistä. Joulu syntyy siitä, että pysähdytään toisten ihmisten kanssa ja toisten ihmisten kohdalle. Adventtiaika kutsuu pysähtymään jo ennen joulua. Kiinnittämään juhlan valmisteluissakin enemmän huomiota toisiin, enemmän huomiota siihen, mikä löytyy silloin, kun maltan pysähtyä ja asettua hetkeksi. Se voi olla rauhaa ja lepoa, se voi olla uskoa, se voi olla sen huomaamista, että vähempikin riittää. Se voi olla kaikkea sitä, ja paljon muuta. Mutta sen etsimiseen, ei kiireeseen, adventtiaika kutsuu meitä.

 Välillä yllättävät ajatukset nousevat paikoissa tai asiayhteyksissä, joissa niiden ei uskoisi nousevan. Pelaan par'aikaa Mafia -pelisarjan kolmatta osaa (uudestaan läpi.) Kaikki pelisarjan osat ovat olleet tunnelmallisesti aikuiseen makuun kirjoitettuja tarinoita. Kolmannes ehkä jossain määrin painokkaimminkin, kun siinä sivutaan 60-luvun ilmiöitä kansalaisoikeustaistelusta Vietnamin sotaan. Pelihahmo on Vietnamin sodasta kotiutunut nuori mies, joka ajautuu ensin rikollisille poluille ja sitten kostoretkelle. Se on sinänsä pelien käsikirjoitusten peruskauraa. Tarina etenee pelaajan 60-luvulla liikutteleman pelihahmon ja fiktiivisen, tapahtumia kuvaavan dokumenttielokuvan vuorotteluna. Se, mikä minusta (pappina) on mielenkiintoista, on kertomukseen valitut sivuhahmot. Yksi tarinan pääkertojista on pelihahmon isähahmo, katolinen pappi, joka samalla edustaa moraalia valinnoissa, omantunnon ääntä. Sen vastapainona toimii toinen merkittävä sivuhahmo, CIA-agentti, joka puolestaan vaikut

  "Rakkaat sisareni, taivaan linnut", Franciscus sanoi, "te olette sidottuja taivaaseen, Jumalaan, Luojaanne. Ylistäkää häntä jokaisessa siipien lyönnissä ja laulujenne jokaisessa sävelessä. Hän on antanut teille suurimman lahjan, vapauden ilmassa. Ette kylvä ettekä leikkaa, mutta Jumala tarjoaa teille herkullisinta ruokaa, jokia ja järviä janonne sammuttamiseksi, vuoria ja laaksoja kodeiksenne, korkeita puita pesienne rakentamiseen ja kauneimmat vaatteet: höyheniä jokaisen vuodenajan mukaan. Sinut ja kaltaisesi säilytettiin Nooan arkissa. On selvää, että Luojamme rakastaa teitä suuresti, koska hän antaa teille lahjoja niin runsaasti. Varokaa siis, pikku sisareni, kiittämättömyyden syntiä ja laulakaa aina ylistystä Jumalalle." (Franciscuksen saarnaasta linnuille)

Perjantai-aamu. Saan auton parkkiin. Sammutan moottorin. Lokki paskoo auton päälle, kuskin oveen. Harmittaa. Mutta kaksi sekuntia myöhemmin osuma olisi tullut oven sijaan minuun. Enää ei harmitakaan. (Niin paljon.)

