Elävä Pyhimys?

"Myllynkiveä pyörittävä aasi kulki sata mailia. Kun se päästettiin vapaaksi, se jäi paikoilleen. Vaikka jotkut ihmiset kulkevat paljon, he eivät päädy mihinkään. Illan koettaessa he eivät ole nähneet kaupunkia, kylää, luomakuntaa, luontoa, voimaa eivätkä enkeliä. Aivan turhaan nämä raukat ovat vaivaa nähneet." (Filippuksen evankeliumi 52, Nag Hammadin kätketty viisaus - Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä, Dunderberg & Marjanen toim.) Mitähän myllynkiveä minä olen itse tietämättäni sortunut kiertämään?

Minä pidän lukemisesta. Kirjat avaavat minulle tien muihin aikoihin ja paikkoihin, niin kuviteltuihin kuin oikeasti olleisiin. Kirjat kertovat minulle sen, millaisena tarinan hahmot nuo paikat ja ajat kokevat, ja sen, millaisena kirjoittaja ne haluaa esittää. Tarinan hahmot prosessoivat elämäänsä, ja heidän prosesseihin voin peilata omaani. Kaikkein sykähdyttävintä on lukea historiallisia tekstejä, siis sellaisia, jotka ovat syntyneet tiettynä aikana kuvaamaan ajan ajattelua ja elämää. Niissäkin kuuluu kirjoittajan ääni. Kirjat ovat ikkunoita. Ja koska prosessoin tekstiä omassa päässäni, kuvitan tarinat, ne ovat paljon monisyisempiä ikkunoita kuin esim. elokuvat tai tv-sarjat. Voin pysähtyä jonkin asian äärelle. Voin palata muutaman sivun taaksepäin ja tarkistaa, mitä asiasta aiemmin sanottiin. Teksti on toki kirjoittajansa rytmittämää, mutta myös minä määrään tahtia. Koska kukaan (paitsi Jumala) ei voi elää kaikkina aikoina ja kaikkialla, on kirjat paras tietämäni tapa olla läsnä

Tarinat joita kerromme toisillemme heijastelevat jollain tavalla inhimillistä kokemusmaailmaa. Siksi tarinoissa on aarteita, joita sankarit tavoittelevat. On lohikäärmeitä tai muita hirviöitä aarteita vartioimassa. On apuvälineitä ja taitoja, jotka sankaria auttavat eteenpäin. Ja on toisia hahmoja, jotka neuvoillaan tukevat sankaria matkallaan. Ja niinhän se on usein ihmisen elämässä - kuten meidän pappien kuuluu sanoa. Meillä on päämääriä, jotka siintävät jossain. Niitä kohti pyritään. Ennen niihin pääsemistä matkalla tulee vastaan haasteita. Tuntematon tie pelottaa. Meillä on tietoa ja taitoa, joka karttuu koko ajan sitä mukaa kuin matka etenee. Meillä on kanssakulkijoita, joilta saamme tukea. Sankarin tavoin myös me kukistamme lohikäärmeet ja voitamme vaikeudet. Saamme aarteita, aika ajoin. Ja joka tapauksessa olemme taas aina yhden matkan verran viisaampia.

Se näytti palalta männyn kaarnaa. Yöperhonen valkealla lautaseinällä. Maastoutuneena väärin. Ihailin sen nerokasta asua. Malttia pysyä liikkumatta. Ja iloitsin sen erheestä joka mahdollisti minulle nähdä tämän luonnonihmeen.