Aten ajatuksia

 Sain lahjaksi mekaanisen kellon. Pidän siitä kovin. Tuo kello on jotain täysin päinvastaista nykyajan älylaitteille ja kvartsiajalle: Sen toiminta pohjautuu vanhanaikaisesti vietereihin ja rattaisin, jotka surraavat uskollisesti ja liikuttavat viisareita. Siinä ei ole akkua, mitä ladata, vaan sen käyntiä ylläpitää vieteri, jonka itse viritän käsin tai kelloa ranteessa kantaessani. Jos lasken sen pitkäksi aikaa yksin, se lakkaa käymättä. Siinä ei ole älyä tai somea tai monenlaisia ilmoituksia. Se hoitaa vain yhden tehtävän, ajan mittaamisen. Ja senkin se hoitaa epätarkemmin kuin moderni laite - heittoa kertyy monta sekuntia päivässä. Siksi kello pitää asettaa oikeaan aikaan määräajoin. Minua viehättää siinä se, että se on jatkumoa vanhalle käsityötaidolle. Se on kertynyttä osaamista siitä, miten vieterit ja rattaat saadaan hienoviritettyä niin, että laite voi näyttää aikaa muutaman sekunnin tarkkuudella! Se mitä joku on osannut, on ollut pohja sille, miten seuraava on kehittänyt ko...

Viime aikoina sosiaalisen median feedini on ollut lähinnä tiettyjen ihmisten päivityksiä, hämähäkkejä ja menneiden vuosien autojen kuvia. Sitten tykkään niistä, ja näen entistä enemmän samojen ihmisten päivityksiä, hämähäkkejä ja autojen kuvia.   Eilen x-filesia suoratoistopalvelusta katsoessani muistin, etten ole vähään aikaan nähnyt yhtään päivitystä SETI institutelta. (Jota siis seuraan niiden jakaman tähtitieteellisen aineiston takia, en edelleenkään usko ufoihin.) Tänään tsekkasin, ja kyllähän SETIkin koko ajan uutta tavaraa tuottaa. Se on vaan tää algoritmi joka yksipuolistaa voimakkaastri sen mitä näen. Ja siinä on minusta yksi sosiaalisen median isoista ongelmista.   Minä haluan jatkuvasti sivistää itseäni laaja-alaisesti, oppia uutta. Mutta mikäli se sivistyspyrkimys olisi pelkästään näiden syötteiden (tai sosiaalisen median, tai netin) varassa, tulisi maailmastani kovin kapea ja omassa kuplassa pyörivä.  

On kesä. Ei pelkästään säiden puolesta. Kesä on sitä, että voi syödä aamiaiset ja muut päivän ruuat pihalla jos niin haluaa. Kotiin tulee pihan myötä yksi huone lisää. Ja syntyy myös uusia aktiviteetteja kun pihaa saa hoitaa. Ja mökkiä. Aktiviteetteja, jotka nekin kutsuvat olemaan ulkona, nauttimaan kesästä. Ja olemaan. Olemaan, sillä kesäaskareissa en tuijota kännykkää. Se on yleensä sisällä, missä sitä tulee vilkaistua muutaman kerran päivässä siltä varalta että joku on yrittänyt tavoittaa. Ja juuri siitä syystä kesäpäivät ovat pitkiä. On aikaa keskittyä siihen, mitä milloinkin tekee, oli se sitten nurmikon leikkuuta tai vain kirjan kanssa istumista. Ilman että kännykkä häiritsee elämää. Loma-aikani haluan viettää aina muualla kuin sosiaalisen median parissa tai nettiä selaten.

Vein kuukausi sitten autoni rutiininomaiseen jarrunesteen vaihtoon. Huollossa huomattiin, että aiemmin jo tarkkailtavaksi nimetty vaihteistoöljyn vuoto oli pahentunut ja painava suositus oli, ettei autolla ajeta ennen asian korjaamista. Harmitti. Oli mälsää, että auto joutui viikoksi odottamaan huoltoa ja lomareissu peruuntui. Oli hyvä, että silloin sattui olemaan juuri hiihtoloman alku ja auto ennätti olemaan paikallaan - keskellä töitä oppilaitospapin arki olisi mennyt mahdottomaksi ilman autoa. Oli mälsää, että vaihteistossa oli vika. Oli hyvä, että vika havaittiin ennen kuin se ennätti pahenemaan. Tie päällä vaihteiston leviäminen olisi kiukuttanut vieläkin enemmän. Ja tullut kalliimmaksi. Oli mälsää, että korjaaminen maksoi. Oli hyvä, että auton maahantuoja tuli mukaan korjauskulujen maksamiseen. Oli vaihteisto, joka havaittiin rikkoutuneeksi ja korjattiin. Oli minä, joka reagoi tilanteeseen. On asia ja on se, miten minä reagoin ja tunnen. Mutta jos huomaan, ett...

Minulta kysytään usein sitä, miksi olen aina papin paidassa? Syitä on monia. Yksi on se, että ajattelen sen toimivan käyntikorttina. Minun ei oppilaitoksissa (tai muuallakaan) liikkuessa tarvitse aloittaa siitä, kuka olen. Se näkyy vaatteista. Välillä pappina näkyminenkin arjen keskellä on työntekoa. Toinen puoli on se, että aikanaan opiskeluaikana töissä ollessani totuin siihen, että töissä on työvaatteet päällä. Se on minulle luonteva tapa kertoa itselleni, että nyt olen töissä. Silloin, kun olen siviilivaatteissa, olen myös vapaalla. Henkisestikin. Lisäksi papin paita vapauttaa minut aamulla pohdiskelemasta sitä, mitä laittaisin ylleni. Voin käyttää senkin ajan ja energian muuhun. Vähän samasta syystä vaikka työkännykkäni onkin mikä nyt milloinkin tarvitaan jotta sillä pääsee kiinni nettiin ja someen ja kaikkeen - aina kun työt edellyttävät sitä - on siviilikännykkäni joku vuosia wanha kapula, jolla pystyy nippa nappa soittamaan tai laittamaan tekstiviestin. Akut...