 Pidän kirkon järjestämistä koulutuksista, joissa syvennetään työntekijöiden ammattitaitoa milloin minkäkin aiheen äärellä. Pidän niistä siksi, että yleensä koulutusten taso on ollut varsin korkealla. Ja pidän niistä siksi, että lähtökohtaisesti aina niissä kohtaa uusia ihmisiä. Koulutuksiin tulee kollegoita, pappeja ja muita kirkon työntekijöitä eri puolilta maatamme. Hyvin erilaisista toimintaympäristöistä. Hyvin erilaisia ihmisiä erilaisine näkemyksineen. Siksi noiden koulutusten anti ei ole pelkästään siinä, mitä luennoitsijat tuottavat, vaan myös siinä, mitä koulutettavat keskenään aiheen äärellä pohtivat. On mielenkiintoista kuulla se, mitä kuultu toisissa herättää - varsinkin jos kyse on ihmisistä, joiden kanssa omat tulkinnat ovat kovin erilaisia. Kun siihen malttaa pysähtyä, avartuu omatkin näkemykset. Ja pääsee oppimaan toisilta, heidän osaamisestaan. Sama pitää paikkaansa toki arjessakin, sillä sitäkin jaamme koko ajan toisten ihmisten kanssa.

Olen jäämässä lomalle. "Mitä ajattelit tehdä", minulta kysytään. En tiedä. Tiedän, että jossain vaiheessa olen mökillä. Teen askareita ja remppaan, uin ja saunon. Luen kirjaa terassilla kahvia juoden (enkä välitä hyttysistä). Tiedän, että jossain vaihessa puuhastelen omalla pihalla, leikkaan nurmikkoa. Ehkä laitan polkupyörän ajokuntoon ja käyn jossain lenkillä. Ainakin juoksen. Tiedän, että haluan nähdä läheisiä ihmisiä ja viettää aikaa heidän kanssaan. Tiedän, että kokkaan kiireettä. Tiedän, että käyn joskus ulkona syömässä. Tiedän, että valvon siihen asti kun jaksan ja haluan. Tiedän, että nukun niin pitkään kuin unta riittää. Tiedän, että pysyttelen poissa netistä ja sosiaalisesta mediasta ja hyvin pitkälti myös puhelimen ääreltä. (Jos siis koetat tavoittaa minua, varaudu viiveeseen.) Tiedän, että elän ilman kelloon katsomista, ja toivon, että mahdollisimman pian jo olen unohtanut mikä päivä milloinkin on. Tämän tiedän, mutta käsikirjoitusta lomalleni ei ole. En siis voi

Pappina minulla on ilo olla usein mukana ihmisten hääjuhlissa heitä vihkimässä. Häihin ja hääjärjestelyihin liittyy kuitenkin usein monia kysymyksiä, jotka toistuvat parilta toiselle. Siksi koetan tällä lyhyellä videollani vastata ainakin osaan niistä. Ja kerron lopussa myös muutaman vinkin häitä varten.

 Kävin lomallani Ranskassa. Ja se, mikä tuotti (kaiken ystävien, kultuurin, ruoan ja maisemien lisäksi) iloa, oli se kun huomasin, että kaikki vaivannäköni ranskan oppimiseen alkaa tuottaa tulosta. Pärjäsin, vaikken väitä vielä sujuvasti puhuvani tai kaikkea ymmärtäväni. Kommunikoin, mikä on aina se keskeinen asia, oli kieli mikä hyvänsä! Kun kieltä (tai mitä tahansa asiaa tai taitoa) opettelee, saattaa sen tuntua turhalta toistolta ja askartelulta. "Enhän minä koskaan etene!" Ja kuitenkin - kuten psykologi Jung aikanaan totesi - oppimista tapahtuu kun on riittävästi toistoa. Se uusi, mitä opin, rakentuu sille, mitä jo osaan. Ja sitä osaamaani kertyy koko ajan kerrallaan, vaikkein huomaisikaan. Siksi minusta on kiva aina laajentaa osaamistani. Lomallakin!

