Katsoin Philip Gröningin elokuvan Die Große Stille , jossa seurataan hiljaisuus-lupauksen tehneiden kartusiaanimunkkien elämää. Dokumentti on kuvattu yhdella kameralla, ilman musiikkia tai kertojan ääntä. Kaikki äänet, mitkä kuuluvat syntyvät luostarielämästä itsestään. "Hiljainen" on sopiva sana kuvaamaan elokuvaa. "Kiireetön" voisi olla toinen. Mutta se, mikä minua erityisesti puhuttelee, on hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä syntyvä keskittynyt paneutuminen, jota munkit harjoittavat ihan kaikessa mitä tekevät, oli kyse sitten kankaan leikkaamisesta, puun pilkkomisesta, kirjallisesta työstä tai luostarin laskuliikenteen hoitamisesta. Ei ole kiire, joten kaiken voi tehdä huolella. Toivoisin itse pystyväni aina samaan!