Elävä Pyhimys?

Muistan kun Skyrim oli uusi peli ja istuuduin ensimmäistä kertaa sen ääreen. Seikkailemisen ohessa pysähtelin tämän tästä ihmettelemään niitä yksityiskohtia joita pelintekijät olivat maailmaansa tehneet: lohet hyppivät jokia pitkin, järvet ja meret ovat täynnä kaloja ja simpukoita, metsät kasveja ja eläimiä. Jopa muurahaisia (joita toisin kuin muita otuksia ei sentään voinut poimia mukaansa) oli kirjoitettu ylittämään hiekkatietä. Maailma tuntui elävältä, koska se oli täynnä kaikkea mitä tapahtui, kaikkea millä oli omat elämänsä elettävänään pelaajasta riipppumatta. Ympäröivä maailma, oikea maailma, on sekin täynnä paljon viehättäviä yksityiskohtia ja monen sorttista elämää. Luonnon omaa 3D:tä ja HD:tä. Välillä on virkistävää pysähtyä ihailemaan sitäkin, pelkän puuhaamisen ja seikkailun sijaan. Huomata ne muurahaiset. Varsinkin silloin, kun on olevinaan liian kiire.

" Puu ylistää Jumalaa olemalla puu. Sillä olemalla sitä mitä Jumala tarkoitti sen olevan se tottelee Jumalaa. Se "suostuu", tavallaan, Jumalan luovaan rakkauteen. Se ilmaisee Jumalassa olevaa ajatusta, ajatusta, joka ei ole irrallaan Jumalan olemuksesta. Siten puu jäljittelee Jumalaa olemalla puu", Thomas Merton kirjoitti. Raamatun luomiskertomukset taas sanovat myös meidän ihmisten olevan Jumalan kuvia. Jokainen, omana itsenään. Siksi jokainen meistä on kaunis, väittipä vääristyneitä ulkonäköihanteita tyrkyttävä yhteiskunta ympärillämme mitä tahansa. Entä miten minä tänään ilmennän tuota kuvaa? Osaanko olla käsinä, suuna, silminä tai korvina siellä missä tarvitaan?

Mitä minulle jäi mieleen autokoulusta? Liikennesäännöt, auton käyttäytyminen erilaisissa keliolosuhteissa, kaikki se tärkeä. Mutta mitään muuta yksittäistä lausetta en muista kuin "Autoa ohjataan silmillä". Auton ohjaaminen silmillä tarkoittaa sitä, että auto kulkee sinne missä katse on, kädet kääntävät rattia käskemättä oikeaan suuntaan. Siksi katsetta ei pidä naulita konepellin nokkaan tai edessä olevan puskuriin, vaan antaa sen liikkua edessäpäin, tulevassa mutkassa tai risteyksessä. Se tekee ajamisesta sujuvaa ja se auttaa ennakoimaan vastaantulevaa. Sama katseen merkitys tuntuu juoksulenkillä, sillä sitä juoksee sinne minne katse vie. Sama katseen merkitys tuntuu vuoren rinteellä, katse etsii reitin ylöspäin. Siksi se katse kannattaa kiinnittää aina riittävän matkan eteenpäin, se antaa suunnan ja reitin sinne minne ikinä pyrkii.

Minua pyydettiin kirjoittamaan rukouksesta. Rukous on sitä, että sanotan omaa elämääni Jumalalle. Kerron isot tai pienet asiat, pyydän varjelua lähimmäisilleni, pyydän varjelua itselleni. Pyydän voimaa päivään, pyydän anteeksi virheitäni. Välillä ehkä muistan kiittääkin kaikesta hyvästä. Sitä uskoakseni Jeesus tarkoitti sanoessaan, ettei rukous saisi olla tyhjän hokemista. Rukous ei ole ulkoa opeteltu loru, vaan kumpuaa eletystä elämästä. Jumala tuntee meidät, tietää mitä tarvitsemme ja mitä emme tarvitse. Ei rukous siis ole sitä, että nämä asiat tarvitsee kertoa Herralle. Rukous on kai pohjimmiltaan sitä, että otamme Jumalan mukaan kaikkeen tähän mitä sanoitamme. Se on vuoropuhelua. Välillä vastaus viipyy tai on toinen kun toivoimme: Rukous ei siis ole loitsu. Lyhimmillään rukous ei tarvitse edes sanoja. Pelkkä ajatuksen suunta väsyneeltä kohti Jumalaa on rukousta. Tai hammasta purevan epätoivoinen huokaus - siitähän kirosanana viljelty Jumal'auta on peräisin. Rukous on