Elävä Pyhimys?

On ihmisjoukot toivottamassa tervetulleeksi, on ateria ystävien seurassa ja puutarha ja pelko, petetyksi tuleminen. On kuulustelut moneen kertaan, ja ruoska, häpeäkuja Golgatalle, pilkka, ja risti ja kuolema. On anteeksianto. On tyhjä hauta. On ilo.

Pitäisi tehdä jotain. Kuka tekee? -Joku toinen voi sen tehdä! -Minä teen! Joskus on oikein tarttua toimeen itse kun huomaa, että asialle pitää tehdä jotain. Kantaa vastuu, sillä tekemisen välttely on joko pelkkää laiskuutta tai turhaa pelkoa uuden edessä. Joskus taas on oikein ymmärtää, ettei ole korvaamaton. Joku toinenkin voi pystyä ihan samaan. Siksi vastuuta voi myös jakaa.

Ajoin moottoritietä ja tuulilasiin napsahti kivi jättäen jäljen. Ja minua harmitti kovin kivenisku lasissa. Paastoaikana (jota kirkossa nyt elämme) perinteenä on yrittää hiljentyä katsomaan sitä, mikä arjessa juostessa jää näkemättä kun huomiomme on toisaalla. Niin kuin sitä, että sitä yhtä kiveniskemää kohti olin taittanut autolla lukemattoman määrän ongelmattomia ja turvallisia kilometrejä, taas kerran, sen kummemmin sitä miettimättä. Minun ei siis pitänyt mainailla, vaan kiittää.

"Jos kirves on tylsä eikä sen terää tahkota, tarvitaan enemmän voimaa. On hyödyllistä soveltaa viisaus käytäntöön." (Saarnaajan kirja 10:10)