Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2011.

vähemmän on enemmän

Jossain kulkee se raja, jonka jälkeen vähemmän on enemmän, jonka jälkeen laatu alkaa huonontua määrän kustannuksella, jonka jälkeen palautumista ei tapahdu vaan liikutaan varatankilla. Sen rajan tunnistaminen itsessään on äärimmäisen tärkeää.

Autuas ja Pyhä

Vapun tienoolla edesmennyt paavi Johannes Paavali II julistettiin autuaaksi, mikä katolilaisessa teologiassa merkitsee pykälän verran lähemmäksi pyhimys-statusta pääsyä. Tietyn ajan autuaina levänneet (sillä autuaaksijulistetut ovat aina edesmenneitä ihmisiä, ihmisen elämää kun voidaan katsoa tässä mielessä kokonaisuutena vasta sen maallisen taipaleen päättymisen jälkeen) julistetaan yleensä lopulta pyhimyksiksi. Pyhimykset ovat jännää porukkaa. He ovat uskovaisen esikuvia, jotka kukin omalla elämällään ovat osoittaneet jotain tavoittelemisen arvoista koko kristikunnalle. He ovat olemassa, jotta – katolilaisen teologian mukaan - tavallisilla uskovilla olisi paitsi taivaallisia esirukoilijoita niin myös taivaallisia kannustajia kohti oikeaa elämää. Varsinaista valiojoukkoa siis! Pyhimysten joukkoon kuuluu kuitenkin onneksi myös Jeesuksen alkuperäiset opetuslapset, jotka olivat kaikkea muuta kuin valiojoukkoa. Evankeliumeiden mukaan heille ei aina oikein ajatus leikkaa, he riehuvat m

Tiellä ken vaeltaa (ja millä vauhdilla)?

Se, mille maailma näyttää riippuu siitä, minne menen ja mitä reittiä kuljen. Mutta yhtälailla asiaan vaikuttaa se, miten liikun: autolla, pyörällä, juosten, kävellen. Huomio kiinnittyy erilaisiin asioihin. Yhdellä tapaa maasto vilistää, toisella tapaa näkee yksityiskohdat, kokee tuoksut, tuntee tuulen ja auringon paisteen. Hengitän sisään ja hengitän ulos. Olen tässä ja tämä kaikki on ympärilläni.