"Kuulkaa! Viisaus kutsuu, ymmärrys korottaa äänensä. Kukkulan laella, tien vierellä se seisoo, siellä missä polut haarautuvat eri suuntiin. Markkinapaikoilla, tungoksen keskellä,   kaupunkiin vievillä porteilla se huutaa: »Teitä minä kutsun, ihmiset,   teille kaikille osoitan sanani.»" (Sanalaskut 8:1-4)

 Pappina, oli kyse sitten kasteista, häistä, hautajaisista tai jumalanpalveluksista, koetan aina muistaa sanoa ihmisille sen, että kyse ei ole suorituksesta. Kaikkiin näihin - niin kuin elämään yleensäkin - mahtuu aina virheitä ja asioita joita ei voi ennakoida. Se ei haittaa. Niistä vain jatketaan eteenpäin. Jos kyseessä olisi suoritus, voisi pieni kompastuminen tehtä siitä epätäydellisen. Mutta koska suoritus se ei ole, tekee virheet asiasta vain inhimillisen. Ja inhimillinen on kauniimpaa ja aidompaa kuin mikään suoritettu.

 Yksi suosikkielokuvalajini on tieteiselokuvat, joissa joukko ihmisiä haaksirikkoutuu vieraalle planeetalle. Ja sitten sillä planeetalla on jokin hirviö, joka alkaa jahdata ihmisiä. Katson myös Walking Dead -zombiesarjaa. Mutta miksi minä jaksan katsoa sitä kaudesta toiseen, eikö ajatus zombie-uhkasta ihmisten kimpussa käy tylsäksi jo muutaman jakson jälkeen? Katson molempia siksi, että minusta ne eivät lopulta kerro hirviöistä tai zombeista, vaan ne kertovat ihmisistä. Ne kertovat ihmisistä, jotka eivät ole mitään ihannekuvia, vaan ihmisistä joilla on myös heikkouksia ja huonoja luonteenpiirteitä, jotka varsinkin poikkeustilanteissa tulevat esiin. Mutta kuitenkin, kaikki nuo epätäydelliset ihmiset toimivat vaikeissakin tilanteissa yhdessä ja voittavat vaikeuksia, selviävät eteenpäin. Koska pappina ja työnohjaajana olen kiinnostunut ihmisistä ja ihmisten muodostamista yhteisöistä ja koska ajattelen, että tarinoiden kautta me kerromme jotain todellista, jotain siitä, mitä ihmisyys on, o

 Moni asia odottaa tekemistä. Niin on aina, maailmasta kun ei tule tekemällä valmista. Siksi voin tarttua kuhunkin asiaan asia kerrallaan. Sitten kun saan sen hoidettua, hoidan seuraavan asian. Samalla muistan, että keskityn aina siihen asiaan, mitä olen kulloinkin tekemässä. Minun on turha samanaikaisesti murehtia kaikesta, sillä kaikki ei etene yhtä aikaa. Mutta kunkin asian vieminen eteenpäin omalla ajallaan edistaa myös kokonaisuutta, siksi voin olla rauhaullisin mielin. Ja asiasta toiseen siirtyessä minun on välillä viisasta pitää tauko, hengähtää. Niin jaksan paremmin. Ja niin saan ajatukseni mukaan aina siihen asiaan, mihin seuraavaksi tartun. "Kun syöt, syö. Kun olet syönyt, pese kuppisi", kuuluu vanha viisaus. Taidan keittääkin itselleni nyt kupin teetä.

Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kun minulta kysytään mitä minulle kuuluu, on vastaukseni kovin usein jokseenkin sama:"No, on kiireistä!" Nytkin, kun taas käytävällä ihmisen kohtasin. En ennätä pysähtyä pitkäksi aikaa, kun pitäisi jo olla toisaalla. Onneksi pysähdyin pohtimaan sitä. Pohtimaan sitä, mitä vastauksella viestin. Kiire tuntuu olevan, mutta tiedän, että oikeasti kiire ja kiireen tuntu ovat eri asioita. Onko kiire(en tuntu) siis sitä, että yritän tehdä enemmän mitä ennätän? Silloin kyse on puhtaasti aikataulutusongelmasta. Viestinkö kiireellä sitä, että kyllähän tässä töitä koko ajan paiskitaan? Että "otsisi hiessä pitää sinun syömän leipäsi"? Vai viestinkö - ihan huomaamattani - sitä, että juuri nyt minulla ei ole aikaa sinulle, kun on asiaa ja tekemistä jo päivä täynnä? Annan aikani jollekin muulle. Tätä viimeksimainittua en haluaisi koskaan viestiä. Mutta pelkään, että nimenomaan sen viestin olen tullut välillä antaneeksi. Olen nyt taas hetken va

Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. Maria lähti sieltä ja vei sanan Jeesuksen seuralaisille, jotka itkivät murheissaan. He eivät kuitenkaan uskoneet, kun kuulivat, että Jeesus eli ja että Maria oli nähnyt hänet. Tämän jälkeen Jeesus ilmestyi hahmoltaan vieraana kahdelle heistä, kun he olivat kulkemassa pois kaupungista. Myös nämä menivät viemään toisille sanaa, mutta heitäkään ei uskottu. Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena.   Hän sanoi heille: »Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. »   (Markuksen evankeliumi 16:9-15)

  Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: »Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?» Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi. Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: »Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’»  (Markuksen evankeliumi 16:1-7)

Joosef osti pellavavaatteen, otti Jeesuksen ristiltä, kääri hänet vaatteeseen ja pani hänet valmiiseen kalliohautaan. Hautakammion ovelle hän vieritti kiven. Magdalan Maria ja Joosefin äiti Maria katsoivat, mihin Jeesus haudattiin. (Markuksen evankeliumi 15:46)

Jeesuksen ristiä kantamaan he pakottivat erään ohikulkijan, kyreneläisen Simonin, Aleksandroksen ja Rufuksen isän, joka oli tulossa kaupunkiin. He veivät Jeesuksen paikkaan, jonka nimi on Golgata, käännettynä Pääkallonpaikka. He tarjosivat hänelle viiniä, johon oli sekoitettu mirhaa, mutta hän ei ottanut sitä vastaan. Sitten he ristiinnaulitsivat hänet ja jakoivat keskenään hänen vaatteensa, ratkaisten arpaa heittämällä, kuka mitäkin sai. Oli kolmas tunti, kun he ristiinnaulitsivat hänet. Kaikkien nähtäväksi oli kirjoitettu hänen tuomionsa syy: »Juutalaisten kuningas». Samalla kertaa he ristiinnaulitsivat kaksi rosvoa, toisen hänen oikealle, toisen hänen vasemmalle puolelleen. Ohikulkijat pilkkasivat häntä. Päätään nyökyttäen he sanoivat: »No niin, sinähän pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, tule alas ristiltä!» Ylipapit yhtyivät hekin pilkkaan yhdessä lainopettajien kanssa. He puhuivat keskenään: »Muita hän kyllä on

He tulivat Getsemane-nimiseen paikkaan, ja Jeesus sanoi opetuslapsille: »Jääkää te tähän siksi aikaa kun minä rukoilen.» Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen hän otti mukaansa. Hän alkoi nyt tuntea kauhua ja ahdistusta. Hän sanoi heille: »Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa.» Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi maahan ja rukoili, että se hetki, jos mahdollista, menisi häneltä ohitse. Hän sanoi: »Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.» Sitten hän tuli takaisin ja tapasi opetuslapset nukkumasta. Hän sanoi Pietarille: »Simon, nukutko sinä? Etkö edes hetken vertaa jaksanut valvoa? » (Markuksen evankeliumi 14:32-37)

  Kevät.   Olen taas aloittanut reviirikamppailun harakka-parin kanssa. Ne haluaisivat pesiä pihapuussamme. Minä haluan, etteivät ne tee pesää.   Toiset kantavat pesätarvikkeita puuhun ja toiset poistavat niitä puusta.   Hullun hommaa varmaan molemmille.